Valtamedian ulkopuolelta raportoiva suomalaisyhtye: ”Jouduimme sensuurin kohteeksi”

Trilluminati kertoo joutuneensa sensuroinnin kohteeksi.

23.10.2020

Jujun, Joneksen ja Sofistin (ent. Tomi Randomi) muodostama Trilluminati julkaisi vuonna 2018 singlen ja videon kappaleeseen Ylikansallinen kusetus.

Biisi sai aikaan Rumbankin Facebook-sivuilla melkoista kuhinaa. Kappale ottaa kantaa suuryritysten toimintaan Suomen maaperällä, ja joidenkin kommentoijien mielestä kyseessä oli silkkaa hippien ininää, kun taas (onneksi, voisi joku sanoa) valtaosa oli sitä mieltä, että sen sisältö oli silkkaa asiaa. Kappaleen videon näet täältä.

Nyt Trilluminati on julkaissut Vedä trillu -nimisen omakustannealbumin, jolta kyseinen kappale Ylikansallinen kusetus löytyy. Albumilta löytyy myös jo aiemmin eli vuonna 2017 julkaistu Cheekin ja Elastisen inspiroima manifesti Sinuhe, joka oli ”esimerkki pinnallis-egoistisen maailmamme irvikuvallisesta ruumiillistumasta”, kuten bändi itse tuolloin kertoi täällä.

Salaliittoteorioihin viittaavasta nimestään huolimatta yhtye itse kertoo, että haluaa yksinkertaisesti avata ihmisten silmiä ja auttaa ihmisiä havainnoimaan asioita myös valtamedian ulkopuolelta.

”Mielestämme kyse ei ole salaliittoräpistä, vaan pintaa syvemmälle porautuvasta musiikista, jossa asioita käsitellään valtamediaa laajemmasta perspektiivistä. Joillekin osa jutuista voi mennä foliohattuleveille – ja joillakin voi mainituista teemoista mennä jopa kuppi nurin. Monille taas ne levyn raskaammatkin jutut ovat ihan vaan itsestäänselvyyksiä”, yhtye kertoo.

Kaikille eivät Trilluminatin kappaleet ja niiden sisältö ole maistuneet. Yhtye itse kokee joutuneensa suoranaisen sensuurin kohteeksi levynjulkistamiskeikallaan.

”Meidän ensimmäinen oma keikka oli striimikeikka viime toukokuussa. Sen tilasi julkinen taho, koska nuoret tuossa kyseisessä kaupungissa olivat pyytäneet asiaa toistuvasti. Lopulta keikka sensuroitiin saman julkisen tahon toimesta. Lähetys oli osa kaupungin rahoittamaa tapahtumaa, ja striimikeikka ennätti olla netissä muutaman tunnin, kunnes se oli ylemmän tahon virkamiesten pyynnöstä poistettu myöhään yöllä. Myöhemmin tapahtumasta julkistettiin kooste, josta kuitenkin Trilluminatin keikka oli editoitu pois, vaikka meidät oli tilattu illan pääesiintyjäksi. Keikalla esiinnyttiin esimerkillisesti, eikä kielenkäytössä tai muussa käytöksessä ilmennyt asiattomuuksia. Näin ollen näyttää ilmeiseltä, että sensurointi perustui selkeästi kappaleissa esitettyihin asiasisältöihin.”

Albumin nimi on Vedä trillu. Joku voisi vetää siitä yhteyksiä vaikkapa tajuntaa laajentaviin luonnollisiin tai kemiallisiin aineisiin. Tripistä onkin kyse – suoraan bändin sisään.

Vedä Trillu on trippi Trilluminatin jätkien mielenmaisemiin. Trillun vetäminen on kaikille subjektiivinen kokemus, eikä sitä voi kuvailla, ellei sitä itse koe. Joillekin se voi olla kuin huume, uskonto, tai sitten vaan päräyttävä musiikkia. Tässä sitä nyt kuitenkin on saatavilla ilmaiseksi. Maistakaa siis mikrodoussit, ja jos toimii, nauttikaa koko annos ja passatkaa muillekin.”

Kuuntele levy alta, ja tee itse omat johtopäätöksesi sen sisällöstä.

Lisää luettavaa