Tuhkapilvi nyt Espanjan taivaalla – miten käy Primavera-festivaalin?

08.05.2010

Eyjafjallan tuhkapilvi on leijaillut nyt Espanjaan asti. Suomalaiset festarimatkaajat ovat jo huolissaan, ovatko sikäläiset lentokentät auki toukokuun lopussa Primaveran aikaan.

Kuva: PIAS

Helsingin Sanomien mukaan Espanjassa on suljettu 15 lentokenttää Islannin tulivuorenpurkauksesta levinneen tuhkapilven vuoksi. Se on haitannut myös Atlannin ylittävää lentoliikennettä.

Primavera Sound -festivaali järjestetään Barcelonassa vasta 27.–29. toukokuuta, mutta suomalaiset lentolippunsa ostaneet festarimatkaajat ovat nyt jo olleet huolissaan reissunsa kohtalosta.

”Jos lennot eivät kulje, festarilippujakin on hankala saada kaupattua eteenpäin, kun niitä voi tulla myyntiin tuhansittain”, sanoo eräs huolestunut Primavera-turisti.

Tällä hetkellä ilmavirtaukset kuljettavat tuhkaa kohti etelää, mutta kolmen viikon päähän ulottuvaa ennustetta ei voi vielä tehdä. Islantilaisten meteorologien mukaan purkaus ei kuitenkaan osoita päättymisen merkkejä.

Primaveran aakkostettua bändikattausta Atlas Soundista Yeasayeriin voi ihastella täällä.

Lisää luettavaa