”Otamme kantaa puhtaasti asiasisältöön” – Jujun uusi kokoonpano julkaisi Cheekin ja Elastisen inspiroiman manifestin

Pekka Keränen

Trilluminati on Julius Kiven eli Jujun, Jonesin ja Tomi Randomin muodostama kokoonpano, jonka ensisingle Sinuhe saa ensisoittonsa nyt Rumban sivuilla. Muutama haastattelukysymys kirvoitti räppäreistä varsinaisen kollektiivisen manifestin vastausten muodossa – kantaaottavaa kamaa, kuten itse biisi.

Kirjoititte minulle, että ”biisi sai inspiraationsa Profeettojen Sinuhe-biisistä”. Kertokaa vähän tarkemmin, että mikä siinä hiersi?

”Kappale itsessään on loistava esimerkki pinnallis-egoistisen maailmamme irvikuvallisesta ruumiillistumasta. Biisin ydinsanoma, kuten itsensä korottaminen muiden yläpuolelle sekä oman paremmuutensa todistaminen, on moraalisesti arveluttavaa toimintaa, varsinkin suurta mediahuomiota nauttivien artistien kohdalla. Kaikki mitä he sanovat, tekevät ja edustavat vaikuttaa alati ympäristöön ja sillä mitä he suustaan päästävät on suuri vaikutusvalta yhteiskuntamme lapsiin ja nuoriin.”

”Emme hyökkää kenenkään henkilökohtaista persoonaa vastaan, vaan otamme kantaa puhtaasti asiasisältöön. Tahdomme levittää tietoisuutta siitä, että täällä on paljon myös niitä (meitä), jotka eivät pidä itsensäkorottamismentaliteettia coolina, vaikka sitä on tietyistä piireistä käsin suggestoitu ihmismassoille ihanteellisena toimintamallina. Järjestelmällisesti.”

”Haluamme toimia vastaäänenä tämän kaltaiselle sanomalle ja tuoda esille sen tosiseikan, ettei kukaan täällä ole toinen toistaan kummempi, parempi tai arvokkaampi. Me kaikki olemme arvokkaita. Me kaikki synnymme alasti. Me kaikki olemme tavallisia talliaisia. Myös he.”

”Heillä vain sattuu olemaan huomattavasti isompi koneisto takanaan, minkä avulla näkyvyys on aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi indie-artistien kohdalla. Kyse ei siis ole niinkään taidosta (huom! myös major-artisti voi olla taitava), vaan ennemminkin rahasta ja valta-asemasta.”

”Kyse on suurten levy-yhtiöiden, tv- ja radiokanavien sekä muiden valtamedioiden hyväveli -verkostosta, jossa päätetään jo etukäteen mikä on hyvää ja mikä ei, kenelle rahaa jaetaan ja kenelle ei. Sillä ei ole merkittävää tekemistä kansan mielipiteen, hyvän musiikin tai oikeudenmukaisuuden kanssa. Näistä oikeuksista pääsee nauttimaan kun alistuu suurten levy-yhtiöiden diilin alle, muuten olet ulkopuolella tai vähintäänkin pitkän listan perällä. Joo, kyllä poikkeuksia on.”

”Suosittelemme jokaista ottamaan selvää itsenäisesti esim. internetin ja Wikipedian avulla siitä mekaniikasta, jolla suurimpien levy-yhtiöiden, kaupallisten radiokanavien ja valtamedioiden omistussuhteet ketjuttuvat toisiinsa.”

”Peräänkuulutamme digitalisaation ja lohkoketjuteknologian vallankumouksen kynnyksellä pidättäytymään majorien ja valtavirran ulkopuolelle. Kehotamme sen sijaan yhdistämään voimat pienten toimijoiden kesken, niin että voimme luoda ikään kuin oman hyvä-veli verkoston keskenämme, joka vastaavalla tavalla pääasiassa sulkisi ulkopuolelle kaikki suurten levy-yhtiöiden artistit.”

”Tähän verkostoon voisivat kuulua pienemmät ja vaihtoehtoiset mediat, pienet alueelliset radiokanavat, some, festarituottajat sekä itsenäiset ja pienten levy-yhtiöiden artistit.”

”Digitalisaation ja teknologisen kehityksen myötä musiikin julkaisu, levitys ja tuottaminen ei ole enää kalliiden studioiden ja isojen levy-yhtiöiden käsissä.”

”Elämme vallankumouksellisia aikoja ja nyt jos koskaan on aika olla rohkea ja uskoa itseensä.”

Lisäpotkua tuli Julma H:n Väärät profeetat -biisistä ja sanoitte että ”haluatte tukea Henriä ettei ole yksin asiansa kanssa”. Toivotteko, että yhä useampi artisti nousisi ”barrikadeille” tällä tavalla ja jos/kun niin tapahtuu, mitä tällä olisi mahdollista saavuttaa?

”Toivotaan ja uskotaan. Olisi hienoa nähdä indie-artistien yhdistymistä ja omanlaisen itsenäisen tukiverkoston luomista.”

”Tämänkaltainen liikehdintä omaa potentiaalia, joka ilmentyessään kykenee synnyttämään uusia vaihtoehtoisia medioita ja esimerkiksi festari-järjestäjiä, jotka pääosin tukisivat vain indie-artisteja, genreen katsomatta.”

”On mahdollista luoda rinnakkainen ’järjestelmä’, joka on samalla tavalla sulkeutunut ja vastaavasti pääosin sulkee suurten levy-yhtiöiden artisteja yleistilanteen tasapainottamiseksi. Voimalla on aina vastavoima. Tämä edellyttää kuitenkin aktiivisuutta, aloitekykyä ja omaehtoisuutta meiltä kaikilta ruohonjuuritason toimijoilta. Kukaan ei tule tekemään sitä meidän puolestamme.”

Totesitte myös että ”nykymusaindustri on liian sulkeutunut ja vain itseään ja pientä piiriä hyödyttävä”. Millainen musiikkiteollisuus olisi mielestänne reilu ja tasapuolinen? Mikä voisi olla ensimmäinen askel sen saavuttamiseksi?
”Kaikkien radioiden – kaupallisten ja ei kaupallisten – soittolistojen laajentaminen niin, että paikkoja jaetaan huomattavasti nykyistä enemmän ja niissä raivataan selkeä tila indie-artistien kappaleille, etusijalla kotimaiset artistit.”

”Spotifyn top 50 -listan sijaan lista voisi olla top 200. Monipuolisuus ja vaihtoehdot on rock, antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.”

”Tosiasia on se, että majorit, radio, tv, valtalehdet – ne ovat lopulta kaikki saman bisneksen alla. Täten, medioiden puolueellisuus siinä, kenestä kirjoitetaan, on kitkettävä perinpohjin. Tässä vaihtoehtomediat näyttelevät suurta roolia. On tarjottava vaihtoehtoista näkyvyyttä, jonka internet ja vapaa tiedon liikkuminen mahdollistaa. Lopulta valtamedian on mukauduttava uuteen tarjontaan. Niin ’evoluutio’ toimii. Tämä luo väylän rinnakkaisten ja uusien järjestelmien luomiseen.”

”Ennen informaatioinfrastruktuuri oli keskitetty, mutta tietovallankumous tapahtui jo, ja kaikki on ollut hyvän tovin menossa hajautettuja rakenteita kohti. Internet hoitaa nykyisin sen, mihin ennen tarvittiin kirjekyyhkyjä ja keisarin käsky.”

”Radioiden ja muiden keskitettyjen tahojen on mukauduttava vapaaseen tiedon liikkumiseen – tai ne kuolevat pois. Eräänä esimerkkinä mainittakoon, että nykypäivänä on täysin mahdollista toteuttaa ’artistien oma Spotify’, jota ei hallitse ketkään keskitetyt tahot ja joka ei ole kenenkään käsissä.”

”Näin ollen kaikki se raha (lue: palkka työstä), mitä tällaisen streamauspalvelun käytöstä sen käyttäjiltä perittäisiin, valuisi suoraan niille, ketkä tuotteen ovat tehneet ja ketkä ansaitsevat tuotteestaan myös kunnolliset royaltit. Toisin sanoen: suoraan artisteille ilman välikäsiä.”

”Itseasiassa, tällaista ollaan jo parhaillaan luomassa maailmalla. ’Indie-Spotify’ perustuu vertaisverkkoteknologiaan, tietokoneisiin ja internetiin. Samaan mihin perustuu valtavassa boomissa oleva, mutta toistaiseksi vähemmän tunnettu lohkoketjuteknologia, josta esimerkkinä ehkä paremmin tunnettu hajautettu kryptovaluutta/rahajärjestelmä nimeltään Bitcoin.”

Juju, lähdit levy-yhtiöltä ja teet nyt täysin itsensäisesti musiikkia. Millaisena näette monikansallisten major-yhtiöiden ja pienten indie-merkkejen roolin musiikkibisneksessä vuonna 2017?

”Näyttää siltä, että majoreiden valta paisuu yli: samat artistit yhä uudestaan ja uudestaan, päivästä toiseen, telkkarissa, radiossa, lehdissä ja festareilla. On tapahtunut ylitarjonta samoista naamoista. Tämä tulee ajamaan ihmiset kohti muita vaihtoehtoja.”

”Tämä on indie-artistien etu ja tulevaisuus näyttää päivä päivältä valoisammalta.”

Biisi on minun korviin ilman ”koneistoa” toteutettu kapina juurikin tätä koneistoa vastaan. Olenko oikeassa tulkintani kanssa? Mitä jos teille tarjottaisi nyt tällaista koneistoa taustalle?

”Olet. Kyseessä on eräänlainen Daavid vs. Goljat -asetelma, nyt kun kerran ison kirjan referointiin ryhdyttiin. Kapinalla tarkoitetaan tietysti sitä, että yhdistetään voimat ja luodaan rinnakkaisjärjestelmä, mikä on lopulta vielä vaikutusvaltaisempi kuin nykyinen, mutta perustuu oikeudenmukaisuuteen.”

”Valtakoneisto ei ole enää nykypäivänä välttämättömyys ’menestymiselle’. Sen merkitys vähenee jatkuvasti. Haluamme toimia tienraivaajina, pioneereina ja esimerkkeinä ja koittaa siipiämme ilman valtakoneiston vipuvoimaa, luoden samalla omaa koneistoa, mikä koostuu yksittäisistä ja pienistä tekijöistä sekä näiden välisestä yhteistyöstä.”

”Rahat eri tuottajien ja tekijöiden kanssa voidaan helposti jakaa suoraan prosenttiosuuksina (esim. streamauksista). Näin ollen alkupääoma ei ole välttämättömyys mitä tulee musiikin tekemiseen. Voimme tehdä yhdessä niin hyvää kuin aikaiseksi saamme, ja se tuottaa sitten mitä tuottaa, pieninä puroina. Sekä riskit/kulut että tuotot ovat yhteisiä ja kaikki pääsevät tekemään mahdollisimman paljon. Kaikilla on myös yhteinen intressi tehdä asiansa mahdollisimman hyvin.”

Juju: ”Mulle on henkilökohtaisesti tarjottu aikanaan diiliä majorilta ja samalla kehuttu, että musta leivotaan 10 kertaa isompi nimi kuin Jukka Pojasta. Mua ei henkilökohtaisesti kiinnosta olla iso, eikä minkäänlainen henkilökultti, teen musaa vain siksi että se on keino välittää sanomaa. Se kuka mä oon, on toisarvoista.”

”Samoin Trilluminatia on lähestytty eräästä pienemmästä levy-yhtiöstä, mutta kiitollisena tarjouksesta vastasimme ’ei’, koska haluamme tehdä tämän itse.”

”Kaikenlainen yhteistyö on kuitenkin mahdollista, ei poissuljettua. Only a Sith deals with absolutes.”

Emme voi tarjota radiosoittoa biisille, mutta jos saisitte nyt lisätä 3 vapaavalintaista tuoretta kotimaista biisiä, jotka tämän lukijoiden kannattaisi kuunnella, mitkä ne ovat?

”Stepa – Auta, Jones – Rahan Luoja (julkaistaan lähipäivinä) ja Julma Henri – Spägää.

Tsekkaa Trilluminatin Sinuhe alta.