Arvio: Love Recordsista olisi voinut tehdä erinomaisen elokuvan – Tämä ei ole se elokuva

Aleksi Mäkelän ohjaama ja Antti Pesosen käsikirjoittama Love Records – Anna mulle lovee ei ole huono elokuva. Se on toimivaa kotimaista perusdraamaa. Love Recordsista vain olisi saanut tehtyä paremmankin elokuvan.

Anna mulle lovee kertoo vuosina 1966-1979 toimineen legendaarisen levy-yhtiön perustamisesta ja hankalasta taipaleesta. Päähenkilöksi on valikoitunut Atte Blom (Jarkko Niemi), kun taas kaksi muuta perustajaa Otto Donner (Tomi Alatalo) ja etenkin Christian Schwindt (Riku Nieminen) jäävät tarinassa pienemmälle osalle.

Elokuva keskittyy Love Recordsin taloudellisiin ongelmiin, kilpailuun Musiikki Fazerin kanssa, sekä perustajien välisiin jännitteisiin. Levy-yhtiön klassikkoartisteja Jim Pembrokesta Rauli ”Badding” Somerjokeen piipahtaa sivurooleissa, mutta heistä ei tehdä tarinan kannalta merkittäviä.

Love Recordsin musiikin sijaan Mäkelän elokuva keskittyy esimerkiksi Blomin kamppailuun epilepsian kanssa, sekä orastavaan romanssiin Alina Tomnikovin esittämän, laulajaksi pyrkivän Annan kanssa. Voisikin sanoa, että tämä on elokuva levy-yhtiöstä, ei niinkään sen tekemästä musiikista. Paikoin Love Recordsin tarinaa käytetään lähestulkoon pelkkänä kulissina tavanomaiselle ihmissuhdedraamalle.

Tästä huolimatta Love Records – Anna mulle lovee ei ole huono elokuva. Kaikki näyttelijät tekevät hyvää työtä, hahmot ovat samaistuttavia ja valtaosa huumoristakin toimii.

Love Recordsista olisi kuitenkin saanut paljon mielenkiintoisemman elokuvan keskittymällä siihen, mikä teki Lovesta ainutlaatuisen. Love Recordsin filosofiaan kuului vallankumoustaistelu valtavirtaistunutta taidetta vastaan. Siksi onkin ironista, että Lovesta kertova elokuva pysyttelee mahdollisimman tiukasti valtavirrassa.

Jos Love Recordsista olisi tehty levy-yhtiön maailmankuvan mukainen elokuva, se olisi ollut rohkeampi, anarkistisempi ja kokeellisempi ja ennen kaikkea se olisi keskittynyt musiikkiin. Ketä lopulta kiinnostaa niinkään meneekö lafka nurin, kun eihän se tuntunut kiinnostavan Atte Blomiakaan.

Panostamalla artisteihin ja musiikkiin, ja ottamalla riskejä kerronnassa Love Recordsista olisi voinut tehdä erinomaisen elokuvan. Nyt tämä potentiaali jäi käyttämättä ja lopputulos jää historiaan keskinkertaisena draamaelokuvana.