Vampire Weekendin Ezra Koenig kiireisenä – työstää uutta levyä Steve Lacyn kanssa ja tuotti juuri Netflixiin animen, jonka tähtenä on Jaden Smith

Koenig sanoo bändinsä neljännen levyn olevan "80-prosenttisesti" valmis.

03.10.2017

Indierockia ja afrikkalaisia etnobiittejä yhdistelevä Vampire Weekend on pitänyt pitkähköä julkaisutaukoa sitten Modern Vampires of the City -kokopitkänsä (2013). Kolmella aikaisemmalla levyllään äkkijyrkkään suosioon noussut newyorkilais-bändi on kuitenkin nyt virallisesti työn touhussa ja äänittää neljättään.

Bändin keulakuva, laulaja-kitaristi Ezra Koenig kertoi äskettäin Rolling Stone -lehdelle, että kaikista maailman ihmisistä Kanye West innoitti häntä työskentelemään aivan uusien, kiinnostavien ihmisten kanssa:

”Olin studiossa Kanyen kanssa Meksikossa ja tekemisen meininki oli ihan erilainen kuin mitä olen koskaan tehnyt: yhtenä päivänä Dave Longstreth on siellä; seuraavana päivänä Big Sean ilmaantuu paikalla. Joskus ihmiset eivät edes työskennelleet vaan vain juttelivat musiikista. Minä ajattelin silloin, että tykkään tästä ilmapiiristä. Minun pitää rentoutua.”

Koska bändin perustajajäsen Rostam Batmanglij jätti bändin viime vuonna, Koenig kutsui mukaan 18-vuotiaan kitaristin Steve Lacyn, joka nuoresta iästään huolimatta tunnetaan muun muassa kysyttynä tuottajana, joka teki esimerkiksi Kendrick Lamarrin DAMN.-albumia sekä J. Colen 4 Your Eyez Only -levyä.

Lisäksi mukana on 68-vuotias kitaristi Greg Leisz, joka on työskennellyt käytännössä kaikkien kanssa Ringo Starrista Shania Twainiin ja Tiger Armysta Avenged Sevenfoldiin.

Albumin työnimi on tällä hetkellä The Fader-sivuston mukaan Mitsubishi Macchiato.

Albumin teon lisäksi Koenig on myös ottanut ja vallannut täysin uuden areenan: Koenigin tuottama anime-sarja Neo Yokio on juuri ilmestynyt Netflixissä. Neo Yokion päähenkilöä esittää Will Smithin poika Jaden Smith.

Anime on siis… no, vähintäänkin mielenkiintoinen lähtöasetelmaltaan. Alla sen traileri tarkasteltavaksi.

Lisää luettavaa