Kriitikkopolli 2014 – Rumban toimituskunta listaa vuoden parhaat kotimaiset albumit

Jukka Nousiainen.
Sini Mäenpää

Rumban avustajien kotimaiset suosikkilevyt ovat vuonna 2014 tuttuun tapaan sekalainen seurakunta. Tämä ei tarkoita, ettei listalla menestyneillä albumeilla olisi yhteisiä piirteitä.

Vaikka hiphop on ottanut yhä enemmän tilaa verrattuna viime vuoteen, rockin eri muodot ovat pitäneet valta-asemansa. Raskaampi rock sen sijaan loistaa poissaolollaan.

Viime vuoden listalta tuttuja nimiä ovat Haloo Helsinki! sekä jo kolmatta vuotta listalle yltänyt Sin Cos Tan.

Ensilevynsä vuonna 2014 julkaisseita tulokkaita listalla edustavat naivistiset suomirokkarit Pöllöt, räppäri Tippa-T, uuden aallon rokkarit Saijaa saijaa ja kesähittimaakari Kasmir. Näistä kaksi enimmäistä sijoittuivat myös Rumban ja YleX:n Tulevaisuuden tusina 2015 -äänestyksessä.

Selvästi kokeneempaa kaartia edustaa näyttävän paluun tehnyt Pepe Willberg. Sen sijaan sellaisilla suomalaisen rockin veteraaneilla kuin Kauko Röyhkällä, Kerkko Koskisella, Samuli Putrolla tai Tuomari Nurmiolla ei ollut listalle asiaa.

Nuoremman polven vanhoja tekijöitä sen sijaan listalla piisaa Olavi Uusivirrasta Iisaan ja Joose Keskitalosta Damn Seagullsiin.

Rumban avustajien suosikeissa suomen kieli voitti englannin. Kymmenen kärjessä englanninkielistä musiikkia edustaa vain Mirel Wagnerin ulkomaillakin kiitosta saanut When the Cellar Children See the Light of Day.

DJ Kridlokk pääsi listalle kokonaiset kaksi kertaa. Sijalta 23 löytyvän Ei-levyn yhdessä RPK:n kanssa tehnyt Khid nimittäin on hänen alter egonsa.

Kuva: Sini Mäenpää
Kuva: Sini Mäenpää

Jukka Nousiainen: Huonoa seuraa
Räjäyttäjien laulaja-kitaristina parhaiten tunnetun ja keikoilla vaatteita hylkivän Jukka Nousiaisen soolodebyytillä on kappale nimeltään Roskalavojen rokkitähti. Se on osuva määre Nousiaiselle, jonka musiikki kuulostaa siltä kuin liian kauan auton hansikaslokerossa muhineet vanhat iskelmä- ja jytäkasetit olisivat yhdistyneet yhdeksi suhisevaksi hirviöäänitteeksi. Koko roskan päälle vielä joku metsätorpan idiot savant olisi äänitellyt omia höpinöitään.

Huonoa seuraa voisi olla kauhea mahalasku, mutta Nousiainen ei koskaan unohda levyllä hyvien kappaleiden tärkeyttä. Lo-fin, outsider-musiikin ja 1970-luvun suomirockin kasvimaita vapaasti tallova Huonoa seuraa on yllättävä, omaperäinen ja epämääräistä nostalgiaa kadonneeseen aikaan huokuva mestariteos.

Hullun hyvien biisien täyttämä vilpitön albumi. Kerrankin klassikkotasoista musiikkia siltä ruohonjuuritasolta, jossa suurin osa todellisesta lahjakkuudesta elää.
– Niko Peltonen

DJ Kridlokk

DJ Kridlokk: Mutsi
Ovatko DJ Kridlokkin yömaisemissa lipuvat gangsta-tarinat ja videopelifantasiat silkkaa roolileikkiä? Onko sillä väliä? Mutsi ainakin tuntuu hyvin todelliselta. Kridlokk kertoo Mit vit ei täs -kappaleella, ettei hänellä ole mitään asiaa. Se ei ole totta. Synkkä ja vihainen Mutsi kertoo hyvin paljon 2010-luvun puolivälin Suomesta.

Konsolipelikenttien huuruisat näkymät. 24h Alepa -tason thuggismi. Internetin vikkelä todellisuus tuijotettuna kelmeältä ruudulta nopeiden lasien läpi. Kadotettu sukupolvi vuonna 2014 on tässä.
– Joni Kling

pepe_saimaa_edit

Pepe Willberg: Pepe & Saimaa
Niin luulin monta vuotta / yksin vain kuohuissa väyläni löytää mä voisin”, lauloi Pepe Willberg aikoinaan Toiset meistä -kappaleella. Lopulta pitkään eksyksissä ollut laulaja löysi täydellisen musiikillisen partnerin tuottaja-säveltäjä Matti Mikkolasta. Yhteistyön tuloksena syntynyt majesteetillinen Pepe & Saimaa oli sekä taiteellinen että kaupallinen menestys.

Pepe & Saimaa -albumi oli vuoden 2014 kahen kilon siika – jumalauta mikä mötkö. Matti Mikkola ja Saimaa-orkesteri taikoivat Willbergin loppu-uralle vielä yhden huippuhetken, josta niin muusikko kuin yleisö saavat olla kiitollisia.
– Joonas Kuisma

Koko lista:

1. Jukka Nousiainen: Huonoa seuraa
2. DJ Kridlokk: Mutsi
3. Pepe Willberg: Pepe & Saimaa
4. Mirel Wagner: When the Cellar Children See the Light of Day
5. Haloo Helsinki!: Kiitos ei ole kirosana
6. Scandinavian Music Group: Terminal 2
7. Pöllöt: Pöllöt
8. MNTTT: Menetetyt
9. Iisa: Iisa
10. Tippa-T: Nuari kukko
11. Manna: Blackbird
12. Plain Ride: Skeleton Kites
13. Gracias: Elengi
14. Olavi Uusivirta: Ikuiset lapset
15. Tuomo: The New Mystique
16. Black Twig: Heliogram
17. Sin Cos Tan: Blown Away
18. Delay Trees: Readymade
19. Saijaa Saijaa: Mitäs me sankarit
20. Islaja: Suu
21. Damn Seagulls: Let It Shine
22. Kasmir: AMK Dropout
23. Khid & RPK: Ei
24. Särkyneet: Me ei olla niin kuin ne muut
25. Joose Keskitalo: Ylösnousemus

Lista on julkaistu Rumbassa 10/14.