Enemmän on enemmän – arviossa Dark Buddha Risingin ja Oranssin Pazuzun yhteisalbumi

Waste of Space Orchestran Syntheosis on melkoinen taidepaukku: se on tunnin mittainen Alejandro Jodorowskyn ja Frank Herbertin visiot mieleen tuova avaruusooppera, kirjoittaa Mikael Mattila.

Maija Lahtinen
Waste of Space Orchestra
Syntheosis
Svart
7,4

Roadburn on legendaarisen maineen saanut taidemetallin, psykedelian ja muun erikoistouhun festivaali Hollannin Tilburgissa. Vuosien varrella se on muodostunut myös tietyn kotimaisen alaviitehevin areenaksi.

Perinteisiä Roadburnin-kävijöitä ovat olleet esimerkiksi avantgardististisesta black metalistaan tunnettu Oranssi Pazuzu ja hitaamman psykedeliadoomin puolella soutava Dark Buddha Rising. Viime kevään Roadburniin heidät oli kutsuttu esiintymään yhdessä nimellä Waste of Space Orchestra. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Kun kaksi näinkin esoteerisia dimensioita tavoittelevaa yhtyettä laitetaan yhteen, ei lopputulos ole erityisen pidättyväistä. Syntheosis on melkoinen taidepaukku: se on tunnin mittainen Alejandro Jodorowskyn ja Frank Herbertin visiot mieleen tuova avaruusooppera, jolta löytyy sen nimisiä kappaleita kuin Void Monolith, The Shamanic Vision ja The Universal Eye.

Tykittelyä! Enemmän on enemmän!

Ihmeellisen hyvin konsepti pysyy silti kasassa. Sikäli kun albumin kehystarinan päähenkilöt (ei enempää eikä vähempää kuin The Shaman, The Seeker ja The Possessor) tavoittelevat jonkinlaista ”kollektiivista tietoisuutta”, niin onnistuneesti ovat ainakin Waste of Spacen aivopuoliskot yhdistäneet viisautensa yhdeksi eteneväksi sukkulaksi.

Tämä kuuluu erityisen hyvin esimerkiksi kappaleilla Seeker’s Reflection ja Wake Up the Possessor. Ensimmäinen kuuluu lainaavan 90-luvun Circleltä, ja jälkimmäinen on massiivinen, laulaja Marko Neumanin hätkähdyttävän tulkinnan ympärille rakentuva proge-eepos.

Silloinkin, kun riffeillä on riskinä vajota unohdettavaksi 2010-luvun flanellipaitasludgeksi, pelastaa kokonaisuuden tarkkaan mietitty visio ja rikas tuotanto.

Nämä yhtyeet ovat tehneet jo pitkään poikkeuksellista musiikkia, joka nousee keskimääräisen psykedeliapaahdon yläpuolelle. Etenkin Oranssilla Pazuzulla riittää keskinkertaisia jäljittelijöitä rasitteeksi asti. Se on kaikesta huolimatta positiivinen meriitti.

Silti Syntheosiksen tematiikka on sitä yhtä ja samaa. ”Voidit”, ”infinitet” ja ”possessionit” ovat pyörineet genren voimasanoina siitä lähtien, kun Tony Iommi viritti kielensä alemmas ensimmäisen kerran. Toisaalta metallimusiikin kuvasto on verrannaista mihin tahansa scifiin tai fantasiaan: se on melko turvallinen puppulausegeneraattori, josta voi ammentaa uudestaan ja uudestaan samoja hahmoja, ilmöitä ja teemoja mutta vähän eri järjestyksessä.

Massiivisen kuuntelukokemuksen raskaus riippuukin paljolti siitä, miten intohimoisesti suhtautuu Syntheosiksen käsittelemiin sarjakuva-aiheisiin. Roadburnin keskivertokävijän näkökulmasta teema lienee juuri paikallaan, ja siksi Waste of Space Orchestran eepos otettaneen viiteryhmässään vastaan hurmiolla.

Ulkopuoliselle melskaus tuntuu kaikessa kunnioitettavuudessaan hieman ryppyotsaiselta ja epämääräiseltä, mutta tämä lienee esoteerisen musiikin tarkoituskin. Hienolta levy kuulostaa silti.

Albumi ilmestyy 5.4.2019.