”Vaadin 5-vuotiaana päästä pianotunneille, koska mielikuvituskaverini soitti pianoa” – haastattelussa jo lapsena oman musikaalisuutensa ja luovuutensa löytänyt Bee

Been musiikki rakentuu vahvojen sanoitusten ja omalaatuisen soundin varaan.

18.06.2022

Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa olivat Jora & Zpoppa, sen löydät täältä.

Artistitulokas Bee julkaisi toisen singlensä kesäkuun alussa. Omat kappaleensa itse sanoittava ja säveltävä Bee rakentaa biisinsä vahvojen sanojen ja omaperäisen soundin varaan. Artistin päätuottajana toimii Camu Creutz, jonka käsialaa uusin kappalekin nimeltä Omenapuita on. Sonylle ja Monopolille toukokuussa 2021 kiinnitetty Bee kuvailee uusinta biisiään muistutukseksi siitä, että on hyväksyttyä pyytää apua sen sijaan että pakottaisi itsensä selviytymään yksin.

Mikä soi napeissa just nyt?

Vepun Draamaa! Musta tuntuu että aina näin kesän alussa kulutan paljon enemmän suomenkielistä musiikkia, vaikka muuten kuuntelen englanninkielistä musiikkia yhtä paljon kuin suomalaista.”

Mist sä tuut?

”Mä olen Bee, parikymppinen mimmi Kalliosta. Aikani kuluu pitkälti musan parissa, oli se sitten studiolla tai kotona pianon ääressä. Onneksi kuitenkin aikaa jää myös kavereille ja perheelle.”

”Mä olen pienestä pitäen ollut tosi musikaalinen ja luova. Porukat jaksavat aina muistuttaa, kuinka autossa ei ollut tarvetta radiolle, koska hoilasin koko ajan. Tai kuinka tuttavapariskunta mietti ääneen lentokoneessa, että ”Ihanaa kun tuo teidän tyttönne laulaa, mutta voisiko edes biisiä vaihtaa”. Vaadin myös 5-vuotiaana päästä pianotunneille, koska mielikuvituskaverini soitti pianoa. Pääsin tunneille ja sain oman pianon. Siitä sitten kaikki varmaan kunnolla lähti. Nykyään soittotaitoni ovat aika ruosteessa, mutta edelleen moni biiseistäni syntyy saman pianon ääressä.”

Silloin tajusin, että haluan artistiksi.

”Mulla on aina ollut vähän sellainen ’minä ja musiikki’ -asetelma. Biisien tekeminen ja kirjoittaminen on mulle henkireikä, ja teen pitkälti ihan vain itseäni varten, vaikka se kuulostaakin kliseiseltä.”

”Kesti kauan, että uskalsin myöntää itselleni, että okei, musa on se mitä osaan ja haluan tehdä. Mutta ehkä yksi selkeä käännekohta oli se kun lauloin isäni ja äitipuoleni häissä noin 19-vuotiaana. Ajattelin että vedän mä sitten miten tahansa, niin jengi tietysti taputtaa, kun on hääparin lapsi kyseessä. En ollut pahemmin laulanut muualla kun suihkussa ja oman huoneeni turvassa. Kuitenkin koko hääkansa oli aivan myyty, ja porukka kyseli isältäni ja veljeltäni että ”Miksi ette ole kertoneet että Bee laulaa noin hyvin?”. Itse tietysti menin ihan hämilleni ja paniikkiin kaikista niistä kehuista, mutta jälkeenpäin tuntui tosi hyvältä. Ehkä se loi sellaista uskoa omaan tekemiseen ja osaamiseen.”

Musiikillinen esikuva?

”Olen aina ollut tosi huono fanittamaan ketään. Kuuntelen musaa melko biisikohtaisesti. Ehkä ainoat vuodesta toiseen napeissani soivat artistit ja bändit ovat Billy Joel, James Blunt ja Maroon 5. Yleisellä tasolla ihailen kauniita tekstejä, jotka resonoivat. Sellaisia joissa maalataan, mutta ei liikaa. Sellaisia jotka herättävät mussa jonkin tunteen. Mitä vahvempi tunne, sitä parempi. Kuuntelen myös laidasta laitaan eri genrejä, pitkälti fiiliksen mukaan. Mulla on varmaan joka tunnetilalle oma soittolistansa.”

Supervoimasi?

”Se uuden ja vanhan sekoitus, joka musiikissani on. Uutta ja erilaista, mutta kuitenkin tuttua ja turvallista.”

Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?

”Musta tuntuu että jos kysyisi keneltä tahansa muulta, niin vastaus olisi mun soundiin. Mä itse kuitenkin koen että mun teksteihin, tarinankerrontaan ja aitouteen. Siihen mä varmaan rakastuisin.”

Bee?

”Mua on syntymästä asti kutsuttu Beeksi. Bee on Bertta, eli mä. Mun tunteita ja elämää tiivistettynä biiseiksi kahteen ja puoleen minuuttiin kerrallaan. Ei sen suurempaa.”

Lisää luettavaa