TS: Turun tuulisessa keikkamaailmassa jälleen muutoksia – Gongin toiminnanjohtaja vaihtuu

Gongissa tapahtuu muutoksia.

30.08.2016

Turun Sanomien uutisen mukaan turkulainen tapahtumatuottaja Seppo Tahvanainen ottaa jatkossa oman yrityksensä kautta vetovastuun keikkapaikkana tunnetun Gongin ohjelmaprofiilista.

Gong tuli Turun Klubin tilalle tammikuussa.

Tapahtumatalo Gongin taustayhtiö tiedotti jo kesäkuussa, että Gongin liveklubin toimintaan tulee muutoksia. Tuolloin Turun päivä ja yö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mirva Merimaa kertoi, ettei Gong ollut täyttänyt uusien omistajien odotuksia ensimmäisen puolen vuoden osalta taloudellisesti.

Seppo Tahvanainen toimi Turun Klubin toimitusjohtajana 2010-luvun taitteessa neljän vuoden ajan.

Gongin ohjelmatarjontaa organisoinut Janne Kiviniemi jää omasta aloitteestaan pois Gongin toiminnanjohtajan paikalta.

Asiasta kertoi Turun Sanomat täällä.

Lisää luettavaa