Teemu Fiilin jututti indierockin konkaribändiä yhtyeen ensimmäisen Suomen-keikan tiimoilta.
Teksti: Teemu Fiilin, kuva: Carlie Armstrong
Klassikkoindien yksi klassisimmista bändeistä, New Jerseyn Hobokenissa vuonna 1984 perustettu Yo La Tengo esiintyy tällä viikolla ensi kertaa Suomessa. Korjaamolla lauantaina 16.11. nähtävän Yo La Tengon kokoonpano koostuu edelleen bändin kolmesta perustajajäsenestä, kitaristi-laulaja Ira Kaplanista, tämän rumpalivaimosta Georgia Hubleystä ja basisti James McNew’stä.
Sähköpostitse tavoittamamme basisti McNew vakuutteli, ettei yhtyeellä ole mitään Suomea vastaan, vaikkei yhtyettä ole sen uran ensimmäisten 29 vuoden aikana täällä nähtykään.
Yo La Tengo on kiertänyt vuosikymmenien ajan, mutta vasta nyt teidät nähdään Suomessa. Selitys!
James: ”Suomi on todella, todella kaukana. Monien tyhmien talodellisten syiden takia vaatii aika paljon ponnisteluja päästä sinne. Kyse ei ole siitä, etteikö alue olisi meille tärkeä, koska olemme soittaneet monissa vähemmän tärkeissä paikoissa (hups, loukkasin juuri jokaista maailman asukasta). Mutta rehellisesti sanoen, en usko että kukaan on koskaan aikaisemmin kutsunut meitä Suomeen soittamaan, muuten olisimme varmasti tulleetkin.”
Mikä on pitkän uranne salaisuus?
”En tiedä. Enkä myöskään kanna huolta siitä.”
Olette sanoneet, että uusien levyjen tekeminen on teille haaste. Miksi?
”En usko että olemme ainoita tässä tilanteessa. Uusien biisien kirjoittaminen ja albumin äänittäminen on meille aina kovaa työtä, vaikka olisimme tehneet sen kuinka monta kertaa aikaisemmin.”
Kuinka olette mielestänne onnistuneet? Ovatko uudet levynne yhtä hyviä kuin 1990-luvun kulmakivenne?
”Se on aika suhteellista. Minusta onnistumme, kun kirjoitamme hyviä biisejä ja teemme hyviä albumeista. Yritämme kasvaa ja tulla vahvemmiksi aikaa myöten. Olisi epätervettä verrata nykytilannetta menneisyytemme kanssa.”
Uusi levynne Fade on saanut erinomaisia arvosteluja ja syystäkin. Merkitseekö kriitikoiden arvostus teille vielä jotain tänä päivänä?
”On aina kivaa, kun ihmiset pitävät tekemisistämme ja kirjoittavat kivoja asioita meistä.”
Teillä on lojaali, vanha fanikunta. Näkyykö yleisössä kuitenkin myös nuoria naamoja?
”On siellä kaikenlaista naamaa, nuoria ja vanhoja. Olemme aina tietysti onnellisia, kun joku nuori löytää meidät.”
Ette ole lähteneet mukaan monien vanhempien bändien keskuudessa yleistyneeseen muoti-ilmiöön, eli soittamaan klassikkolevyjänne livenä kokonaisuudessaan. Voisitteko kuvitella joskus soittavanne vaikkapa vuoden 1997 klassikkolevynne I Can Hear the Heart Beating as Onen alusta loppuun?
”Emme tee sellaista. Se tuntuu epäluonnolliselta, tarpeettomalta harjoitukselta. Me pidämme ajatuksesta että kukaan ei tiedä mikä biisi tulee seuraavaksi.”
Yo La Tengo Helsingin Korjaamolla lauantaina 16. marraskuuta.