Henkisen masokismin ja yksinkertaistavan lapsellisuuden välissä – arviossa Paperi T:n albumi Kaikki on hyvin

Ihan ookoo on parasta, mitä Paperi T:n brändi tarjoaa, kirjoittaa Markus Hilden.

Tomi Palsa
Paperi T
Kaikki on hyvin
Johanna
6,2

Paperi T:n ensimmäinen soololevy Malarian pelko (2015) voitti Teosto-palkinnon vuonna 2016. Sitä voi pitää eräänlaisena kriitikot valloittaneena ajankuvana 2010-luvulla, jonka jälkeen ei vastaavaa kulttuuri-ilmiötä ole populaarimusiikissa syntynyt, kenties Vestan keväistä näyttävää esilletuloa lukuun ottamatta. Malarian pelosta puhuivat kaikki ja siitä myös pidettiin laajalti: levy debytoi Suomen virallisen listan ykkösenä ja vietti sillä 44 viikkoa.

Malarian pelon jälkeen rap ja hiphop ovat muuttuneet täysin valtavirtamusiikiksi myös jvgcheekelastinen-kategorian ulkopuolella. Artistit, kuten OG Ulla-Maija, Pyhimys ja Gettomasa keräävät miljoonia striimejä. Jättiläinen-hitin julkaisseen Pyhimyksen lisäksi kevään suurimmat hitit ovat tehneet Tippa ja Adi L Hasla.

Etenkin Tipan Satutat mua -kappaleen suosio perustuu pettymykseen suunnilleen kaikkeen – niin syvästi, että ahdistus perustelee koko artistiminän. Tai niin meille ainakin halutaan kertoa.

Popkulttuuri-ilmasto Paperi T:n toiselle sooloalbumille olisi täydellinen. Ja toki albumin kylkeen on jo ennakkotilausten (mm. loppuunmyyty vinyylipainos) ja odotusten perusteella kirjoitettu ”listaykkönen”.

Ollakseen älykkörapin palkituin valtavirtatähti, hänen antinsa jää tällä kertaa kuitenkin melko vaisuksi.

”Kirjotin tän riimin kun mä täytin kolkyt / Tätäkö tää on nyt?”

Kolmenkympin kriisi, kuinka omaperäistä! Siinä missä tämän hetken suosikkiräppärit flirttailevat itsetuhoisuudella, Paperi T on tiukasti majoittunut henkisen masokismin ja yksinkertaistavan lapsellisuuden väliin pääsemättä kuiville oikein kummastakaan näkökulmasta. Pelko siitä, että elämässä ”kaikki on jo tapahtunut”, kuten Narratiivi-kappaleen hookissa sanotaan, on yhtäältä universaali, mutta toisaalta niin laimea, että sen varaan ei voi oikein laskea edes yhtä kappaletta, saati kokonaista albumia.

Kaikki on hyvin tuntuu vain Paperi T:n brändilevyltä, mutta toisaalta kaikki albumit ovat jollain tasolla tekijöidensä brändilevyjä. Jos tällä levyllä otetaan kantaa mihinkään Paperi T:n oman minän ulkopuoliseen asiaan, se tehdään hyvin huomaamattomasti – Jay-Z -kappaleen pientä viittausta homo- ja transfobiaan lukuun ottamatta. Tämä on minulle suurin pettymys, ottaen huomioon miten nimenomaan hiphop-levyillä ja -kappaleilla on viime vuosina kommentoitu yhteiskuntaa.

Paperi T:n sanailutyyli tekee levystä kaksijakoisen kuunneltavan kappaleiden erinomaisesta ja jumittavasta äänimaailmasta huolimatta. Sanailun ongelma on sen totaalinen tunnekylmyys, mutta toisaalta nimenomaan sen ansiosta paikoin, kuten kappaleessa Suurin tragedia, musiikki muuttaa levyn hyvin elokuvamaiseksi. Monet kappaleet pääsisivät paremmin loistoonsa puristettuna vain muutaman tarkkaan mietityn riimiparin ympärille – parhaiten tähän ihanteeseen pääsee alle kolmeminuuttinen Muutos.

Albumin kokonaisuuksina onnistuneimmat kappaleet ovat peräkkäin loppupuolella: Ringa Mannerin laulaman upean kertosäkeen sävyttämä Yli sekä Chisun ja Mannerin kanssa kirjoitettu Paniikki, jolla tosin Paperi T tuntuu olevan pikemminkin vierailija kuin päätähti – niin selkeästi vierailevan Chisun biisiltä se kuulostaa. Paniikki on myös levyn ainoa potentiaalinen hitti millään tasolla, mutta toisaalta, kokonaisuus huomioiden hitittömyyden voi olettaa olevan pikemminkin tavoite kuin vahinko.

”Kenellä nyt ei menis vähän huonosti / Ihan ookoo on paras mitä saa”

Kaikki on hyvin -albumilla järjetön kipuilu kaiken kanssa näyttäytyy huutona siitä, miten tyytyväisyys elämään on vain ohimenevä mielentila ja oikeastaan paikallaan polkemista, koska tyytyväisyys ylipäätään ei ole tarpeeksi. Kipuilu joko puhuttelee tai sitten ei.

Minua ei. Albumi asettelee kaikki Paperi T:n hahmoon kuuluvat palaset kohdallaan yksi kerrallaan. Jos se olisi deitti-ilmoitus, se olisi deitti-ilmoitus miehelle, joka pitää pelastaa jostain kummallisesta limbosta – enkä pysty samaistumaan siihen.