Ville Veikka haluaa välittää musiikillaan aitoja tunteita ja samaistuttavia tarinoita

Laulaja-lauluntekijä työstää debyyttialbumiaan.

15.10.2023

Ville Veikka on uuden ajan laulaja-lauluntekijä, joka tunnetaan muun muassa Spotifyn top50-listalle nousseista kappaleistaan 100 asiaa ja Poltetaan tää maa feat. Ellis. Alkuvuodesta YleX Läpimurto 2023 -listallekin valittu kaksi ep:tä julkaissut artisti kirjoittaa parhaillaan debyyttialbumiaan, jolta on julkaistu aiemmin single Fillarit. Toinen sinkku Aloitetaan alusta ilmestyi perjantaina.

”Tein tän biisin kertsin yksin joskus keväällä 2022. Jotenki toi sanaleikki ajotus ja ajatus -sanoista oli kiehtonu mua jo pidempään ja lisäks halusin tehä biisin tollasesta rakkaudesta, joka on jotenki niin lähellä mutta silti niin kaukana. Biisin idea ja tarina synty monesta paikasta, mutta inspiksenä toimi mm. Death Cab for Cutie, The National, Phoebe Bridgers ja Sally Rooneyn kirja Normal People. Biisiä oli tuottamassa Aleksanteri Hulkko ja Lauri Halavaara ja heidän käsissä biisin tarina heräs niin upeasti eloon ja biisiin saatiin ihanaa nostalgiaa ja kaihoa”, Ville Veikka kertoo.

Oman albumin tekeminen on ollut artistin pitkäaikainen haave.

”Oon miettiny albumin maailmaa ja konseptia jo pidemmän aikaa. Pikkuhiljaa on alkanut syntyä biisejä, ja albumin maailma on konkreettisemmin tulossa henkiin. Kokonaisuutena levystä tulee aika tarinallinen ja toivottavasti myös jollain tavalla maaginen. Haluun tuoda levyllä myös paljon valoa ja toivoa.”

”Teen biisejä lähtökohtasesti rakkaudesta musan tekemiseen, ja jotenki koitan aina ettii sitä innostumisen tunnetta, jonka aikoinaan koin ku rakastuin pienempänä musiikkiin ja soittamiseen. Toivon et voisin mun musalla tuoda aitoja tunteita, samaistuttavia tarinoita ja ehkä jotenki uudistaa tai jatkaa suomalaista laulaja-lauluntekijä -perinnettä.”

Kuuntele uusi single alta.

Lisää luettavaa