Masentavan ja harmaan syksyn sanoituksia

Tuukka Hämäläinen kasaa sanoitusblogissaan yhteen vuodenaikaa pukevia tekstejä.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: CMX

Marraskuu alkoi ja syksy on pitkällä. On aika koota masentavaa ja kaihoisaa soittolistaa hyvistä syksybiiseistä.

1. Zen Café: Tämä on syksy

Kahvilan avausraita Vuokralainen-albumilta (2002) on ilmiselvä aloitus kun syksyä kuvataan. Kappaleen teksti ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta koruton kitarasoundi ja hoettu kertosäe tavoittavat hyvin sateisen syysillan tunnelman. Putron laulukin on tavallista eleettömämpää.

2. Hector: Syyskuu

Kaihoisa ja tunnelmallinen kappale Hectorin Nostalgialta 1972. Sanoituksessa on erittäin vähän mitään tarinaa, mutta kuten edellisessäkin, syksyn pysähtynyt fiilis on vahvasti läsnä. Ei ole selvää kenen perään kertosäkeessä haikaillaan, mutta varmaan menneen kesän romanssit siellä kaihertavat.

Nuo huokaukset tuulien
taas rannat kuulla saa
ja lapset koulutiensä aloittaa

On kurjet suon jo jättäneet
on metsät vaienneet
ja kaupunkien kasvot kylmenneet

– Syyskuu, san. Hector (Nostalgia, 1972)

3. Ismo Alanko: Lokaa ja kuita

Alunperin Ismo Alangon Radio -nimellä julkaistu sinkkubiisi, joka avasi Alangon soolouran Sielun Veljien mentyä manan manoille. Kappale, joka rinnastaa syksyisen rakkauden omenapuuhun. Ei mikään maailman nerokkain idea, mutta toteutus on energinen ja nostattava.

4. Marillion: Beautiful

Positiivinen kappale, jossa syksyn kauneus toimii metaforana kauneuden subjektiivisuudelle. Kaikki on kiinni siitä perpektiivistä, josta asiaa tarkastelee. Synkempi vaihtoehto olisi Marillionin Season’s End samannimiseltä albumilta, mutta ei sitä kannata täysin synkkyyteen vaipua, vaikka pimeää onkin.

We don’t have to live in a world
Where we give bad names to beautiful things
We should live in a beautiful world
We should give beautiful a second chance

And the leaves fall from red to brown
To be trodden down
Trodden down
And the leaves turn green to red to brown
Fall to the ground
And get kicked around

– Beautiful, san. Steve Hogarth (Afraid of Sunlight, 1995)

5. Viikate: Otteita syksystä

Ennemmin tai myöhemmin Viikatteen oli tultava tälle listalle. Kouvolalainen rautalankametalli on syksyn musiikkia. Marraskuun lauluja -albumien (2007) mainioiden synkistelyrallien sijaan valitsisin tämän varhaisemman kappaleen Surut pois ja kukka rintaan -albumilta (2003), koska siinä Kaarle Viikatteen sanoitus ja tunnelma osuvat niin oivallisesti yksiin. Kertosäkeessä tavoitetaan se tunne, että jokin on huonosti, vaikkei aivan tiedäkään mikä.

Epäilevän Tuomaan herättää,
Jaakko kun kiviänsä jälleen heittää
Virsi on tuttu ennestään,
vain paksummat vuosirenkaat vanhat peittää – paksummat vanhat peittää

Mikä minua tukistaa,
kuka niskavillojani kehrää
Rottingin suoristaa
selkääni punottavaan, pakottavaan, kelloista kosteaan

– Otteita syksystä, san. Kaarle Viikate (Surut pois ja kukka rintaan, 2003)

6. Starsailor: Way to Fall

Tämän huonosti tunnetun pop-yhtyeen huonosti tunnettu kappale tavoittaa kouriintuntuvalla tavalla katkeransuloisen tunnelman. Biisi tuli laajemmin tunnetuksi Metal Gear Solid 3 -pelin loppumusiikkina. Varsinaisesti syksyn kanssa tekstillä ei ole mitään tekemistä, mutta se osuu kauniisti sateiseen hämärään – ja voihan otsikon ”fall” sanan lukea syksyksikin. Kappaleessa lauletaan pojalle, mutta onko viesti varsinaisesti rohkaiseva?

Son, you’ve got a way to kill
They’re picking on you still
But they don’t know

Son, you’d better wait to shine
They’ll tell you what is yours
But they’ll take mine

– Way to Fall, san. James Walsh (Love is Here, 2002)

7. Cream: World of Pain

Klassikko-osastoa Creamin legendaariselta Disraeli Gearsilta (1967). Eric Claptonin ja Felix Pappalardin rustailemassa biisissä mies ja puu löytävät toisensa kaupungin keskellä.

Outside my window is a tree.
Outside my window is a tree.
There only for me.
And it stands in the grey of the city,
No time for pity, for the tree or me.

There is a world of pain
In the falling rain
Around me.

– World of Pain, san. Clapton & Pappalardi (Disraeli Gears, 1967)

8. Mokoma: En elä talven yli

Takaisin Suomeen ja Mokoman mielenmaisemiin. En elä talven yli on niitä Marko Annalan synkimpiä tekstejä, joista on hankala löytää toivonpilkahdustakaan. Että jos ei vielä ole tarpeeksi paha olo, niin kyllä se tällä pahenee. Annala kiteyttää mistä lähestyvässä talvessa on kysymys: uhkaavasta kuolemasta. (Sana ”marras” tarkoittaa muuten sekin kuolemaa. Miellyttävä kuukausi kaiken kaikkiaan…)

9. Kuollut etana: Sitä on pimeä

Kirjoitin tästä jo kesällä, mutta unohdetun pohjanmaalaisen Kuolleen Etanan ainoa albumin nimikkobiisi Sitä on pimeä on taas pakko nostaa esiin. Sanoituksessa perheenjäsenet tappavat toisiaan ja kaikki loppuu itsemurhaan. Kertosäe summaa marraskuun fiiliksen hyvin.

Ja taas saa lehdet kirjoittaa
ja kahvitunnilla mietitään miksi
ennen lumen tuloa sen huomaa mitä on pimeä

– Sitä on pimeä, san. ?? (Sitä on pimeä, 2004)

10. Tuvalu: Parahin Nikola

Progemelskaamista synkällä sanoituksella. Mikä voisi olla parempaa? Legendaariselle fyysikko Nikola Teslalle kirjoitettu kappale pohdiskelee monia teemoja, mutta jotakin syksyistä tässäkin mielestäni on.

Parahin Nikola, tuntuu niin kevyeltä, ei ole enää sydäntä
Sen paikalla pelkkä tuulenvire, tunneli pienten kyyhkysten mentävä
Ne lentävät kilpaa harmaat höyhenet pöllyten
Taustalla myrskyinen taivas, silhuettini kehystäen

– Parahin Nikola, san. Annina Antinranta (Tuvalu, 2010)

11. Maija Vilkkumaa – Sä kuolet

Vilkkumaan tuotannossa sangen harvinainen aggressiivinen tykitys, jossa kritisoidaan kaiketi pinnallista suhtautumista elämään. Ehkä. Ainakin siinä yhdistyvät syksyiset mielikuvat ja äkäinen asenne.

Luulit et sut erityiseksi tehtiin
et aikas on kaunis ja loppumaton
nyt kukaan ei huomaa
kun liukastut lehtiin
ja karjut et mikä se näidenkin on

– Sä kuolet, san. Maija Vilkkumaa (Superpallo, 2008)

12. The Beatles – While My Guitar Gently Weeps

Ei tämäkään George Harrisonin kirjoittama kappale varsinaisesti syksystä kerro, mutta kukaan ei voi kieltää sen sopivuutta tällä listalle. Legendaarisen melankolinen ja pohdiskeleva kappale.

13. CMX: Hautalinnut

Ainoa oikeaoppinen lopetuskappale tälle listalle. Yksi Yrjänän voimakkaimpia tekstejä ja ainutlaatuisen hieno sävellys. CMX:n on usein sanottukin olevan syksyistä musiikkia ja 2003 ilmestynyt Aion on varmasti paras esimerkki tästä.

On suihkulähde kuivunut
ja oksat sen yllä kuolleet
onko henkesi tulessa vielä
ja tulemme yhtä liekkiä

– Hautalinnut, san. A. W. Yrjänä (Aion, 2003)

(Verkkoherra tuputtaa listalle aika voimakkaasti vielä tätä biisiä.)