”Tartuttuaan Michael Monroen yhteistyöhenkiseen kitarahaasteeseen on Dregen on vihdoin saanut kerättyä riittävästi itseluottamusta tehdäkseen itsekin sooloalbumin. Ja parempi myöhään kuin ei liian aikaisin, sillä Dregenin hengentuotos on harvinaisen kypsää kauraa”, kirjoittaa Markku Halme arviossaan.
Teksti: Markku Halme, kuva: Dregen.se
Dregen: Dregen
Spinefarm
Mykkybraattimaisuutta!
Tartuttuaan Michael Monroen yhteistyöhenkiseen kitarahaasteeseen on ”takapihan helevetinkopteri” Dregen on vihdoin saanut kerättyä riittävästi itseluottamusta tehdäkseen itsekin ”makket” – siis sooloalbumin. Ja parempi myöhään kuin ei liian aikaisin, sillä Dregenin hengentuotos on harvinaisen kypsää kauraa, joka säteilee samaa itsevarman rentoa raikkautta ja pakotonta etukenoa kuin Monroen uusimmat albumihelmiäiset.
Kaikki levyn biisit ovat minimissään kolmen tähden arvoisia, mutta keskiarvo nousee jopa neljän tienosille. Ylihypättäviä kappaleitakin löytyy ajoittain, mutta niiden yksilöinti vaihtelee kuuntelu kuuntelulta – mikä siis myös merkitsee riittävää variaatiota biisistä toiseen.
Nokittelevaa rokkikukkoilua kuullaan juurevan One Man Armyn kadunmakuisuudesta Just Like Thatin rokkiklubimaisuuden kautta Mojo’s Gonen stadionhenkisyyteen. Sekaan mahtuu myös Flat Tyre On A Muddy Roadin huuliharputettua rämebluesia sun muuta ei-väkinäistä erikoisuudentavoittelua.
Arvio on julkaistu Rumbassa 12/13.