Tunnistatko Slipknot-jäsenten lapset? Corey Taylorin ja Shawn Crahanin poikien bändi keikalla

Pojasta polvi paranee.

11.03.2020

Uraansa aloitteleva metalliyhtye Vended soitti viime sunnuntaina ensimmäisen keikkansa Des Moinesin kaupungissa Iowassa. Ryhmä eroaa hiukan tavallisesta kellaribändistä. Sen miehistöön nimittäin kuuluu hiljattain Suomessa soittaneesta Slipknotista tutun Corey Taylorin poika Griffin, joka on isänsä tapaan oman bändinsä solisti ja nokkamies. Lisäksi Vendedin rumpalina häärää Slipknotin lyömäsoittajan Shawn Crahanin poika Simon.

17-vuotiaalta Griffiniltä sujuu hyvin raskaan örinän lisäksi myös kirkas laulu. Nuorukainen muistuttaa kovasti Coreyta riehuessaan lavalla ja ottaessaan yleisön suvereenisti haltuunsa. Simonkaan ei jää isänsä varjoon. Hän pysyy tuplabasarilla sujuvasti tahdissa, eikä keikalta kuvatulla videolla näy hyytymisen merkkejä.

Griffin jakoi Instagramissa videon hetkestä ennen esiintymistä. Bändin jäsenet olivat kerääntyneet rinkiin ja solisti psyykkasi soittajia huippusuoritukseen.

“Näytetään niille, mikä Vended on”, Griffin murisee bändinsä jäsenille.

Puheen lopuksi nuoret laittavat kädet yhteen.

“Let’s kill ‘em all”, bändi huutaa yhteen ääneen ennen lavalle siirtymistä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

KILL EM ALL!!!!!!

Henkilön Griffin Taylor (@gft_worst_person_yet_2002) jakama julkaisu

Lisää luettavaa