Turun Klubin uusi pyörittäjä selvillä – tuttu kasvo kaupungin yöelämästä vetovastuuseen

Turun Klubi nousee nyt uuden tekijän voimin.

16.11.2015

Turun Klubin uudeksi vetäjäksi on valittu turkulainen kulttuurivaikuttaja ja tapahtumatuottaja Janne Kiviniemi. Kaikkiaan tehtävään haki 60 henkilöä ympäri Suomen.

Kulttuurituottajaksi kouluttautuneella Kiviniemellä on lähes 20 vuoden kokemus turkulaisesta klubkulttuurista ja bänditoiminnasta. Turn Klubilla Kiviniemi on itse ollut osana elektroniseen tanssimusiikkiin keskittyneen HITTO-klubinsa myötä. Hän oli mukana tekemässä myös suosittua Sheikki Sheikki -klubikonseptia. Viime aikoina Kiviniemi on toiminut aktiivisimmin tapahtumatuotannon osalta Turku Modern -festivaalin parissa, jonka kokonaistuotannosta hän on ollut päävastuussa. Kiviniemi on soittanut vuosien varrella myös monissa bändeissä. Tällä hetkellä hän soittaa mainiossa 1981-yhtyeessä.

”Kyllä mä lähden tosi motivoituneena ja innolla tähän pestiin. Pitkään Turun musiikki- ja kulttuurielämää aktiivisesti seuranneena ja erilaisia juttuja tehneenä tämä on tietyllä tavalla ihan looginen jatke mun toiminnalle. Ja hieno vaihe päästä mukaan just nyt tässä uusiutumis- ja rakennusvaiheessa. Onhan tämä haastava homma, mutta en muuten koe mitään ihmeempiä paineita muuta kuin hyvässä mielessä. Ja projektin taustatiimissä on niin paljon kokemusta ja asiantuntemusta alalta, että aika ihanteellinen tilannehan tämä on. Turun kokoinen talousalue tarvii ehdottomasti yhden oikean tämän kokoluokan live/rock-klubin keskustan alueelle ja vaikea kuvitella parempaa jengiä toteuttamaan sitä”, Kiviniemi kertoo tiedotteessa.

Turun Klubille on saatu myös varmistettua lisää keikkoja. Listan loppuvuoden keikoista Klubilla näet alta.

Turun Klubin ohjelma:
Pe 20.11. Samae Koskisen Korvalääke
Pe 20.11. Pyhimys
La 21.11. Iisa
La 28.11. Huoratron
To 3.12. Mokoma
Pe 4.12. Eluveitie (CHE), Skalmöld (IS), Ithilien (BE)
La 5.12. Scandinavian Music Group, Wedding Crashers
Pe 11.12. Don Johnson Big Band, Petteri Sariola
La 12.12. Turisas
To 17.12. Lissie (USA)
Pe 18.12. Atomirotta
La 19.12. Metallihelvetti esittää: Shape of Despair, Lord Vicar, Harvest Bell
Ke 23.12. Hevinkelium
La 26.12. Paperi-T, View
To 31.12. Sima, Ruma
Ke 23.3. J.Karjalainen

Lisää luettavaa