Tuplahaukat tiskiin, Roinatan on ”anabolijeesus”

Steroideilla buustatun saliräpin kulttiduo palasi.

10.06.2022

Matti ja Roinatan julkaisivat miltei kymmenen vuotta sitten Roju-biisin, josta kasvoi internet-hitti: se striimasi miljoonia ja siitä tehtailtiin meemejä vielä vuosien päästä. Kaksikon paluun perään on kyselty, ja alkuviikosta kerroimme, että näin tapahtuu vihdoin ja viimein. Lue Matin ja Roinatanin haastattelu täältä.

Kuva: Juho Tirkkonen.

Paluukappale on nimeltään Osta ja nosta. Matin sanoittamalla biisillä jatketaan steroideilla buustatun saliräpin parissa, joskin herrojen portfolio on laajentunut myös roinan diilaamiseen. Musiikkivideon on ohjannut ja käsikirjoittanut Salkkareistakin tuttu Markku Pulli eli Roinatan. Kuvauksesta ja leikkauksesta on vastannut Riku Leppänen. Biisin taustasta vastaa Mauri Sumuvuori. Ja se menee näin:

Lisää luettavaa