Yle Teeman lauantait: The Slits, Joan Jett, Ramones, The Stooges ja Combat Rock -levy-yhtiö – lisäksi uusi dokkari punkin historiasta

Teemalla taas hienoa tarjontaa.

23.12.2019

Ylen teemalauntait jatkuvat myös ensi vuonna.

Musiikkifanien kannattaa olla toki myös hereillä, sillä kevään aikana Yle Teemalla kuullaan ainakin The Slitsin, Joan Jettin, Ramonesin, The Stoogesin sekä Combat Rock -levy-yhtiön punk-soundeja, ja näiden lisäksi Yle Teema esittää neljä jaksoa pitkän dokumentin punkin historiasta.

11. tammikuuta nähdään dokumentti Joann Jettistä eli Bad Reputation: Joan Jett. Dokumentti on valmistunut vuonna 2018. 18. tammikuuta on vuorossa dokumentti The Slits, punkin uranuurtajanaiset, ja 25. tammikuuta nähdään mainio Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina, joka kertaa kotimaamme punkskeneä Combat Rock -levy-yhtiön kautta.

Tammikuun aikana nähdään myös aivan uusi dokumenttisarja Punk eilen tänään, jossa ääneen pääsevät maailman suurimmat punktähdet aina Henry Rollinsista Jello Biafraan. Ohjelman kertojana toimii Iggy Pop.

Kaikkiin dokumentteihin ja kevään teemailtoihin voit tutustua täällä.

Lisää luettavaa