”Tsemppiä karanteeniin!” – Nopsajalka teki soittolistan kotitoimistoihin

Läppäri auki ja nyrjähtänyt house taustalle.

26.03.2020

Soittolistajuttusarjamme on tähän mennessä lähestynyt koronan aiheuttamia poikkeusolosuhteita useammalta kulmalta: Sosiaalinen eristäytyminen on viety äärimmilleen. Neljän seinän rajaamaa tilaa on tehty kodikkaaksi. Kotibileet on järjestetty etäyhteyden avulla. Päätään nostava epätoivo on nujerrettu voimaannuttavilla lauluilla. Aivoja on aktivoitu kirjallisuusviittauksilla.

Seuraavaksi keskitymme monen uuteen ”nine to five” -arkirutiiniin.

Useimmat työntekijät, joiden työt onnistuvat kotitoimistolta käsin, on määrätty etätöihin. Uuteen tilanteeseen totuttelu ottaa varmasti aikansa: levyhylly on aakkostettu nätisti ja aikuisviihdepalvelun ilmainen premium otettu käyttöön. Mutta jossain vaiheessa eteen tulee se väistämätön kysymys: mikä olisi täydellistä musiikkia työnteon taustalle? Vastauksen tarjoaa Nopsajalka, joka laati soittolistan juuri tähän tilanteeseen.

”Tämä on kotitoimistosoittolista etätyöhön. Se sisältää lempeästi keinuvaa, hieman nyrjähtänyttä housea ja soulia. Minä en voi kuunnella taustamusaa tehdessäni musaa, ja olen hassulla tavalla kateellinen niille, jotka voi! Tsemppiä karanteeniin kaikille etätyöläisille!”, Nopsajalka summaa listansa sisällön.

Lisää luettavaa