Rumban juttusarjassa nostetaan esiin kiinnostavia ja potentiaalisia nimiä. Haastattelussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten ja miksi hän valitsi artistin polun. Edellisessä osassa oli Tikari, ja sen löydät täältä.
Debyyttialbuminsa Posliinijättiläinen vuonna 2021 julkaissut Rebekka Holi on rokkia ja indiepopia yhdistävä artisti ja lauluntekijä. Hänen uusi albuminsa Kukkaan ilmestyi perjantaina 16. helmikuuta Booan kautta. Albumi on kokoelma tuokiokuvia ja tunnelmakaappauksia, joissa arjen ihmeellisyydestä viehättynyt Holi nostaa valokeilaan hetkiä ja huomioita milloin itsestään, milloin muista ihmisistä.
”Kertoja kurkottelee taimen lailla mullan alisesta turvapaikastaan kohti parempaa osaamista, uskaltamista, armahdusta tai valoa”, tiedotteessa kuvaillaan. ”Osa albumin kappaleista on kirjoitettu korona-aikana, mikä osaltaan selittää mullassa lymyilyn ajatusta. Albumin sanoitusten toistuvia teemoja ovat suorittaminen, turhautuminen, häpeä, helpotus, kaipaus ja ulkopuolisuuden kokemus.”
Elokuvaohjaaja Ida-Maria Olva on ohjannut, kuvannut ja leikannut albumin nimikkokappaleen musiikkivideon, jonka rakeisuus kulkee linjassa albumin eläväisen ja osin myös rosoisen tunnelman kanssa.
Mikä soi napeissa just nyt?
”Mun musiikin kuuntelu menee sillä tavalla kausissa, että saatan luukuttaa yhtä albumia kerrallaan pari viikkoa putkeen ja sitten siirtyä seuraavaan. Tammi-helmikuussa olen luukuttanut Samuli Edelmannin vuonna 1997 julkaistua Vaiheet-albumia. Kuulin sitä kotona, kun olin lapsi, ja nyt olen löytänyt sen uudelleen. Levyllä on hänen isänsä Toni Edelmannin säveltämiä biisejä, ja ne on tehty Hermann Hessen, Goethen ja Shakespearen runoihin. Sen albumin sovitukset, sävellykset ja tuotannot ovat todella hienoja.”
”Olen myös kuunnellut Susanne Sundførin soundtrack-ep:tä, jonka hän teki Self Portrait -dokumenttielokuvaa varten. Se on nostanut vedet silmiin monta kertaa, varsinkin sellainen biisi kuin Lys itkettää melkein aina kun kuulen sen. Joululomalla taas tutustuin Beckin Modern Guilt -albumiin, joka on ilmestynyt 2008. Sen tunnelmaa kuvailisin ruskeaksi, kuivaksi ja rouheaksi. Levyllä on haettu tuotannollisia vaikutteita 60- ja 70-luvuilta, ja mulle numero 6 on väriltään nimenomaan ruskea ja 60-luku aikakautena myös.”
”En ole sillä tavalla ajan hermolla, että pyrkisin välttämättä kuuntelemaan uutta musiikkia. Yleensä löydän satunnaisesti jotain käsiini ja jos se herättää mielenkiintoni, kuuntelen sitä innokkaasti. Eilen ja tänään kuuntelin Paperi T:n viime keväänä ilmestyneen Joka päivä jotain katoaa -levyn läpi. En yleensä kuuntele räppiä, mutta kaverini hehkuttivat tuota levyä, ja se on kyllä ollut hyvä uusi löydös. Siinä on tunteen paloa. Olin äsken ruokakaupassa toimittamassa arkisia asioita, ja valitsin siinä jotain suolapähkinöitä ostoskoriin samaan aikaan kun Paperi T keuhkosi korvanapeissa elämästä ja kuolemasta.”
Kukkaan-albumilla kuuluu Rebekka Holin kiinnostus arjen yksityiskohtiin. Kuva: Viivi Päiväsaari, Iida Saarela, Siiri Luukkonen
Mist sä tuut?
”Mä olen 28-vuotias esittäjä, musiikin- ja lauluntekijä. Miellän itseni yleisesti ottaen taidehiippailijaksi. Olen lapsesta asti tykännyt taiteista, kuten tanssimisesta, piirtämisestä ja tarinoiden keksimisestä. Siinä mielessä on mielenkiintoista, että päädyin tekemään juuri musiikkia, koska lapsena olin sille hyvin herkkä. Jos joku laittoi soimaan biisin, joka oli millään tavalla surullinen tai selittämättömällä tavalla ahdistava, mun oli vaikeaa sietää sitä. Aloin itkeä ja laitoin kädet korville. Vasta murrosiässä tapahtui jotain sellaista, ettei musiikki enää niin herkästi aiheuttanut ahdistusta, ja aloin pitää myös melankolisesta musiikista.”
”Olen kuitenkin harrastanut musiikkia pienestä asti. 6-vuotiaana mut laitettiin pianotunneille, ja klassista pianoa tahkosin sitten koko lapsuuteni ja nuoruuteni. En ollut siinä mitenkään erityisen hyvä, mutta pidin klassisesta musiikista. Mulla on vahva klassisen musan tausta kotoa, sillä lapsuudessani kuulin sitä kaikista eniten. Ehkä mä sitten ponnistan sieltä jollain lailla.”
”Yläasteella löysin biisien tekemisen ja aloin kiinnostua varovasti rockista ja punkista. Innostuin muun muassa Green Day -yhtyeestä, se oli iloista ja energistä ja riehakasta musiikkia. Googlailin hitaalla kotikoneellamme mitä on punk ja millainen ilmiö se on. Mua pelotti esittää julkisesti etenkin englanninkielisiä biisejä, koska ajattelin, että jos en ymmärräkään kaikkea, mitä biiseissä puhutaan, niin sitten se on hirveän noloa. Musamaku oli siinä iässä sillä tavalla arka ja määrittävä asia, että tuntui vaikealta tykätä avoimesti mistään bändistä. Kai mä pelkäsin, että se kertoisi minusta jotain väärällä tavalla.”
”Mulla oli silti kova palo päästä tekemään musiikkia, ja näin siinä sellaisen mahdollisuuden, että jos tekisin biisit itse, se ei olisi yhtä noloa, enkä mä profiloituisi miksikään muuksi kuin itsekseni. Halusin ehdottomasti opetella soittamaan kitaraa, koska se oli rokkisoitin eri tavalla kuin piano. Soitin ensin isän lainakitaralla, ja sain myöhemmin joululahjaksi oman kitaran. Sillä mä oikein yrittämällä yritin säveltää omia köykäisiä tekstejäni, ja kun biisejä alkoi syntyä, se tuntui älyttömän hyvältä. Mikään ei ollut tuntunut samalta. Se oli kauhean koukuttava tunne, sellainen iso osa identiteettiä, joka tulla tupsahti muhun biisien tekemisen kautta.”
”Myös omien biisien esittäminen tuntui niin voimakkaalta ja hyvältä, että sitä oli kerta kaikkiaan saatava lisää. Lukion jälkeen olen opiskellut myös näyttelemistä ja harrastanut teatteria, mutta tällä hetkellä keskityn täysin musiikkiin. Teen tässä ohella myös äänisuunnitteluhommia ja teatterisävellyksiä.”
Rebekka Holi ponnistaa klassisesta musiikista ja punk-innostuksesta. Kuva: Viivi Päiväsaari, Iida Saarela, Siiri Luukkonen
Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Tämä on ollut jatkumo, jossa yksi asia on johtanut toiseen. Murrosiässä käveleskelin kotimme lähistöllä pitkin Arabianrantaa ja kuuntelin kuulokkeista milloin mitäkin musaa, ja samalla haaveilin ja fantasioin paljon kaikenlaisista musajutuista. Green Dayn jälkeen tuli lisää hurahduksia ja innostuksia erilaisiin bändeihin ja genreihin, siitä musiikkimaku lähti laajenemaan paljon.”
Musiikillinen esikuvasi?
”En voi nimetä yhtä, koska eri artisteilla on erilaisia funktioita. Green Day oli alkusysäyksessä tärkeä, ja toinen nuoruudessani innostanut yksittäinen artisti oli Kate Bush. 16- ja 17-vuotiaana kuuntelin melkein pelkästään Kate Bushin ensimmäisiä levyjä, kuten The Kick Insidea, Lionheartia ja Never for Everia. The Dreaming -albumia kuuntelin korvat auki ja silmät pyöreinä, ne biisit olivat niin erikoisia ja jaksoivat kiinnostaa kauan.”
”Näin kerran sellaisen unen, jossa Kate Bushilla oli salainen siirtolapuutarha meidän lähipuistikossamme. Huomasin sen ollessani kävelyllä siinä unessa. Menin sinne ja kysyin kohteliaasti, että voisinko tulla siihen vähän auttelemaan. Silloin ei ollut lehtiä puissa ja maasto oli karua. Siellä me sitten hääräilimme Kate Bushin kanssa salaisella siirtolapuutarhapalstalla ja istutimme kuivaan maahan pieniä kasvin alkuja, minä Kate Bushin oppilapsena.”
”Suomalaisista artisteista mua on innoittanut erityisen paljon J. Karjalainen, hänen moninaiset aiheensa sanoituksissa ja pakoton soljuva tyylinsä. Pidän erityisesti myös Litku Klemetistä, hänen Ding ding dong -albumiaan olen kuunnellut ihan sikana.”
”Mulla on joidenkin mielestä ehkä jopa röyhkeällä tavalla leppoisan kaoottinen tapa olla ja höpistä lavalla.” Kuva: Viivi Päiväsaari, Iida Saarela, Siiri Luukkonen
Supervoimasi?
”Muiden pitäisi vastata tähän kysymykseen, sillä itselleni omat juttuni voivat tuntua itsestäänselvyyksiltä. Vastaan sen perusteella, millaista palautetta olen saanut muilta. Mulla on tietty huumori mun tekemisessä, ja olen saanut paljon palautetta siitä, miten tykkään välispiikkailla keikoilla. Mulla on joidenkin mielestä ehkä jopa röyhkeällä tavalla leppoisan kaoottinen tapa olla ja höpistä lavalla.”
”Mutta sitten tekovaiheessa koen, että supervoimani on tarkkasilmäisyys yksityiskohdille maailmassa, kyky inspiroitua pienistä asioista ja löytää niistä symboliikkaa ja kiinnostavuutta. Tyylini musiikissa on haikean leikkisä, melankolinen ja herkkä mutta kuitenkin humoristinen. Omaan korvaani melodiani kuulostavat loogisilta, mutta jonkun korvaan ne voivat kuulostaa persoonallisilta tai omintakeisilta.”
”Mutta kyllä supervoimani on ensisijaisesti huumori, koska sen avulla olen selviytynyt vaikeista tilanteista elämässä. Huumori pehmentää ja rikastaa elämää ja avaa umpikujia.”
Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Ulkopuolelta käsin katseltuna en varmaan rakastuisi mihinkään. Rakastuminen musiikkiin vaatii aika paljon, jos nyt rehellisiä ollaan. Ehkä voisin kuulijana viehättyä sanoitusten yksityiskohdista ja valinnoista ottaa puheeksi tiettyjä asioita. Pitäisin musiikillisesti siitä, että biisit ovat aika lyhyitä ja selkeitä rakenteeltaan. Ne alkavat ja loppuvat, eikä tarvitse pelätä, etteivät ne lopu.”
”Tekijän näkökulmasta sisältä käsin voin sanoa, että olen korviani myöten rakastunut musiikkiini, koska mähän olen tunnesidoksissa siihen musiikin tekemisen prosessiin.”
Rebekka Holi tekee musiikkia sen pohjalta, mikä kiinnostaa häntä itseään. Kuva: Viivi Päiväsaari, Iida Saarela, Siiri Luukkonen
Rebekka Holi?
”Jos pitää kuvailla musiikkiani, niin se on jotain vaihtoehtopopia ja vaihtoehtorockia, jossa on vahvoja melodioita, omintakeisia sanoituksia, yksinkertaisia hokemia ja selkeitä kappalerakenteita. Kirjoitan asioista, jotka koskettavat mua tavalla tai toisella. Käsittelen esimerkiksi sattumuksia, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Usein toistuvia teemoja ovat yksinäisyys, ulkopuolisuus ja kaipuu milloin mitäkin kohtaan. Lohtu myös. Biisin tekeminen on usein itseni lohduttamista.”
”Olen kovasti viehtynyt tähän maailmaan, jossa elän. Mitään kovin erikoista ei tarvitse tapahtua, jotta musta tuntuisi, että kaikki tässä ympärilläni on merkittävää ja kiinnostavaa. Artistina mulle on tärkeää saada aistia asioita ympärilläni ja tehdä ja luoda ja sitten esittää muille sitä, mitä olen tehnyt. Se nyt on se, mitä taiteen kanssa tapahtuu. Eletään, vaikututaan jostain, sitten tehdään ja jaetaan. Tekeminen on mulle elämäntapa, ja sillä tekemisellä on myös itseisarvo. Kauniilla asioilla, sanoilla ja melodioilla on itseisarvoa. Biisien tekeminen pitää mut rauhallisena ja elämän mielekkäänä. Silloin musta tuntuu, että elän oikein.”
”Ensisijaisesti en tee taidettani muille ihmisille, vaikka totta kai vuorovaikutus on lopulta kaiken ytimessä. Biisien tekeminen on keskustelua maailman kanssa, puhumattakaan sitten esittämisvaiheesta. Mutta en ajattele olevani mikään hyväntekijä tai pyri olemaan sellainen, kun taas joillekin voi olla merkityksellistä se, että ne voivat saada aikaan reaktioita kuten iloa tai voimaantumista muissa ihmisissä. Mulle asia ei ole niin, vaan teen oikeastaan vain sitä, mikä kiinnostaa mua itseäni.”
”Luotan kuitenkin siihen, että kun käsittelen itseäni askarruttavia asioita taiteen keinoin ja teen itselleni yleensä sillä tavalla hyvää, mahdollisesti se hyvä ulottuu myös muihin ihmisiin. Me olemme saman lajin edustajia, ja meissä on paljon samaa. Kun mä heitän oman näkökulmani jostain asiasta muiden tietoisuuteen, se rikastaa yhteistä ajattelua. Ajattelen, että taide luo rikkautta ja ymmärrystä ja syvyyttä ihmisten maailmaan.”