Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin ja avustaja Auroora Vihervalli kuuntelevat alkukevään biisisatoa ja keskustelevat siitä. Lue huhtikuun Rumbassa julkaistu artikkeli tästä.
Kuva: Joel Forsman (Jukka Poika)
Reggaepopin jättinimi Jukka Poika heittää hattarakoneeseensa lisää sokeria esittelemällä uuden Brand new ihanuus -biisinsä. Raatimme mielestä se voisi olla parempi, jos sanoja ei ymmärtäisi. Päteekö sama Jukka Pojan tulevaan viidenteen sooloalbumiin, se jää nähtäväksi.
TF: Sound Explosion Band on yksi Euroopan parhaista reggaebändeistä. Ne osaavat tuottaa tällaista musiikkia. Siksi taustat kuulostavat upeilta. Mutta nämä sanat. En vain pysty. Propsit Jukka Pojalle, että hänellä on pokkaa tehdä näin korneja sanoituksia. Jukka Poika ei selvästikään välitä, mitä muut ovat hänestä mieltä.
AV: Pitäisi välittää! Tässä vaiheessa pitäisi jo välittää.
TF: Tavallaan toivon Jukka Poikaa kuunnellessani, etten osaisi suomea. Jos kuuntelisin tätä ymmärtämättä sanoja, voisin pitää tästä biisistä paljonkin.
AV: Hyvä pointti! Koska sanathan tässä on pitkälti se juttu, mikä aiheuttaa vastareaktion ja puistatuksen. Sanat ovat yksinkertaisesti liian auvoisia ja naiiveja.
TF: Eikä se tarkoita sitä, että sanojen pitäisi olla angstisia, mutta ainakaan minussa ei ole sellaista romantikkoa, joka sulattaa tällaista.
AV: Ei minussakaan.
TF: Voisiko vaikka Iisa Pykäri tai Paula Vesala tehdä Jukka Pojalle parempia sanoituksia? Jotenkin tällaista tytöille makeilua suomen kielellä on hirvittävän vaikeaa sulattaa.
AV: Niin on. Suomen kieli on kaunis kieli, jolla voi rakastaa ja sanoa ihania asioita ilman uskottavuutta vieviä söpöilysanoja tai lässytystä.
TF: Mutta jotkut tykkäävät tästä ihan täysillä. Ehkä ongelma onkin meissä, ehkä me olemme vain liian kyynisiä. Mutta jos lässytyksen vieroksuminen tekee minusta kyynisen paskan, niin olen sitten ylpeästi kyyninen paska.
Summer on ensimaistiainen skotlantilaisen elektrotuottajan ja biisintekijän Calvin Harrisin neljänneltä studioalbumilta. Kesähitti jää yllätyksettömäksi, mutta kuulostaisiko se kenties paremmalta livenä auringonpaisteessa? Sitä voi testata, kun Harris esiintyy Helsingin Weekend-festivaalilla 15. elokuuta.
TF: Jos julkaisee maaliskuun lopussa kappaleen, jonka nimi on Summer, on selkeät odotukset kesähitille.
AV: Niinpä. Jännä, että biisi alkaa lauluvetoisesti.
TF: Niin, se ei ole kovin tyypillistä. Kun ensimmäisen kerran kuulin tämän, suhtauduin siihen negatiivisesti, vaikka mielestäni Calvin Harris on tehnyt paljon hyviä hittejä. Eniten kappaleessa häiritsi synariffi, jota toistetaan ihan liikaa.
AV: Oletko nyt lämmennyt enemmän?
TF: Joo, nyt pystyn elämään tämän kanssa. Tykkään laulajan äänestä.
AV: Kuin myös. Vaikka se onkin vähän nariseva.
TF: Kukahan tässä laulaa? Googlaamallakaan ei löydy. Päätetään, että se on sitten itse Harris. Tämä on hassu biisi, koska tässä tapahtuu lopulta hirveän vähän. Mutta loppujen lopuksi ei kai tällaisessa paljon enempää tarvitse olla.
AV: Ei tarvitse, mutta voisi olla. Parhaimmillaan biisit voivat olla hyvinkin yksinkertaisia, mutta tämä menee vähän alisuorittamiseksi.
TF: Tykkäisin, jos tyypit, jotka ovat tehneet jo hittejä ja rahaa, näyttäisivät, että he pystyvät tekemään muutakin. Kuten vaikka Beatles siinä vaiheessa, kun ne tajusivat, ettei niiden musiikki mene eteenpäin. Ne jättäytyivät pois lavoilta ja alkoivat tehdä kokeellisia levyjä.
AV: Haluaisin uskoa, että Harrisilla olisi enemmän panoksia.
TF: Jos uudelta levyltä ei löydy mitään tämän jännittävämpää, olen pettynyt.
Uudella singlellään viisikymppinen Tori Amos vaihtaa tutun pianovetoisuuden kitaraan ja paisuttelun vähäeleisyyteen. Internet kertoo, että tulevan Unrepentant Geraldines -levyn inspiraationa on toiminut kuvataide. Kuuntele ja tiedä.
TF: Amosin uusi levy on näemmä kuvataidepainotteinen, täällä on lista hänen visuaalisista inspiraation lähteistään. Levy on jonkinlainen tribuutti kuvataiteilijoille. Täällä lukee myös, että Amos ”is returning to her core identity as a creator of contemporary songs”.
AV: En kyllä tiedä, kuinka ”contemporary” tämä biisi on.
TF: Nimenomaan. Tulee ennemminkin mieleen 1970-luvun perinteinen folk rock. Kappale on todella vähäeleisesti sovitettu. Samasta sävellyksestä olisi saanut paljon isommankin. Amosille tyypillinen paisuttelu puuttuu nyt kokonaan.
AV: Ja se on hyvä. En kaipaa paisuttelua joka kohtaan saati joka biisiin. Sellainen liiallinen kiekuminen on aika raskasta kuunneltavaa. Tämä on Amosin biisiksi ilmava, ja hyvä niin.
TF: Se on ihan totta. Muutenkin tämän biisin rullaava kitaravetoisuus on tervetullutta. Amosille tyypillinen pianopaatos ja isot jouset ovat nyt pois, mikä tuo vähän erilaisuutta. Ehkä silti, kuten Calvin Harrisin tapauksessa, odotan seuraavalta levyltä jännittävämpiä sävellyksiä kuin tämä. Toivottavasti siellä on sellaisia.
Helsinkiläisen räppärin uusi biisi kestää kuuntelua: taustalla tapahtuu paljon, ja joka kuuntelukerralla huomio kiinnittyy eri asiaan. Raadin tuomio on selkeä: IVK.
AV: Tällä biisillä on hieno video, suosittelen kaikkia katsomaan sen. Se on tyylillä tehty, kuten biisikin.
TF: Voi kuulostaa loukkaukselta muita räppäreitä kohtaan, mutta Graciasilla on poikkeuksellista kunnianhimoa kaikkea tekemäänsä kohtaan. En sano, että muut suomalaiset räppärit tekevät rimanalituksia, mutta Gracias harkitsee selvästi tarkkaan, mitä tekee. Kaikki yksityiskohdat palvelevat artistin isompaa kokonaisuutta.
AV: Tämä on tässä istunnossa ensimmäinen biisi, johon ei tarvitse pyytää mitään lisää, jotta kappaleesta tulisi tarpeeksi mielenkiintoinen. Enempää ei tarvita.
TF: Tämä on todella visuaalinen kappale myös ilman videota. Räppibiisiksi tässä on tietyssä mielessä paljon taiteellisuutta. Tämä ei ole biisi, jonka tahdissa mennään klubille heiluttamaan persettä. Se on pikemminkin monisäikeisen elektronisen sävellyksen päälle tehty rap-biisi.
AV: Tietyllä tavalla tämä on hyvin tyylipuhdas. Tässä on paljon, mihin tarttua ja palata.
TF: Tarkemmin kuuntelemalla löytää taustalta kaikenlaista. Kappale ei ole kerralla kuultu. Kuulostaa varmasti kuulostaa hyvältä vielä monen vuoden päästä.
Kuinka pitkälle pääsee erinomaisella tuottajalla ja keskinkertaisella biisillä? The Black Keys livahtaa suosion siivin riman ali, sillä uudeksi Lonely Boyksi ei Fever-kappaleesta ole. Uusi levy Turn Blue ilmestyi 13. toukokuuta.
AV: Pidätkö lähtökohtaisesti Black Keysistä?
TF: Pidän, mutta en ole aina täysin ymmärtänyt niiden suosiota. Niillä on hyviä juttuja, mutta tuntuu, että tämäkin bändi päästää itsensä ja yleisönsä aika helpolla. Tämä biisi kuulostaa täydelliseltä mainosmusalta. Jos haluaisin mainostaa vaikka hampurilaista, niin tämä sopisi mainokseen täydellisesti. Joku ajaa vanhalla amerikkalaisella autolla tämän biisin soidessa taustalla ja pysähtyy…
AV: McDonald’sin drive-iniin?
TF: No vaikkapa!
AV: Sinänsähän tuo on kehu, vaikkei kuulosta kovinkaan imartelevalta.
TF: Se ehkä kertoo siitä, että kappale aika pintapuolinen. Osittain Black Keysin suosio saattaa perustua siihen, että niiden musiikki on helppoa.
AV: Riffi on tarttuva mutta ärsyttävä. Biisiin tulee heti syvyyttä, kun riffi lakkaa hetkeksi.
TF: On tämä kuitenkin vahva ’ihan jees’.
AV: Niin, hampurilaismainoksissa voisi olla huonompaakin musiikkia.
TF: Muistan muutamienkin fanien sanoneen Black Keysin menneen huonompaan suuntaan viime levyillä. Että bändi olisi ollut kiinnostavampi 2000-luvun puolivälissä. En ole kuunnellut heitä silloin, joten en osaa sanoa. Tietysti on sääli, jos näin on.
PMMP-taustapoikien uusi kappale on muoto-opillisesti onnistunut kasaribiisi, joka kuitenkin kompastuu jälleen liialliseen teatraalisuuteen. Yhtyeen uusi levy Corazion ilmestyy toukokuussa. Bändi kiertää kesällä Saksaa ja Suomea.
AV: My First Bandistä tulee mieleen ala-asteen pituushyppykisat. Ensin otetaan vauhtia, juostaan ja ponnistetaan, mutta päädytään naama edellä hiekkaan. Joka kerta.
TF: Jos pitää The Arkista, pitää varmaan myös tästä. Mutta molemmilla on camp-mittari ihan liian punaisella minun makuuni.
AV: Niin on. Tämä kuulostaa liian näytellyltä, jälleen.
TF: Tykkään dramaattisesta musiikista, mutten draamallisesta tai teatraalisesta. Tätä biisiä tehdessä on varmaan ajateltu Simple Mindsia, Duran Durania ja ABC:tä, mutta tämä kuulostaa vain kaikkien noiden pastissilta.
AV: Mielestäni siinä ei ole mitään vikaa, että yhtyeen musiikista kuulee, mitkä ovat sen musiikilliset esikuvat. Mutta tässä biisissä kopioidaan vähän kaikkea. Voisi kysyä, mikä on My First Bandiä itseään.
TF: Sinällään kappale on onnistunut poptuote, koska tämä on muotokypsä kasaribiisi. Mutta mikä tämän tarkoitus on? Lisäksi Pet Shop Boysin It’s a Siniä on kopioitu sen verran rajusti, että ollaan lakisyytteiden rajalla.
AV: Ja koska It’s a Sin on törkeän hyvä biisi, se tekee tästä kappaleesta vieläkin rikollisemman.
TF: Käsittääkseni My First Band on nyt lämppärinä Sunrise Avenuelle Saksassa.
AV: Hyvä! Siellä on heille paikka tässä maailmassa.
Ruotsin euroviisuehdokkaaksi pyrkinyt naislaulaja Ace Wilder kipusi karsinnoissa toiseksi oudolla tanssikappaleellaan. Laiskuutta ylistävästä (tai kritisoivasta) biisistä tuli Ruotsissa hitti – kenties ei ansiokkuutensa vaan erilaisuutensa takia.
TF: Olin hämmentynyt, että tällainen laulu pääsi niin pitkälle Ruotsin Melodifestivalenissa. Koska onhan tämä aika erikoinen. Samassa kappaleessa on kreisibailupaukutusta ja leirinuotiokitaraa.
AV: Niin on. Sikäli hyvin outo yhdistelmä. Ehkä biisin ansio on se, että se ei ole kovin odotuksenmukainen. Vaikkei tämä ole kovinkaan hyvä kappale, ainakin tämä yllättää.
TF: Tämä on enemmän kiinnostava kuin hyvä. Tässä on sitä, mitä peräänkuulutin Calvin Harrisilta. Uskalletaan heittäytyä ja tehdään jotain, mitä ei ole tehty tuhansia kertoja aikaisemmin. Parempi olla kiinnostava ja vähän ärsyttävä kuin vain mitäänsanomaton.
AV: Totta. Tärkeämpää on antaa jonkinlaista tarttumapintaa kuuntelijalle. Ei kai mikään ole niin tyly tuomio kuin ”ihan kiva”.
TF: Joku, joka suhtautuu musiikkiin teorian kautta, varmaan pitää tätä kappaletta täysin päättömänä, koska tässä ei ole minkäänlaista soljuvuutta. Silti kappaleen ehdoton plussa on se, että siinä on jotain erikoista. Kaksi täysin eri maailmaa kohtaa.
