”Sheezusin biisit ovat täynnä tarttuvaa poppia, kaunista laulua ja hauskahkoja huomioita, mutta jokin jää puuttumaan”, kirjoittaa Heini Strand arviossaan.
Teksti: Heini Strand
Lily Allen: Sheezus
Parlophone
Lily Allen on popparina monella tapaa virkistävä poikkeus. Hän ei piiloudu biiseissään vertauskuvien taakse vaan laulaa suorin sanoin omasta elämästään. Kaikki, jotka ovat seuranneet neiti Allenin (nyk. rouva Cooperin) edesottamuksia, tietävät hänen menneen naimisiin, lisääntyneen pari kertaa ja löytäneen perhe-elämän auvon. Kuten arvata saattaa, elämänmuutokset kuuluvat viiden vuoden levytystauon katkaisseella Sheezusilla.
Tällä kertaa Allen yllättää eniten keskiluokkaisuudellaan. Perhe-elämä ja ihana aviomies saavat osakseen monta kappaletta (Life for Me, L8 CMMR, As Long As I Got You). Vaikka tytön mieli välillä halajaa entisiin bailuaikoihin, on perheenäidin elämä paljon parempaa. Jotenkin kuvaavaa on, että irrottelevaan biletykseen kehottava Our Time on soundeiltaan levyn seesteisimpiä.
Toki Allenilla on edelleen kriittisiäkin äänenpainoja mielessään. Enimmän suominnan kohteiksi joutuvat naisvihamielinen viihdeteollisuus (Sheezus, Hard Out Here) sekä vilpillinen media (Air Balloon, Insincerely Yours).
Kaikkialla kritiikki ei ihan onnistu. Levyn nimibiisin pitäisi kuulemma kritisoida musiikkiteollisuuden tapaa vertailla naisartisteja keskenään. Hämäräksi jää, otteleeko Allen biisissä mainitsemiaan Rihannaa, Lady Gagaa, Lordea, Katy Perryä ja Beyoncéa vastaan vai onko hän heidän puolellaan.
Sitten taas Hard Out Here on videonsa rasisimikohusta huolimatta hyvä ja kepeä kommentti ulkonäköpaineisiin. Biisistä löytyy myös levyn paras lyyrinen oivallus (”Forget your balls and grow a pair of tits”), joka saattaa äkkiseltään kuulostaa lattealta mutta tosiasiassa todistaa hienosti kieliemme sukupuolittuneisuudesta. Allenin keskenmenoja käsittelevä Take My Place on koskettava, ja hänen hyvästä perhetaustastaan kertova Silver Spoon on rohkea veto.
Lily Allen on tehnyt kolmannen levynsä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Greg Kurstinin kanssa. Biisit ovat täynnä tarttuvaa poppia, kaunista laulua ja hauskahkoja huomioita, mutta jokin jää puuttumaan. Kierre, pienikin, joka nostaisi kokonaisuuden pinnan yläpuolelle.
Arvio on julkaistu Rumbassa 5/14.