Artisti-tuottaja Pesso keskittyi neljännellä albumillaan kirjoittamaan yksinkertaisia tekstejä, joiden sisällä olisi ilmavaa lohdullisuutta. Sadboi ilmestyi perjantaina 8. maaliskuuta, eikä ole nimestään huolimatta oikeastaan yhtään surullinen.
Siinä missä edellinen, vuonna 2022 julkaistu 33-levy liittyy Pesson henkilökohtaisen elämän pitkään parisuhteeseen ja sen päättymiseen, Sadboi-albumilla hän halusi tehdä musiikkia kaikesta muusta kuin eroamisesta.
”Olen tavallaan tehnyt eroa jo kolmen levyn verran, ja 33-albumilla oltiin kaikista synkimmässä vaiheessa”, Pesso eli Miika Pesso sanoo. ”Kun ero lopulta konkretisoitui, päätin, että kirjoitan jotain kevyttä. Jotain, joka auttaa mua hengittämään ja pääsemään eteenpäin.”
Inspiraationa päätökselle toimi yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Natalie Bergman, jota Pesso oli kuunnellut paljon ennen kuin alkoi tehdä Sadboi-albumia. Bergmanin isän ja äitipuolen kuoltua traagisessa onnettomuudessa artisti teki debyyttilevynsä Mercy, jolla hän tutkii surua ja musiikin lohduttavaa potentiaalia.
”Mulla oli vähän samanlainen ajatus siitä, että koska eron jälkeen mun oli pakko pystyä jatkamaan elämää, halusin tehdä aiempaa kevyempiä sävellyksiä.”
33-albumi on runsas kokonaisuus täynnä tekstiä ja vierailijoita. Sadboi-albumilla Pesso taas pyrki kirjoittamaan jokaiseen kappaleeseen niin vähän tekstiä kuin mahdollista. Hän halusi kiteyttää omat tuntemuksensa mahdollisimman lyhyihin lauseisiin ja olla kertomatta mitään liian tarkkaa omasta prosessistaan.
Pesso kertoo kirjoittaneensa aiemmin päiväkirjaa, mutta tekstien lukeminen jälkeenpäin tuntui ahdistavalta ja tekstien sisältö raadolliselta. Päiväkirjan sijaan hän alkoi kirjoittaa aamuisin runoja, joissa hän pyrki sanoittamaan asioita kauniimmin kuin päiväkirjassaan.
”Kun luen niitä runoja, muistan mihin ne liittyivät, ilman että se kuitenkaan käy lauseista suoraan ilmi. Samanlainen ajatus oli uutta albumia tehdessä. En halunnut velloa jossain tunteessa, vaan kuvailla asiaa sen ympäriltä.”
Albumin introbiisi Puutarhakatu on valtavan valoisa ja toiveikas. Pesso kuvailee biisissä olevan jopa self-helpmäisen tsemppaavia piirteitä. Hän ei kuitenkaan itse ole ollut mikään self-help-teorioiden suurin fani, vaan enemmänkin suhtautunut ironisesti asioihin, jotka kuulostavat liian helpoilta tai latteilta.
”Mutta kun elämäni alkoi pari vuotta sitten yhtäkkiä olla aika raskasta, sain yllättävää lohtua jostain aforismeista ja jääkaappimagneeteista. ’Live, laugh, love’ on oikeasti hieno elämänohje, sillä sitähän ihminen toivoo elämältä, vaikka se on niin yksinkertaisen ja hölmön kuuloinen juttu.”
Pesso kehottaa siirtämään omaa kyynisyyttään syrjään ja kokeilemaan, miltä itsensä tsemppaaminen höperön kuuloisilla lauseilla tuntuu. Hän huomauttaa, että ihmisen aivot toimivat niin, että se mitä syöttää mieleensä, muokkaa ratkaisevasti ajatuksia ja suhtautumista ympäröivään maailmaan.
”On helppoa asennoitua kaikkeen negatiivisesti, koska se on meille automaatio, joka ei vaadi mitään. Mutta ehkä sitä näin vanhemmiten vähän höpsähtää ja tajuaa, että tuollaisille yksinkertaisten mutta kannustavien lauseiden hokemiselle on paikkansa.”
Albumin kappaleiden tekeminen todella toi lohtua, mutta on myös vaikeaa eritellä, mitkä asiat vaikuttivat toipumiseen ja miten, Pesso huomauttaa. Hän on kuluneina vuosina tehnyt kokonaisvaltaista prosessointia ja työstänyt omaa ajatteluaan, mikä kuuluu esimerkiksi Puutarhakatu-biisissä. Siinä hän nostaa esiin isovanhemmiltaan oppimansa viisauden siitä, että tyytymällä vähään voi löytää yllättävää iloa. ”Jos liikaa odottaa niin, niin voi pettyä”, Pesso laulaa kappaleessa vähäeleisen pianomelodian päälle.
”Varsinkin jos asuu Helsingin kantakaupunkialueella, näkee aika paljon asioita ja ihmisiä ympärillään. Siitä voi tulla paine alkaa tavoitella asioita, joita muut ihmiset tavoittelevat, ja niistä asioista tulee helposti tärkeämpiä kuin niiden tarvitsisi olla.”
Moni asia elämässä vain on jollain tavalla, Pesso toteaa. Miksi etsiä väkisin ihmeellisiä kokemuksia, kun nykyisenkin voisi vain hyväksyä?
Sadboi-albumilla Pesso ei halunnut velloa tunteissa. Kuva: Eino Manner
Verratessaan uutta levyään vuonna 2018 ilmestyneeseen Kunnes mä tapasin sut -albumiinsa, Pesso toteaa siirtyneensä eteenpäin ja muuttuneensa paljon niin musiikillisesti kuin ihmisenäkin.
”Musiikintekijänä on joskus vaikeaa vastata kuuntelijoiden odotuksiin, sillä jotkut haluaisivat aina uudestaan ja uudestaan saman levyn. Mutta se tarkoittaisi sitä, että mun pitäisi olla kehittymättä ihmisenä. En mä halua pyöriä samassa jutussa koko ajan.”
Oman musiikkinsa kohdalla Pessolle on tärkeintä pystyä seisomaan kappaleidensa takana. Hän tekee musiikkia siitä, mikä on hänelle sillä hetkellä totta.
”Ei pysty menemään taaksepäin”, Pesso sanoo, ja nostaa teemaan liittyen esiin Asan Punainen tiili -biisin, joka on yleisön ikuisuustoive Asan keikoilla. Sadboi-albumin Vaaleenpunainen tuuli -biisiin piti alun perin tulla Punainen tiili -kappaleen viulusample, mutta juteltuaan asiasta Asan kanssa Pesso tuli toisiin ajatuksiin ja jätti samplen pois.
”Asa sanoi, että tietysti sitä samplea saa käyttää – hekin olivat samplanneet sen jostain. Mutta hän sanoi myös, että hän mielellään jättäisi sen biisin historiaan. Tajusin, että jos joku haluaisi poimia jostain mun myöhäisteinivuosinani tekemästäni biisistä jotain, suhtautuisin todennäköisesti itsekin samalla tavalla kuin Asa. En ehkä haluaisi, että mun juttuihin palattaisiin aina vaan.”
Vaaleenpunainen tuuli -kappaleen tekstilliset viittaukset Punaiseen tiileen kuitenkin säilyivät. Biisissä käydään Roihuvuoressa, jossa sijaitsee Asalle omistettu kirsikkapuu palkintona hänelle vuonna 2010 annetusta Vuoden roihuvuorelainen -tittelistä.
”Kun aloin tutustua nykyisen kumppanini kanssa, meillä oli sellainen läppä, että nähdään siellä Roihuvuoressa, ja että mä yrittäisin kysyä Asalta, mikä se sen kirsikkapuu on. Noista jutuista kirjoitin biisin.”
Punainen tiili -albumi vaikutti Pessoon valtavasti hänen ollessaan nuori. Asan edustama rauhanaate muovasi Pesson ajattelua, ja sai hänet valitsemaan sivarin armeijan sijaan.
”Sillä levyllä oli joitain sinänsä höpsön yksinkertaisia ajatuksia, kuten ’ruokaa, ei aseita’. Mutta toisaalta se on todella tärkeä ajatus. Kun katsoo, mitä kaikkea maailmassa tapahtuu tälläkin hetkellä, niin oma sisäinen pasifisti on herännyt enemmän ja enemmän.”
Pesson musiikissa on paljon vaikutteita ja elementtejä räpistä, mutta kaikki eivät ole suoriltaan valmiita laittamaan häntä räppärin lokeroon – ei myöskään hän itse.
”Silloin kun mun eka levyni tuli, Kultabassokerhossa soitettiin jokainen siltä ilmestynyt single. Mutta aina oli hirveät perustelut sille, että miksi mun biisi sai slotin räppiin perustuvasta formaatista. Juontajat selittelivät, että ei tämä suoranaisesti räppiä ole, mutta joku mun musiikissani kuitenkin kiinnosti.”
Koska Pesso ei pidä itseään laulajana, räppääminen on hänelle ilmaisumuotona tärkeä. Riimittely tulee luonnostaan.
”Kasvoin kuunnellen pelkkää räppiä koko teini-ikäni. Ei siitä mihinkään pääse.”
Toisaalta Pessoa inspiroineet musiikilliset löydöt ovat tulleet crossover-musiikin kautta, ja sitä hän pyrkii hyödyntämään myös omissa biiseissään. Hän toivoo voivansa tarjota räppiyleisölle uusia kokemuksia ujuttamalla omaan musiikkiinsa monenlaisia tyylilajeja.
”Se oli iso tavoite varsinkin mun ekoilla levyilläni. Halusin saada räppi-ihmisten pään pois sieltä räppitakapuolesta”, Pesso kuvailee. ”Täällä on paljon muutakin musiikkia. Eikä se päde pelkästään musiikkiin, vaan ihmisen koko maailma avartuu, kun hän vastaanottaa uusia asioita, oli se sitten musiikin, kirjallisuuden tai elokuvien muodossa.”
Räppipiireissä vallitsee Pesson mielestä usein liian ahdasmielinen ajattelutapa.
”Jos ei pysty vastaanottamaan mitään vaihtoehtoista, niin siinä ollaan helposti eräänlaisia persuja omissa poteroissa. Räppipersut puoluetoimistoissaan miettivät, että onko Pesso räppiä.”
Pesso jatkaa vitsailemalla, että yksi räpin puoluetoimistoista sijaitsee varmasti Jyväskylässä, jota kutsutaan Suomen räppipääkaupungiksi. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin kehuu Gettomasaa, jonka kannustava asenne The Voice of Finland -ohjelman jaksossa teki Pessoon vaikutuksen. ”Sun silmistä paistaa se, että sä et ihan tiedä miten hyvä sä oot”, Gettomasa sanoo jaksossa yhdelle kilpailijoista, jonka läsnäolo lavalla on turhan anteeksipyytelevää. ”Sun pitää työntää rinta näin ulos sieltä ja nostaa pää korkeelle. Sä vaan ilmotat sun keholle, että mun kuuluu olla tässä paikassa”, Gettomasa tsemppaa.
”Usein mennessäni keikalle mulla on sellainen fiilis, että jaksavatko ihmiset edes kuunnella mun biisejä”, Pesso sanoo. ”Gettomasan sanat saivat mut miettimään, että ensi kerralla yritän jo etukäteen ottaa itsevarmuutta siihen hommaan.”
Keikkailu ei aina ole mieluisa osa artistina olemista, sillä epävarmuus omasta suoriutumisesta voi painaa mieltä esiintymisen jälkeen, Pesso toteaa. Esimerkiksi keikka Seinäjoella järjestetyllä Mars-festivaalilla helmikuussa tuntui Pessosta siltä, että hän epäonnistui kaikessa, mitä keikan aikana teki.
”Mutta sitten ihmiset laittoivat mulle jälkeenpäin pitkiä viestejä, joissa ne kehuivat keikkaa. Itse ajattelin, että miten se on mahdollista, kun sehän oli niin huono. Pahimmillaan keikkailu on hirveää, jos en lunasta omia odotuksiani. Kai sitä on välillä niin jumissa, että toivoo tietynlaista reaktiota, ja kun sitä ei saa, kuvittelee epäonnistuneensa.”
Silläkin on valtavasti merkitystä, miten yleisö ottaa albumit vastaan, Pesso sanoo.
”En halua vähätellä sitä, miten iso osa tekemistä se on. En tiedä, pystyykö musiikkia edes tekemään pelkästään itselleen.”
Monet albumit ovat olleet Pesson henkilökohtaisessa elämässä tärkeitä ja pysyneet mukana vuositolkulla. Musiikki tukee ja auttaa monenlaisissa elämänvaiheissa. Toisaalta se, miten ihminen kokee musiikin, on aina kontekstista riippuvainen subjektiivinen kokemus, Pesso sanoo.
”Kyllähän sitä toivoo, että joku voisi löytää mun musiikistani lohtua. Jos joku ei tykkää siitä, niin ei se siinä vaiheessa enää mua kiinnosta. Tai siis oikeasti se kiinnostaa niin paljon, etten halua edes tietää siitä, jos albumia ei ole tarkoitettu jollekin ihmiselle.”
”En tiedä, pystyykö musiikkia tekemään pelkästään itselleen”, Pesso sanoo.
Sadboi-albumin esivaiheessa Pesso suunnitteli alkavansa tehdä folk-musiikkia. Tuottajansa Supboen eli Mikko Pennasen kanssa hän esitti keikan, joka koostui hänen vanhoista biiseistään tehdyistä folk-versioista.
”Mutta niistä folk-biiteistä, jotka olin tehnyt, tulikin aika diippejä mulle sillä hetkellä”, Pesso sanoo.
Joten Sadboi-albumin tuotannon todellinen inspiraatio lähti Fred Againin, The Streetsin ja Dermot Kennedyn Mike (desert island duvet) -kappaleesta, jonka musiikkivideossa Fred Again soittaa pianoa ja The Streets räppää.
”Sanoin Supboelle, että nyt me tehdään levy, jossa me soitetaan pianoa ja laitetaan päälle jotain breakbeateja. Halusin nojata brittimusaan ja hakea vaikutteita garagesta ja Sugababesin ja Gorillazin tapaisessa, 2000-luvun alun pop-musassa käytetyistä breakbeateista.”
Sessareissa Pesso teki rumpubiittejä ja Pennanen haki melodioita pianolla. Ensimmäisenä syntyivät Kermavaahtoo– ja Miltä maistuu merivesi? -biisit, ja niiden jälkeen tuotannollinen suunta oli selvä: riisutusti pelkkää pianoa, bassoa ja rumpuja.
Alun perin kaikkien biisien piti noudatella jotakuinkin samaa tempoa. Pennanen kuitenkin bongasi Instagramista tuottaja-rumpali Star Power Drummerin eli Russell Holzmanin, joka soittaa Caroline Polachekin livebändissä.
”Holzman kertoi Instagram-tarinassaan, että pitäisi taukoa kiertueesta, ja että jos jollain olisi mitään studioideoita, niin saisi laittaa viestiä. Supboe ehdotti, että kysyisimme häneltä, voisiko hän tehdä pariin biisiin rumpuraidat. Hinta oli yllättävän halpa, joten Holzmanin ansiosta albumille tuli myös drum & bass -vivahteita.”
Holzmanin soittoa kuullaan Vaaleenpunainen tuuli– ja Valkosuklaata-biiseissä. Usein drum & bassissa käytetään yhtä ja samaa rumpuluuppia koko kappaleen läpi, mutta Pesson ja Pennasen pyynnöstä Holzman soitti rumpuja biisien alusta loppuun. Se toi kappaleeseen orgaanisuutta, sillä rummut elävät läpi kappaleen.
Pessoa on verrattu Paperi T:hen. Hän ei ymmärrä miksi. Kuva: Eino Manner
33-levy oli tupaten täynnä vierailijoita Asasta F:ään ja Pehmoainosta Pyhimyksen kreditoimattomaan featiin. ”Miks sä sanot et kuulostan Paperi T:lt, mitä mä valitan ees kai kaikki iha jees, iha jees, kuhan ei verrata Pyhimykseen”, Pesso räppää 1:33-introbiisissä, jonka jälkeen Pyhimykseltä kuullaan muutamat rivit.
”Jotkut nimeltä mainitsemattomat tahot ajattelevat, että yritän olla Paperi T. Musta se on älytön juttu, koska meidän musiikkimme ja musiikillinen ilmaisumme on todella erilaista”, Pesso sanoo. ”Yhtäläisyyttä voi ehkä nähdä korkeintaan siinä, että molempien teksteissä on runollisuutta.”
Pyhimyksen tapa kirjoittaa on vaikuttanut Pessoon artistina paljon enemmän kuin Paperi T:n, sillä Pyhimystä hän on kuunnellut jo artistin aloitellessa uraansa Dominoe-yhtyeessä 2000-luvun alussa. Tätä kokonaisuutta hän kommentoi biisissä, johon hän pyysi Pyhimystä alleviivaamaan pointin.
”Pyhimyksessä mua inspiroi sekin, että hän oli 40-vuotiaana uransa huippupiikissä. Mulla on siis vielä viitisen vuotta aikaa saada ihmiset ymmärtämään tätä mun juttuani.”
Sadboi-levyllä kuullaan vain kaksi featia. He ovat Pykäri ja Lac Belot.
”Virallinen tarina on se, että albumille on kasattu kaikki parhaat Emma-palkintoehdokkaat Kriitikoiden valinta -kategoriasta”, Pesso sanoo. Hän sai viime vuonna kyseisen kategorian Emma-palkinnon 33-albumin ansiosta.
Epävirallinen tarina on se, että Lac Belot oli sattunut laulamaan pätkän mutuilevaa englantia Valkosuklaata-kappaleen demoversion kertosäkeeseen. Se oli kuulostanut Pesson korviin niin hyvältä, että hän pyysi Lac Belotia kirjoittamaan ja laulamaan tekstin suomeksi.
”Tennistä-biisi taas tuntui sellaiselta vekkulijutulta, johon Pykäri voisi sopia. Mun jokaisella albumillani on yksi vähän hassu biisi, jossa on joku höpsömpi melodia tai muuta, ja tällä levyllä se on Tennistä.”
Pesso kuunteli paljon Pykärin Omena-biisiä viime kesänä.
”Siinä on hieno tunnelma, ja Pykärin huoleton tapa laulaa viehättää mua. Kaipasin sitä huolettomuutta Tennistä-biisiin.”
Se, mistä Tennistä-kappale kertoo, on Pessolle monilta osin mysteeri.
”Silloin kun kirjoitan jotain biisiä, en välttämättä ollenkaan mieti, että mikä sen biisin aihe on. Tennistä-kappaleessa tavoittelin tietynlaista tunnelmaa, mutta en mä tiedä mitä mä siinä oikeasti yritän sanoa.”