Uutisoimme aiemmin tänään, että Mew saapuu juhlistamaan 15 vuotta täyttävää And the Glass Handed Kites -albumiaan Helsinkiin. Mikä mainio syy kaivella arkistoja!
Jos tanskalaiset tekivät läpimurron edellisellä Frengers-albumillaan, yhtyeen toinen kansainvälisesti julkaistu levy räjäytti potin. Kriitikot ylistivät albumia lähes poikkeuksetta (kansikuva tosin haukuttiin Pitchforkissa vuoden karmeimmaksi) ja Danish Music Awardsissa Mew pokkasi neljä pystiä.
Rumban numerossa 18/2005 albumille annettiin neljä tähteä. ”Kokeellisen konseptialbumin näkökulmasta And the Glass Handed Kitesia voisi siis pitää eräänlaisena jatkumona Radioheadin Kid A– ja Amnesiac-levyille”, kirjoitti Mervi Vuorela.
Vuoden päätytyyä Rumban kriitikot äänestivät And the Glass Handed Kitesin vuoden parhaaksi ulkomaiseksi albumiksi. Taakse jäivät muiden muassa Arcade Firen The Funeral, Anthony & the Johnsonsin I Am a Bird Now, System of a Downin Mezmerize ja Sigur Rósin Takk.
Levyarvio alla kokonaisuudessaan:
Talvista tähtisumua
Mew
And the Glass Handed Kites
Evil Office
Öistä kylmin on kirkkain tähdiltään.
Tanskalainen Mew ei olisi voinut julkaista toista kansainvälistä kokopitkäänsä parempaan aikaan. Pimenevien syysiltojen myötä avautunut tähtitaivas hämmästyttävine galakseineen ja hopeasadetta tihkuvine tähdenlentoineen on kuin yhtyeen musiikki itsessään: tuikkivaa avaruuspoppia tähtisumussa vaeltavilla kappalerakenteilla ja supernovaräjähdysten lailla sinkoutuvilla kertosäkeillä koristeltuna. Yläsfääritunnelmien lisäksi läsnä on kylmien talviaamujen huurteisesta nurmikosta kuvastuvaa haurauttua, Grimmin veljesten sadunomaista utopiaa ja pohjoismaalaiseen luonteenlaatuun istuvaa melankoliaa.
Kokonaisuutena And the Glass Handed Kites on haastava, hitaasti aukeava ja keskittymistä vaativa kivenjärkäle. Rock-oopperan sijaan lienee osuvampaa puhua rock-baletista, sen verran esteettisesti ja akrobaattisesti levyn neljätoista kappaletta tanssahtelevat. Käytännössä koko 54-minuuttiselta teokselta löytyy vain yksi kappale, raitojen alut ja loput yhteen nivova suurtarina, jonka aristoteelinen draamankaari etenee sovituksiin ja dynamiikkaan perustuvien käännekohtien ja kliimaksien kautta. Kokeellisen konseptialbumin näkökulmasta And the Glass Handed Kitesia voisi siis pitää eräänlaisena jatkumona Radioheadin Kid A- ja Amnesiac-levyille.
Tarinan ensimmäisestä luvusta vastaava Circuitry of the Wolt käynnistää levyn äkäisesti kamppailevien riitasointukitaroiden ja Sonic Youthista muistuttavan taiderockmetelöinnin hengessä. Kakkosraita Chinaberry Treella mukaan tarttuvat Mew’n laajakangassoundille ominaiset leijuvat syntikat ja hieman Twilight Singersiä mukailevat majesteetilliset kertosäkeet. Kolmantena kuultava Why Are You Looking Grave? on My Bloody Valentinesta ja Pixiesin alt.popista ammentava, Sigur Rós -tyyppiseen piano-osuuteen päättyvä feature-raita, jossa vokaaleihin on saatu Dinosaur Jr:n nikkamies J Mascis.
Tyylilajin ja soundiensa puolesta And the Glass Handed Kites ei sisällä järisyttäviä muutoksia yhtyeen debyyttilevy Frengersiin. Astetta ruhtinaallisemmaksi venytetyn stereokuvan lisäksi läsnä on rakenteellisesti ja tempollisesti nykiviä, paikoin jopa Captain Beefheartin häiriintyneimmistä töistä muistuttavia kappaleita. Usein Jonas Bjerren hauras laulu kulkee muusta bändi-instrumentaatiosta irrallisena elementtinä luoden näin mielikuvaa eri kappaletta soittavasta, mutta silti harmoniassa pysyvästä yhtyeestä.
Loppua kohden levyn Tim Burton -henkinen tunnelma alkaa saada yhä pakaduttavampia ja balladimaisempia, Cocteau Twinsin stargazing-estetiikasta muistuttavia piirteitä – esimerkkinä mainittakoon vuosisadan ehkä sydäntäsärkevimmät kertosäkeet sisältävä biisiduo The Seething Rain Weeps for You ja White Lips Kissed. Vaikka levyn päättävä Louise Louisa herättääkin mielikuvan ilotulitusraketteja yötaivaalle ampuvista lapsista, kiteytyy koko levyn teema biisin lopussa kuultavaan surulliseen pyyntöön: ”Stay with me / don’t want do be alone”.
Mervi Vuorela
