Keikkamatkailun perussäännöt ja jallutoimitus lavalle: Jaakko Laitisen & Väärän Rahan matkassa, osa 3

Niko Peltonen jatkaa seikkailujaan Jaakko Laitisen & Väärän Rahan kiertuereissulla. Tällä kertaa matkustetaan Raaheen ja Ouluun.

Teksti: Niko Peltonen, kuvat: Anu Suutari

Nelostie Oulun pohjoispuolella, klo 14.37

Ollaan Pohjois-Suomessa, ja sen huomaa säästä. Ajetaan lähestyvää palopakkasrintamaa vastaan. Oulun tienoilla saadaan tyytyä vielä kymmenkuntaan pakkasasteeseen, mutta illaksi Rovaniemelle on luvattu miinus kahtakymmentä, ja huomisen osalta peloteltu kolmellakinkymmenellä. Takkini vetoketju on edelleenkin rikki.

Eilinen taival Tampereelta Raaheen oli menomatkan pisin. Norjalais-dj ilmoitti aamulla sairastuneensa, joten matkaa jatketaan vanhalla porukalla. Anu tosin on ehtinyt junaan, mutta sovitaan, että hän jää Seinäjoella pois ja palaa pikkubussin intiimiin syleilyyn.

Pimeää tulee lähes heti liikkeelle lähdettyä. Kun istuu pienessä autossa tuntikausia läpitunkemattoman mustuuden ympäröimänä, ajautuu vaihtoehtotodellisuuden kaltaiseen tilaan. Mikään auton ulkopuolella ei tunnu todelliselta. Sosiaalisesta mediasta voidaan seurata esimerkiksi päivällä taakse jääneen Tampereen ajankohtaisia tapahtumia. Ajaudumme herrojen Laitinen ja Roininen kanssa eräänlaisen korpikommunistisen raivon valtaan. Kohtuullinen suhtautuminen asioihin vaikuttaa niistä mitään ymmärtämättömien ihmisten hommalta.

Seitsemässä tunnissa ehtii silti puida politiikan lisäksi muutakin. Minulle esitellään Modulimatkailun säännöt. Kyse on reissujen mittaan päivittyvästä listasta ohjeita, joita keikkaillessa on noudatettava.

Valaisen niistä seuraavaksi muutamaa:

3. Ei leirejä. Leiriytyminen tarkoittaa jumittamista paikassa, jossa sellainen ei ole suotavaa, esimerkiksi bussin ovensuussa. Matkan varrella olen havainnut, että tämän säännön uskollinen noudattaminen on varsin hankalaa.

4. Ei kokouksia keikalla. Jos on epätietoisuutta siitä, mikä biisi seuraavaksi soitetaan, pitää vain aloittaa jokin biisi eikä ryhtyä neuvottelemaan.

12. Ei tiukkoja lavalle. Tätä ei tarvitse selitellä, mutta sääntöön on poikkeuksena Raahen Kolmen tuuman kuppila, jossa henkilökunta tuo lavalle jallua joka tapauksessa. Sinne olemme tänään matkalla.

14. Ei jatkoja eikä yökeppostelua kaikkien yhteisessä majoituksessa ilman kaikkien majoittujien erillistä vaatimusta. Varsin yksiselitteinen sääntö.

18. Ei keittolounaita kahvitauoilla. Pyritään välttämään tilannetta, jossa huoltamon kassalla kaikki muut ostavat take away –kahvin ja suklaapatukan, mutta viimeisenä tiskille tuleva tilaakin kokonaisen aterian.

25. Ei katvealueella oleskelua informaatiota jaettaessa. Tämän reissun aikana syntynyt sääntö, joka viittaa erityisesti Jargeliin. Hän oli Tampereella ottanut kyllä hostellin huoneen avaimen, mutta ei ollut tietoinen ulko-oven koodista. Tietysti Jargeli palasi jatkoilta viimeisenä ja joutui herättämään hostellin henkilökunnan puoli viideltä puhelimitse, kun ei muka päässyt sisään. Jargeli oli ollut katvealueella, kun avainten lisäksi oli jaettu myös ovikoodeja.

Sääntöjen merkitys on paitsi organisaatiopoliittinen, myös sosiaalinen ja ajantappopoliittinen. Niiden noudattamisesta ja rikkomisesta voidaan käydä keikka-autossa loputtomia keskusteluja, kuten myös mahdollisista uusista säännöistä.

Lisäksi modernissa keikka-autossa voidaan harrastaa kaikenlaista tietoverkkoavusteista luovaa toimintaa, esimerkiksi Eero Avénin Naltioon-iskelmän kuuntelua moninkertaisena. Tripla-Naltioon luokitellaan jo onnistumiseksi, mutta eilen saavutimme penta-Naltion, kun camp-klassikko soi yhtä aikaa neljästä iPhonesta ja yhdestä läppäristä. Syntynyt dissonanssi on hysteerisen psykedeelinen. Flaming Lipsin Zaireeka-teos tuskin pystyy kilpailemaan tämän kanssa.

Raaheen saavuttaessa tunnelma on varsin väsynyt, ja aikakin kortilla, kello on nimittäin jo puoli kymmenen. Kolmen tuuman kuppila on kuitenkin mahtava paikka. Kotoisaa kapakkaa pyöritetään vuonna 1815 kauppakartanoksi rakennetussa puutalossa. Saamme ihanaa kotitekoista kasvislasagnea ja nestemäisiä tarjoomuksia. Paikalle tullessamme väkeä oli vasta kourallinen, mutta setin alkuun mennessä baari on täyttynyt monipuolisesta joukosta pikkukaupungin väkeä. Nelikymppiset naiset tanssivat antaumuksella, taaempana näkyy nuorisoakin. Keikka on tavanomaisen erinomainen.

Ja setin loppupuolella lavalle kannetaan jallua.

Kapakan suljettua ovensa hortoilemme majoitukseen muutaman korttelin päähän. Puukerrostalon naapurissa kohoaa vanha kirkko, joka näyttää yöllä apokalyptiselta, mutta seuraavan päivän valossa arvokkaan kauniilta. Raahe on minulle entuudestaan tuntematon paikka, mutta ainakin kuppilan lähiseuduilla satamakaupungin vanha talokanta luo mukavan nostalgista tunnelmaa. Kaikenlaisia paikkoja mahtuu Suomeen, ja kaikissa niissä voi pistää tanssit pystyyn.

Aamulla kömmin virkistävään suihkuun, ja siellä viipyessäni oven takana syntyy kiistaa seuraavasta vuorosta. Jaakko tulee jonottamaan, mutta paikalle ilmestyy Roinari, joka väittää olleensa jonossa ensin. Sen merkiksi hän oli jättänyt pyyhkeensä valmiiksi eteisen naulaan. Jaakko toteaa, ettei ollut kyennyt tulkitsemaan Roinarin symboliikkaa. Seuraavaksi Hast tulee viereisestä huoneesta ja väittää olleensa myös jonosssa. Jaakko huomauttaa, ettei pysty lukemaan Hastin telepaattisia viestejä eri huoneesta käsin.

Laaditaan uusi modulimatkailun sääntö, numeroltaan 27: Symbolista ja telepaattista jonoa aletaan purkaa sen jälkeen, kun fyysinen jono on purettu.

Ja sitten pohjoista kohti. Oulussa vedetään levykauppaketjun liikkeessä pikakeikka, jonka päätteeksi levyt tekevät kauppansa Jaakon sukulaisille ja ilmeisesti muutamalle muullekin. Törmään Rovaniemen kirjaston musiikkiosaston johtajaan Marko Niemelään, joka väittää minun näyttävän kalpealta haamulta. Miten sitten lie asianlaita huomenna. Tänään on edessä kiertueen viimeinen keikka Rovaniemellä, allekirjoittaneen ja useimpien väärärahalaisten vanhassa kotikaupungissa. Ja huomenna ajetaan takaisin Helsinkiin asti. Pelottaa hieman.

Lue kiertueblogin 1. osa täältä ja 2. osa täältä.