Spotifyn striimatuin artisti julkaisee ensi viikonloppuna tukun uusia kappaleita – kyseessä ei kuitenkaan ole levy

12.03.2017

Drake on pitkään kypsytellyt tulevaa More Life -julkaisuaan. Aiemmin se piti julkaista jo viime vuoden puolella ja viimeksi sen huhuiltiin ilmestyvän maaliskuun alkupuolella.

Nyt varma päivä on tiedossa ja se on 18. maaliskuuta. Hyvin todennäköisesti tämä tarkoittaa sitä, että Drake julkaisee biisit ensin Apple Musicissa kuultavassa Ovo Radio -ohjelmassaan ja vasta tämän jälkeen nämä kappaleet tulisivat laajempaan levitykseen. Tätä voi pitää kohtalaisen todennäköisenä, koska viimeksi Frank Ocean toimi samansuuntaisesti.

More Life tulee olemaan siitä erikoinen, että Drake on kutsunut sitä soittolistaksi, eikä niinkään albumiksi. Nähtäväksi jää, että mitä se todellisuudessa tarkoittaa. Vaikuttaa siltä ettei Drake halua, että More Lifea pidettäisiin varsinaisena kokonaisuutena, jota olisi tarkoitus kuunnella tietyssä järjestyksessä alusta loppuun.

Soittolistasta puhuminen kielii myös siitä, että luvassa on sekalainen paketti erilaisia kappaleita, jotka eivät välttämättä varsinaisessa levyformaatissa toimisi siis edukseen. Tämän puolesta puhuu myös aiemmin julkaistut singlet Fake love, Sneakin’ ja Two birds, one stone. Edellä mainitut kappaleet eivät aivan osu samaan muottiin.

Soittolistalla tullaan näillä näkymin kuulemaan vierailevien artistien muodossa Suomeen piakkoin saapuvaa Giggsia ja Atlantan suurlupausta 21 Savagea. Muita potentiaalisia nimiä ovat Britannian suurlupaus Dave ja Jennifer Lopez.

Daven kanssa Drake on jo aiemmin julkaissut yhteiskappaleen ja Dave myös teki oman versionsa Two birds, one stone -kappaleesta. Lopez taas on yhdistetty Drakeen enemmänkin romanttisissa merkeissä, mutta yhteiskappaleesta on myös huhuttu reipas tovi.

Kanadalainen kiertää tällä hetkellä pitkin Eurooppaa. Kiertueella hänen kanssaan lavalle on noussut useita eri brittiräppäreitä, mutta myös laulaja The Weeknd. Kenties myös siltä osastolta kuullaan vierailevia artisteja.

🌺

Henkilön champagnepapi (@champagnepapi) jakama julkaisu

Ennen kuin koko paketin käsiin päästään, niin suosittelemme tsekkaamaan edellä mainitut kappaleet alta.







Lisää luettavaa