Varoitus: nyt on tarjolla sellaista schaissea, että tätä ei kannata todellakaan kuunnella selvin päin – kännissäkin vähän niin ja näin

Heikki Helastiselta uusi sinkku.

19.04.2017

Heikki Helastinen löi itsensä suomalaisten sydämiin Talent-ohjelmassa räpläilemällä Rubikin kuutiota aivan päin helvettiä. Jatkoonhan Heikki pääsi niin että lävähti, ja jatkoa seurasi muutamaan otteeseen. Televisioviihteen Aku Ankka ei tempuissaan koskaan onnistunut, mutta siinäpä olikin Heikin ja tämän aisaparin Musta-Pekkaruuskan viehätys.

Ennenkin levylaulajana sanotaanko nyt vaihtelevalla menestyksellä toiminut Heikki on julkaissut nyt uuden kappaleen Rubikin Kuutio, jolla ovat mukana Musta-Pekkaruuska sekä Koditon mies.

Kappaleen kuulet alta. Emme suosittele sitä kenellekään ja samalla kaikille, hieman samaan tapaan kuin Helastisen joulusinkkua vuodelta 2013, jonka arvostelun löydät täältä.

Lisää luettavaa