Stone Temple Pilotsista ja Velvet Revolverista tuttu Scott Weiland sai potkut bändistään, taas vaihteeksi

01.03.2013

Velvet Revolveristakin jo aiemmin pihalle lentänyt mies havahtui tällä kertaa siihen, että laulaja on nyt erotettu myös Stone Temple Pilotsista.

Kuva: Wikimedia Commons

Pari päivää sitten Scott Weilandin vanha bänditoveri Slash päästi julkisuuteen huhun, että Weiland olisi saanut potkut Stone Temple Pilotsista. Seuraavana päivänä Stone Temple Pilots vahvisti huhun todeksi lehdistölle yhden lauseen mittaisella lausunnolla.

Itse Weilandia ei potkuista kuitenkaan informoitu millään tavalla, vaan Weiland kiisti tiedon ensin suoraan Rolling Stone -lehdelle ja ymmärsi asioiden todellisen laidan vasta luettuaan bändin jättämän lausunnon.

”Kuulin niin sanotuista ’potkuistani’ ensimmäistä kertaa luettuani asiasta lehdestä. En ole oikein varma, miten voin saada potkut bändistä, jonka olen perustanut ja jonka suurimpia hittejä olen ollut mukana säveltämässä. Lakimiehet saavat ottaa selvää siitä”, luki Weilandin vastineessa.

Huumengelmista pitkään kärsinyt Weiland perusti Stone Temple Pilotsin alunperin vuonna 1986 basisti Robert DeLeon kanssa. Yhtye hajosi vuonna 2002, jonka jälkeen Weiland liittyi vuotta myöhemmin Velvet Revolverin laulajaksi, mutta sai lopulta potkut bändistä vuonna 2008.

Samana vuonna Stone Temple Pilots teki comebackin Weilandin kanssa. Paluunsa jälkeen yhtye on tehnyt pitkiä kiertueita ja julkaissut eponyymin studioalbumin vuonna 2010.

Stone Temple Pilotsin leiri ei ole vielä antanut minkäänlaisia perusteluja Weilandin potkuille eikä myöskään kertonut, aikooko yhtye jatkaa uuden vokalistin voimin. Weiland aikoo sen sijaan itse keskittyä pian alkavaan soolokiertueeseensa.

Lisää luettavaa