Yeboyahin Broflake -debyyttisingle sai jatkoa tänään, kun artisti julkaisi kesäisen Elovena EP -esikoisensa.
Broflake-videon voit katsoa täältä.
Omakustanteinen EP sisältää nimikkokappale Elovenan lisäksi Intron ja kolme kappaletta: Aili, Skitti ja Peili. Skitti -kappaleella feattaa nouseva artisti Isaac Sene.
Yeboyah julkaisee myös koko EP:n mittaisen musiikkivideon. Elovena Visual EP julkaistaan artistin Youtubessa tänään klo 12:00.
”Maaliskuussa jätin kaikki vanhat demot pöytälaatikkoon ja päätin lähteä toteuttamaan unelmaani EP-kokonaisuudesta, johon kuuluisi musiikin lisäksi kokopitkä visuaalinen puoli. Kappaleet syntyivät orgaanisesti yhdessä tuottaja Palmrothin kanssa ja videota lähdimme tuottamaan yhdessä ystäväni Jasmina Amzilin kanssa. Heidän lisäkseen projektissa on ollut mukana iso työryhmä luovia ammattilaisia, ystäviämme ja perhettä, joiden jokaisen työpanos on ollut korvaamattoman arvokas ja merkityksellinen”, artisti kertoo.
D.R.E.A.M.G.I.R.L.S -rapshowssakin esiintyvä Yeboyah eli Rebekka Aili Kuukka on ehtinyt esiintyä jo niin Flow Festivalin Red Arenalla, loppuunmyydyllä Tavastialla kuin Ruisrockissakin. Yeboyah:n räppejä kuullaan myös Gasellien, Dilemman sekä Pesson uusimmilla albumeilla. Tulevan julkaisun nimikkokappaletta Elovenaa on artistin Sideways -esiintymisten perusteella kutsuttu jo ”hittipotentiaalia omaavaksi” (Helsingin sanomat) ja ”vuoden kotimaiseksi” (Rumba).
Rumban hehkutuksen voit lukea täältä.
Visuaalisella EP:llä nähdään Yeboyah:n rinnalla suomalaisia kulttuurimaailman ja tasa-arvon rakentajia kuten Koko Hubara, Maryan Abdulkarim ja Sonya Lindfors. Kokonaisuuden ovat ohjanneet Inka Pitkänen (Intro & Skitti), ohjaaja-koreografi Ima Iduozee (Aili), ohjaaja-dokumentaristi Carmen Baltzar (Peili), sekä näyttelijä-ohjaaja Geoffrey Erista (Elovena).
Koko audiovisuaalinen tuotanto on omakustanteinen.
Kuuntele EP alta.