Boris perjantaina Helsingissä – tutustumispaketti tuotteliaan japanilaisbändin maailmaan

Esittelemme viidellä biisivalinnalla muun muassa dronea, sludgea, ambientia, stoner rockia, garage rockia, acid rockia, noise rockia, power popia ja shoegazea soittavan japanilaisyhtyeen.

Mikael Mattila

Boris esiintyy perjantaina Helsingin Nosturilla. Bändi on äänekkään vaihtoehtomusiikin saralla nimenä varmasti useimmille tuttu, mutta tuotteliaan ja karsinasta toiseen loikkivan yhtyeen kärryillä pysyminen on vaatinut sinnikkyyttä ja lehmän hermoja myös paatuneilta faneilta.

25-vuotisjuhlakiertueellaan oleva japanilaisbändi on julkaissut 24 studioalbumia, toistakymmentä kollaboraatiolevyä ja liudan pienjulkaisuja. Yritämme tarjota mahdollisimman kattavan läpileikkauksen Boriksen uraan viidellä biisivalinnalla.

Absolutego albumilta Absolutego (1996)
Boris-debyytti on 60 minuuttia kitaran kirskuvan kierron ja hieronnasta käyvän matalan moukaroinnin tarinointia, jota rujoilla myllytyksillä väritetään. Bändin nimi on Melvinsiltä ja levyn punainen lanka Earthilta, mutta Boris vie sekä sludge-murjonnan että drone-jyristelyn vielä esikuviaan äärimmäisemmille rajoille. Seuraava albumi Amplifier Worship (1998) kulki väkivaltaisemman ja nihilistisemmän sludgen suuntaan, Flood-levyllä (2000) drone-kitara hyöri kohti kevyempää ambient-tunnelmointia – mestariteoksia molemmat.

Naki Kyoku albumilta Akuma No Uta (2003)
Heavy Rocks (2002) katkaisi reilun tunnin mittaisten teosten trilogian. Japanilaistrio kaahasi fuzz-pedaalit pohjassa garagen ja stonerin merkkipaalut silmissä vilisten. Sitä seurannut Akuma No Uta vei säröistä kohkausriffittelyä happorockin suuntaan, Borikselle ominaista jännitteen rakentamista unohtamatta. Alle poimittu Naki Kyoku saa viimeisen viiden vuosikymmenen niin kutsutut jamibändit kalpenemaan.

My Neighbor Satan albumilta Smile (2008)
Pink (2005) lukeutuu Boris-kulmakiviin ja levyn juhlakiertue toi bändin Suomeen viime syksynä. Bändin ensi kertaa vuonna 2008 Suomeen tuonut, mutta monien fanien ylenkatsoma Smile jatkoi Pinkin meluisasta rockista melankolisten melodioiden ja jopa power popin pariin. Säröä löytyy toki Smileltakin ihan noise rockiksi asti.

Hope albumilta Attention Please (2011)
Jos Smile jäi Pinkin jälkeen vähemmälle huomiolle, tälle vuosikymmenelle tultaessa Boriksen onnistui karkottaa vanhoja fanejaan entisestään. Pop-elementit ovat toki kyteneet pinnan alla bändin musiikissa jo aiemmin, mutta näin imelään ja jopa muoviseen käärepaperiin kiedottuna japanilaisten onnistui järkyttää säröisistä kitaroista unelmoivien mieliä. Alkujärkytyksestä toivuttua New Album (2011) ja etenkin Attention Please paljastavat sisältään kauniin shoegaze-maailman.

Absolutego albumilta Dear (2017)
Attention Pleasen kanssa samana päivänä julkaistu Heavy Rocks (2011) oli soundillisesti paluuta kymmenen vuoden takaisiin, bändin ensimmäisen tämän nimisen levyn tunnelmiin. Lopputulos oli kuitenkin muutaman helmen sisältävä epätasainen kokonaisuus. Noise (2014) jatkoi yhtyeen arkeologisia kaivauksia sludge-liejuun. Tänä vuonna ilmestyneen Dearin yhteydessä Boris totesi, ettei halua albumista puhuttavan “paluuna vanhaan”, mutta siltähän tämä kuulostaa. Erotuksena muutamaan aiempaan, Dear kuulostaa ennemmin nälkäiseltä kuin nostalgiselta ja virkeältä kuin väkinäiseltä. Absolutegosta alkanut matkamme päättyköön saman nimiseen biisiin.

Boris (JPN) esiintyy Helsingin Nosturilla perjantaina 25.8.2017. Lisätiedot Facebookista.