Tori Amos tarjoilee omanlaisensa tulkinnan Radioheadin ysäriklassikosta.
Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Wikimedia Commons.
Vuonna 1992 ilmestyneen Creepin ovat coveroineet kaikki Richard Cheesestä The Pretendersiin, mutta nyt oman kortensa kekoon tuo myös Tori Amos. Laulaja-lauluntekijä esitti oman versionsa konsertissaan The Beacon Theaterissa 13. elokuuta.
Antiquietin jakamalla videolla Tori Amosin Creep alkaa hyvin pienimuotoisesti ja unenomaisesti, mutta kasvaa loppua kohden yllättävän raivokkaaksi. Yleisön mekkalointi häiritsee hieman videon alussa, mutta muutoin kuvan- ja äänenlaatu ovat korkeatasoisia.
