Visvaa vuotavia paiseita, avohaavojen esittelyä ja yleisön oksennusreaktioita – muusikon kohuleffa myös Suomeen

Kusoa teattereissa.

23.10.2017

Night Visions -festivaalien ennakkonäytöksenä nähdään todellinen helmi, kun valkokankaalla esitellään Flying Lotus -muusikon elokuva Kuso. Leffaa esitetään Helsingin Kinopalatsissa 22.11.- 26.11. välisenä aikana.

”Kuso on elokuva, jollaisen näkee kerran vuosikymmenessä. Skatologinen fantasia uhmaa tajunnan rajoja ja jauhaa elokuvakerronnan lait murusiksi. Harvoiksi verrokeiksi soveltuvat Alejandro Jodorowskyn villeimmät visiot ja Dusan Makavejevin häiriintynyt valveuni Sweet Movie.

Episodeihin jaettu elokuva sijoittuu massiivisen maanjäristyksen jälkeiseen Los Angelesiin, jossa osa ihmisistä vaikuttaa olevan kuin radioaktiivisen ydinlaskeuman uhreja visvaa vuotavine paiseineen ja avohaavoineen. Kaupungissa näyttäisi myös puhjenneen jonkinlainen mutaatioita aiheuttava rutto”, kertoo leffan esittelyteksti.

Alta löydät leffan trailerin, jonka perusteilla meno on tosiaan melkoista sekoilua.

Esityksen Facebook-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa