Uransa lopettava Disco Ensemble yllätti kaikki shokkipäätöksellään – soittaakin lisäkeikkoja ympäri Suomen

Ei välttämättä mikään maailman yllättävin uutinen.

13.08.2018

Suuren kysynnän vuoksi Disco Ensemble tekee vielä kolme lisäkeikkaa Tavastialla. Keikkakalenteriin on lisätty myös Turku, Tampere, Oulu, Lahti, Jyväskylä ja Seinäjoki.

Vuonna 1996 perustettu rockyhtye Disco Ensemble soittaa uransa viimeiset keikat joulukuussa 2018 Helsingin Tavastia-klubilla. Alkuvuodesta julkistetut kuusi keikkaa Helsingin Tavastia-klubilla myytiin loppuun jo kesän aikana. Suuren kysynnän vuoksi yhtye tekee vielä kolme lisäkeikkaa Tavastialla – tehden samalla historiaa.

Kukaan muu yhtye ei ole keikkaillut Tavastia-klubilla yhdeksää iltaa putkeen. Aiempi ennätys oli vuonna 2009 lopettaneen Hanoi Rocksin nimissä, kun yhtye esiintyi kuutena päivänä kahdeksan keikan verran.

Disco Ensemble nähdään myös syksyn aikana vielä Turussa, Tampereella, Oulussa, Lahdessa, Jyväskylässä sekä Seinäjoella. Liput Disco Ensemblen lisäkeikoille tulevat myyntiin keskiviikkona 15.8. klo 09.

Kaikki keikat päivämäärineen näet alta.

*

25.08. TURKU M/S Viking Grace
25.10. BERLIN Bi Nuu
26.10. HANNOVER Bei Chez Heinz
27.10. DRESDEN Beatpol
28.10. VIENNA Arena
29.10. MUNICH Backstage Halle
30.10. WIESBADEN Schlachthof
31.10. COLOGNE Essigfabrik
01.11. HAMBURG Hafenklang
09.11. TURKU Apollo
10.11. TAMPERE Olympia
16.11. JYVÄSKYLÄ Lutakko
17.11. OULU Hevimesta
23.11. LAHTI Finlandia-klubi
24.11. SEINÄJOKI Rytmikorjaamo
30.11. HELSINKI Tavastia
01.12. HELSINKI Tavastia
02.12. HELSINKI Tavastia
03.12. HELSINKI Tavastia (SOLD OUT)
04.12. HELSINKI Tavastia (SOLD OUT)
05.12. HELSINKI Tavastia (SOLD OUT)
06.12. HELSINKI Tavastia (SOLD OUT)
07.12. HELSINKI Tavastia (SOLD OUT)
08.12. HELSINKI Tavastia (SOLD OUT)

Lisää luettavaa