Pari vuotta sitten Ääniwallissa esiintynyt Wovenhand on julkistanut Euroopan-kiertueensa, ja yhtye tulee palaamaan sen merkeissä myös Suomeen. Yhtye esiintyy 29. syyskuuta Helsingin Tavastialla, kuten käy ilmi keikan virallisesta Facebook-tapahtumasta.
Folk- ja industrial-vaikutteista vaihtoehtokantria ryskyttävä Wovenhand on samalla kertaa julkistanut myös uuden albuminsa. Vuoden 2014 kehuttua Refractory Obduratea seuraava albumi kantaa nimeä Star Treatment ja sen pitäisi ilmestyä syksyllä.
Wovenhandin keikkaliput eivät ilmeisesti ole vielä myynnissä (tai ainakaan Tiketin sivuilta ei tapahtumaa löydy), joten luonnollisesti myöskään lippujen hinnat eivät ole tiedossa. Jäämme odottelemaan lisätietoja.
PÄIVITYS 2.5.2016 klo 12.15: Liput maksavat Tiketissä 25 euroa ja niiden myynti alkaa 4.5.
Uutta materiaalia odotellessa voi fiilistellä vaikkapa tätä edellisen albumin kappaletta.