Etsi
Listoilla tapahtuu.
Paperi T:n uusi albumi on ilmestynyt. Rumban Tuomas Aflecht kuunteli sen suurennuslasin kanssa.
Kyseessä on kolmas ja viimeinen single tulevalta albumilta.
Uutta Paprua tarjolla.
Uutta Paprua.
Komea kattaus eri genrejä.
Melankolia 1- ja Melankolia 2 -albumi nähdään huhtikuussa.
Ruusut julkaisee uutta.
Basilikanlehtiä on esimakua kolmannelta albumilta.
Festarit ovat valmiit.
Papru palailee pätkittäin.
Tämähän on mielenkiintoista!
JVG:n takavuosilta tuttujen Mist sä tuut -klassikkojen jengi on jälleen kasassa.
Aavikko, Iisa, Jaakko Eino Kalevi, Litku Klemetti, Paperi T & Khid, Risto (kuvassa) ja monet muut esiintyvät Ääniwallissa kesällä.
Esiintyjinä nähdään muiden muassa Elastinen, Gettomasa, Ruusut, Paperi T & Khid, Eppu Normaali ja Sonata Arctica.
Teemalla ja TV2:ssa vietetään festariheinäkuuta.
Kaksikko palaa "rikospaikalle" levyllisellä karanteenimusiikkia.
Turusta Turkuun.
Kesärauha julkisti uusia esiintyjiä.
Lopputuloksena Kolari ja maaliskuussa vähän muuta.
Muun muassa JVG:n uusi hitti toi vetoapua.
Kerromme mistä on kyse.
Kohtalainen kaarti kasassa.
PME julkaisee ilmeisesti perjantaina mixtapen.
Rekamin uusi kappale Eksodus nyt ulkona.
UMO Helsinki Jazz Orchestra säestää räppäriä.
Pulkkinen jatkaa myös Radio Helsingin musiikkipäällikkönä.
Tommishockin viimeisen tällä nimellä julkaistavan albumin julkaisu lähestyy.
On the Rocks 18 vuotta, Rumba onnittelee!
Nyt biisi on julkaistu.