Paisley-paidan passaama savuke ja merituulen suolainen suudelma – Allah-Las huomenna Helsingissä

01.09.2015

Allah-Las esiintyy huomenna 2. syyskuuta Helsingin Kuudennella linjalla. Kalifornialaisbändi vieraili viimeksi Suomessa pari vuotta sitten debyyttilevy vyönsä alla. Nyt kvartetin ansiolistalle on päivitetty esikoisalbumia eheämpi Worship the Sun (2014).

Listasimme sekä tekstin että musiikkinäytteiden avulla viisi syytä, miksi Allah-Las on tutustumisen arvoinen yhtye.

1. Suomen syksy
Lämmin elokuu on auttamatta takanapäin – se on syksy nyt. Parasta lääkettä tämän tosiasian kieltämiseen on Kalifornian aurinkoinen ja ajaton rock’n’roll. Allah-Las kuulostaa surffaajan tarjoamalta jääkylmältä olutpullolta ja paisley-paidan ojentamalta savukkeelta, ilta-auringon häikäisyltä ja mereltä kantautuvalta suolaiselta suudelmalta.

2. Musiikkinörtit, herätys!
Allah-Las on perustettu maineikkaan Amoeba-levykaupan takahuoneessa. Bändiä kuunnellessa ei ole yllätys, että soittimien varresta löytyy levyjen keräilijöitä. Allah-Las ei kaihda vaikutteiltaan kuulostamista, mutta Love, The Byrds ja The Seeds ovat vasta pintaraapaisu kalifornialaisten palettiin. Tutkimusmatkalle syvemmälle Allah-Lasin syövereihin pääsee kuuntelemalla jäsenten tekemiä Reverberation-podcasteja, joista löytyy ihmeteltävää paatuneemmillekin musanörteille. Viime viikolla päivänvalon näki osa 179. Se, ja vanhemmat Reverberationit löytyvät tämän linkin takaa.

3. Nick Waterhouse
Jokaisen Allah-Las-julkaisun tuottajana mainitaan Nick Waterhouse, jolla on eittämättä ollut iso rooli bändille täydellisen soundin löytymisessä. Waterhouse on syvällä pelissä uuden polven eklektisen länsirannikon skenessä tysegallien ja beachwoodsparksien seurassa. Siinä missä Waterhouse auttaa Allah-Lasia 1960-luvun estetiikassa, omilla levyillään hän kanavoi tyylipuhtaasti ja samalla pieteetillä 1950-luvun rhythm and bluesia.

4. Vielä kerran: se soundi
On bändillä hyviä biisejäkin, mutta jutellaanpa tästä soundista vielä hetkinen! Käännä kalenteri vuoteen 1964 tai 65, paina nuppineula San Franciscon kohdille. Se on siinä. Allah-Las onnistuu myös toistamaan kappaleensa lavalta käsin niiden vaatimalla autenttisuudella. Virkistävää on huomata välillä myös vahvistimien merkin ja mallin merkitsevän enemmän kuin sinne kannetun ajan hengen mukaisen kaappiruuhkan. Vähemmän on enemmän.

5. Altavastaajan puolella
Lukeudun itse koulukuntaan, joka näkee mieluummin nälkäisen nuoremman polven edustajan, kuin naftaliinista kaivetun kehäraakin, jolla nyt vaan sattuu olemaan klassikoita repertuaarissa. Tämä ei tee Allah-Lasista vielä varsinaista altavastaajaa, vaan se, että samalla kentällä operoivat aikalaiset kuten Temples ovat varastaneet parrasvalot. Mikäli minä saisin päättää, nokkimisjärjestys olisi toisin päin.

Bonus: Instagram
Instagramia ei oltu vielä keksitty 60-luvun lopussa, mutta jos olisi, se näyttäisi Allah-Lasin käyttäjätililtä.

Allah-Las (USA), Kuparilinna
Ke 2.9.2015 Helsinki, Kuudes linja
Liput 18/20 €

Lisää luettavaa