”Huhhahhei, parrulla perseeseen” – Popedan machokomppania vetää jopa vierailevat tekstittäjät tasolleen

31.12.2013

”Yksi syy Popedan viehätysvoimaan on sen välinpitämättömyys uskottavuusseikkoja kohtaan. Siinä missä moni nykybändi harkitsee jokaista liikettään, Popeda kuseskelee surutta omiin Kelloggseihinsa ja lappaa rasvaa hölmöjen ideoiden koneeseen”, kirjoittaa Mervi Vuorela arviossaan.

Teksti: Mervi Vuorela, kuva: Poko

Popeda: Museorekisterissä
Poko
4stars

35 vuotta sikana.

museorekisterissaMuseorekisteriin pääseminen edellyttää, että ajoneuvon valmistus on lopetettu vähintään 30 vuotta sitten ja auto on rakenteeltaan, ulkoasultaan ja yksityiskohdiltaan alkuperäisen veroinen.

Popeda täyttää tänä vuonna 35 vuotta. Museorekisteriin yhtyeellä ei kuitenkaan taida olla asiaa, koska a) Popedan alkuperäisestä korista on jäljellä enää Pate Mustajärvi, b) ruostevaurioita on tullut niin maksaan, sukupuolielimiin kuin sydämeen ja c) sisustusmateriaaleja on tuhrittu hiellä, spermalla ja alkoholilla.

Kauneusvirheistä huolimatta Popeda on säilyttänyt alkuperäisen kuntonsa hämmästyttävän hyvin. 19 studiolevyn jälkeen Mansen machokomppania on yhä rasvainen kuin neljän juuston pizza, trendikäs kuin tupeella peitetty keskikalju ja röyhkeä kuin keskelle sänkyä lysähtänyt kollikissa. Vähemmän virkaintoinen tarkastaja voisikin hyväksyä Popedan museorekisteriin pelkästään siitä syystä, ettei tämänkaltaisia menopelejä enää valmisteta.

Yksi syy Popedan viehätysvoimaan on sen välinpitämättömyys uskottavuusseikkoja kohtaan. Siinä missä moni nykybändi harkitsee jokaista liikettään, Popeda kuseskelee surutta omiin Kelloggseihinsa ja lappaa rasvaa hölmöjen ideoiden koneeseen. Bändi ei ole koskaan perustanut etäisestä ironiasta tai rivien väliin upotetuista taikasanoista, vaan ryhmä on käynyt iholle härskisti huohottaen. Yhtye on halunnut viihdyttää ja kiihdyttää, mutta se on samalla todistanut, ettei se yritä olla mitään muuta kuin viinaan menevä junttiremmi Tapparan kotikaupungista.

Kaikki tämä välittyy sekä hyvässä että pahassa Museorekisterissä-boksilta, jolle on koottu neljän cd:n edestä singlejä ja kahden cd:n edestä harvinaisempaa materiaalia. Vaikka olisin hyvin voinut jatkaa elämääni ilman joululaulu- ja lastenlaulucovereita tai Asikainen–Kallio-tilaustöitä, on hienoa huomata, kuinka moniääninen Popeda boksilla soi. On irstautta (Matkalla Alabamaan), on melankolisuutta (Mustameri ja mies), on maalaisromantiikkaa (Repe ja Lissu) ja läskiksi lyömistä (Huummetta).

Samalla on pakko arvostaa sitä taitoa, jolla Popeda on vetänyt vierailevat tekstittäjät tasolleen. Hyvä esimerkki on Martti Syrjän sanoittama Heavy Lutaa, jonka kertosäe kuuluu: ”huhhahhei / parrulla perseeseen / huhhahhei / ei oo tappia venheeseen”.

Arvio on julkaistu Rumbassa 12/13.

Lisää luettavaa