Vaihtoehto- ja underground-artistit versioivat suomirockin klassikoita – kuuntele äärimmäisen mielenkiintoinen Dingo-tribuuttilevy!

09.05.2017

Autiosaaren lautturi – tribuutti Dingolle ilmestyy 19. toukokuuta. Albumin idea syntyi Lasten hautausmaa– ja Kuudes silmä -yhtyeiden kesken ja kasvoi nopeasti seiskatuumaisesta 10 biisin kokoelmaksi.

”Monet bändit olivat soittaneet Dingoa jo aikaisemmin ja halusivat mukaan kokoelmalle. Biiseissä kuuluu läpi punk, konemusiikki ja akustiset elementit eli kappaleet ovat hyvin tekijöidensä näköisiä. Kaikilla esittäjillä on läheinen suhde Dingoon, vaikka omat musiikilliset juuret voivat olla muualtakin kuin perinteisen suomirockin parista”, Lasten hautausmaan Tuomo Mannonen kommentoi.

Mainittujen yhtyeiden lisäksi Dingoa versioivat muun muassa Ville Leinonen, Sami Hynninen, Maailmanloppu ja Seksihullut. Kuuntele koko tribuuttilevy ennakkoon alta!

Lisää luettavaa