Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin ja avustaja Heini Strand tutkivat vuoden 2013 lopun biisitarjontaa.
Kuva: Parlophone (Lily Allen)
Warpaint: Love Is to Die
Kalifornialaisyhtye julkaisee tammikuussa toisen albuminsa nimeltään Warpaint. Ensimmäisenä singlenä julkaistu Love Is to Die on ehtinyt jo soida Calvin Kleinin mainoksessa. Levy sisältää minimalistista soundia, mutta myös vaikutteita r’n’b:stä ja hiphopista. Tekijätiimissä ovat mukana Flood ja Nigel Godrich.
TF: Biisin nimi kuulostaa ihan 69 Eyesilta tai HIMiltä. Warpaintin ensimmäinen levy ei aikoinaan kolahtanut mitenkään hirveästi, vaikka se onkin ihan kiva shoegaze-indiebändi. Tämä uusi single vahvistaa ”ihan kiva” -vaikutelmaa. Ei ollut mikään äärimmäisen vahva biisi.
HS: Minä kuuntelen musiikissa yleensä sanoja, ja jos niistä ei saa selvää – kuten tässä biisissä – se rajoittaa hieman kuuntelukokemusta. Se vähä, mitä kertosäkeistä ymmärsin, viittasi kukan terälehtien repimiseen. Jos siinä on biisin sisältö, en tiedä, tarvitseeko minun enempää kuullakaan.
TF: Minulla huomio kiinnittyi itse asiassa vähän triviaaliin asiaan: rumpali on todella hyvä. Jos huomio kiinnittyy tuommoiseen, se kertoo, ettei biisissä välttämättä ole tarpeeksi muuta ainesta.
HS: Muutamat kaverini varmasti tykkäisivät tästä, mutta minä en lämpene. Minun makuuni tämä on turhaa haahuilua. Ihan kaunista ja hyvää musiikkia, muttei minulle.
TF: Genren suhteen ei ole mitään ongelmaa, kuuntelen paljonkin tällaista maalailevaa indietä. Mutta biisi vaatisi toimiakseen joko vahvemman tunnelman tai vahvemman sävellyksen. Molemmat olivat vähän sinnepäin. Videosta tuli ennakkoon teaseri, joka sai minutkin innostumaan, mutta biisi ei vahvistanut sitä ollenkaan. Varmasti annan albumille vielä mahdollisuuden, kun se ilmestyy.
Lily Allen: Hard Out Here
Ihana Lily on täällä taas! Brittipoppari Lily Allen julkaisi marraskuun lopussa monien yllätykseksi uuden biisin Hard Out Here. Kritiikkiäkin herättäneellä videolla Allen käy rasvaimussa ja katsoo vierestä, kun bikiniasuiset naiset twerkkaavat eli tanssivat pylly pystyssä hänen ympärillään. Uusi albumi on kaikesta päätellen tuloillaan.
TF: Ekan kerran biisin kuullessani mietin, että Allen on biisinkirjoituksellisesti mennyt juuri siihen suuntaan kuin hänen pitäisikin: vielä rehellisempään listapoppiin. Yhdistettynä biisin sanomaan ja Lily Allenin brittiläisen korostukseen, lopputulos on hyvin Lily Allenin kuuloinen.
HS: Kun Allen sanoo ihanalla tyttömäisellä äänellään bitch tai fuck, on sillä aina samanlainen vaikutus. Tämä biisi on kyllä Allenin tyylin kiteytymä ja parasta häneltä tähän mennessä. Mutta vähän pelottaa kirosanojen ja huorittelun määrä tulevalla levyllä. Pop-biisinä tämä on ihan mahtava ja sanat sopisivat myös Rihannan tai Britney Spearsin suuhun, mutta niiden merkitys olisi silloin ihan erilainen. Lily Allen ei twerkkaa tämän tahtiin, mutta Rihanna tekisi niin.
TF: Lily Allenin sanomina kirosanat eivät ole hyökkääviä vaan pikemminkin toteavia. Vaikka tämä on puhdas poppibiisi, on mukana hyvin feministinen sanoma. On olemassa riski, etteivät radiot halua ottaa tätä soittoon, kun kertosäkeessä sanotaan bitch ja lyriikoissa tavallaan mollataan muita artisteja.
HS: Mutta toisaalta, miksei? Britneynkin uusin biisi on joku-bitch, ja kyllähän se soi. Tämä video oli minulle pettymys, koska en havainnut kunnon kritiikkiä esimerkiksi tuota twerkkaamista kohtaan. Jos olet feministi, ole sitten loppuun asti.
TF: Videosta on sanottu kaikenlaista. Se on tulkittu myös rasistiseksi, koska tanssitytöt ovat pääosin tummaihoisia ja Allen nostaa itsensä niiden yläpuolelle. Ja onhan se tavallaan totta.
HS: Koska biisi on sanomaltaan selkeä, minua ärsyttää, että videoon on jätetty niin paljon tulkinnanvaraa. Mielestäni Allenin pitäisi tarjoilla sekin minulle hopealautaselta.
Jaakko Eino Kalevi: Memories
Pitkätukkaisen konemusiikin ihmemies Jaakko Eino Kalevi kiinnitettiin vastikään ensimmäisenä pohjoismaisena artistina Domino Recordin alaiselle Weird World -lafkalle. Dreamzone-ep on yhteistyön ensimmäinen hedelmä. Sen julkaisutiedotteessa mainitaan muun muassa Jaakko Eino Kalevin työskentelevän osa-aikaisena ratikkakuskina. Ep:n avausbiisi on Memories.
HS: Kuulostaa juuri siltä, minkälainen kuva minulla on Jaakko Eino Kalevista. Häneen on paljon helpompi suhtautua kuuntelijana, kun on nähnyt miehen keikalla.
TF: Minä tykkäsin Modern Lifesta (2010) paljon, mutta sen jälkeisestä Long-Samin kanssa tehdystä albumista en niin paljoa. Tästä biisistä tulee mieleen Ariel Pink ja Chromatics. Ideoita on roiskittu vähän ympäri kappaletta, mikä on hauskaa. Kertosäe oli hyvä, mutta siitä olisi voinut saada enemmänkin irti.
HS: Biisissä oli paljon sellaista, mitä olisin halunnut kuulla enemmän. Esimerkiksi lopussa tullut kitara olisi voinut soida aiemmin. Näkemilläni keikoilla Jaakko on tehnyt kaiken itse. On tosi hellyttävää, että hänellä on sellaista kotikutoisuutta musiikissaan. Tuo sinnepäin menevä soolokin kuulosti siltä kuin hän olisi istunut tässä vieressämme ja soittanut tuon.
TF: Jaakolla on välitön ja epätuotettu meininki. Biisit voisivat olla hittejäkin, mutta sympaattinen laulutapa vie fiilistä toiseen suuntaan. Jaakko Eino Kalevista ollaan nyt povaamassa isoa indiestaraa, kun hän on brittimerkki Weird Worldilla. Se on tosi hauskaa, sillä Jaakko on aika eksentrinen tyyppi, ei mikään helposti myytävä juttu. Jaakko Eino Kalevin musiikkiin pitää tutustua ja paneutua kunnolla, että siitä oppii tykkäämään.
HS: Tämä oli kuitenkin sangen helposti lähestyttävä biisi.
Röyksopp: Something in My Heart (feat. Jamie Irrepressible)
Norjalainen elektroduo tykkää tehdä yhteistyötä eri laulajien kanssa. Tällä kertaa Röyksopp on pestannut biisiinsä brittiläisen Jamie McDermottin, jonka oma bändi on nimeltään The Irrepressibles. Something in My Heart on itse asiassa alkuvuonna julkaistun Running to the Sea -singlen uunituore B-puoli, mikä herätti syynääjissä hämmennystä.
HS: Minun korvissani Röyksoppin erottaa Sigur Rósista se, että niiden biiseissä on yleensä ymmärrettäviä sanoja. En ole perehtynyt kumpaankaan bändiin hyvin, koska ne ovat mielestäni molemmat todella ulossulkevia.
TF: Eihän Röyksopp ole ollut kovin näkyvä bändi muille kuin sen aktiivifaneille enää moneen vuoteen. Onneksi sillä on ilmeisen paljon faneja. Tämä biisi ei muuttanut käsitystäni Röyksoppista. Kyllä minä tykkään yhtyeestä ja heidän tuotannostaan, mutta monista heidän tuotoksistaan on puuttunut – paremman sanan puutteessa – sielu. Tumman viileä, kirkas ja puhdas soundi tästäkin löytyy, kuten aina.
HS: Tarvitsisi suuremman faniuden, että tätä kappaletta pystyisi analysoimaan muuten kuin että se kuulostaa ihan Röyksoppilta. Biisihän voi yllättää monetkin, en minä tiedä. Kaunis kappale, joka tuo mieleen eteerisyyden ja luonnon, ainakin bändiin liitettyjen mielikuvien perusteella. Mutta en minä saa tästä hirveästi irti.
TF: Tämä on kivaa taustamusiikkia, muttei mitenkään negatiivisessa mielessä. Myös taustamusiikki on tärkeää, ei sitäkään osaa kaikki tehdä. Minun on vain vaikea löytää uudestaan itsestäni Röyksopp-faniutta. Kaksi bändin edellistä levyä olivat aika kädenlämpöisiä.
Broken Bells: Holding on for Life
Tuottaja Danger Mousen ja The Shinsin laulaja-kitaristin James Mercerin projekti on herätetty henkiin. Eponyymi debyyttialbumi ilmestyi vuonna 2010 ja Meyrin Fields -ep vuonna 2011. Tammikuussa 2014 julkaistaan After the Disco -albumi, josta tiedämme vasta sen, mitä ensisingle Holding on for Life meille kertoo.
TF: Tykkäsin ja yllätyin tästä. Kuuntelin Broken Bellsin ekaa levyä aikanaan ja tykkäsin siitä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna siitä jäi hieman haalea kuva. Muistaakseni se ei ollut ihan näin hyvä. Tässä oli ihanan epämääräinen ”1970-luvun Amerikka” -tunnelma, josta tykkään. Kiva ja maaginen laulumelodia.
HS: Tykkäsin siitä, että uptempostaan huolimatta biisin tunnelma on melko melankolinen. Ensimmäinen levy on jäänyt hyvistä aikomuksista huolimatta minulta kuulematta. Tämä on luontevaa jatkoa Danger Mousen tekemisille, joista kaikista kuulemistani olen tykännyt. Hän osaa monenlaista.
TF: Biisi on hyvällä tavalla vaatimaton. Se ei hirveästi julista olemassaoloaan ja kuulostaa growerilta, joka paranee ajan myötä.
HS: Mutta ei biisi kuulosta toisaalta sellaiselta, että se vaatisi hirveästi kuuntelukertoja, jotta siitä pystyisi tykkäämään.
TF: James Mercerillä on yleensä paljon laulumaneereita, mutta tällä biisillä hän on päässyt pahimmista eroon. En olisi ikinä arvannut tämän olevan Broken Bells, ellen olisi sitä tiennyt. Pakko sanoa, että Arcade Firen uudella tuplalevyllä ei ollut yhtään näin hyvää biisiä.
Heikki Helastinen: Joulu sinkkuna (feat. Musta-Pekkaruuska ja Koditonmies)
Fullsteamin keikkamyyjänä siviilielämässä toimiva Heikki Helastinen (o.s. Häkkinen) on luonut itsestään eräänlaisen sosiaalisen median ilmiön. Hahmon tarina etenee nyt perinteisempien ratkaisujen pariin, kun Heikki Helastinen julkaisi joulubiisin kavereittensa avittamana.
TF: Olen yhtä sanaton nyt kuin biisin ekaa kertaa kuullessani, enkä nyt tarkoita sitä hyvällä tavalla.
HS: ”Turku ja Helsinki on eri kaupunki, glögi ja kossu on eri makusii.” No, onhan se niinkin.
TF: Vaikea sanoa, mitä Heikki Helastinen meinaa urallaan tehdä. Huumoria ystäviensä nautittavaksi? Laulusuorituksen perusteella hän tuskin tähtää oikeaksi artistiksi. Onkohan kellään tämän videon katsojalla mitään hajua, kuka Heikki Helastinen on?
HS: Ei minulla ainakaan.
TF: Jos tämä jää Heikki Helastisen ainoaksi julkaisuksi, niin…
HS: …hyvä niin. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi tämänkaltaista huumorimusiikkia tehdään. Jos lähtee tekemään huumoria, siinä pitää olla hyvä tarina taustalla. Ei voi vain roiskia jotain joulubiisiä Youtubeen ja odottaa, että kaverit peukuttavat. Tai voi toki, mutta ei se kyllä ketään muuta naurata.
TF: Heikki Helastisen ongelma lienee se, että hänellä on tarina, mutta ihmiset eivät tiedä sitä. Hauskat aurinkolasit ja leopardikuvioinen paita eivät tee hänestä vielä hahmoa. Varmasti kavereittensa melestä hän on hauska tyyppi, mutta ei kansa voi sitä tietää, jos sitä ei tuoda ilmi.
HS: En minäkään epäile, etteikö hän voisi olla hauska ja viihdyttävä seuramies, mutta tämän biisin perusteella minulla ei ole mitään mielenkiintoa tutustua häneen paremmin. Ja tämä on ainoa asia, mitä hänestä tiedän.
TF: Jouluhuumoribiisi koettelee rajojani. Huonoa joulumusiikkia on tehty niin rajattoman paljon, ettei sitä kaivattaisi yhtään enempää. Kuunnelkaa tämän sijaan vaikka Run-D.M.C.:n Christmas in Hollis tai Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You, ne ovat hyviä.
Artikkeli on julkaistu Rumbassa 12/13.