Katsokaa, olen vain ihminen brändin takana! Rihannan uutuuslevy on hyvä, mutta ei ”definitiivinen taiteellinen jättipotti”

”Anti yrittää antaa vaivihkaa kuvaa Rihannasta ennen kaikkea taiteilijana, mutta kontrasti vielä vuosi sitten lähes pakkomielteisesti hittejä metsästäneeseen poppariin on valtava”, sanoo Markus Hilden arviossaan.

Rihanna
Anti
Roc Nation
Arvosana: 6,2 / 10

rihannaJos Lady Gaga julisti vuonna 2013 ARTpopia, Rihannan tuorein on ANTIpop. Antin, sanotaan se nyt suoraan, kanyemäisyys kantta myöten on suututtanut monta Rihanna-fania. Missä on tämän levyn Diamonds tai We Found Love? Missä ovat ne hyvät kappaleet, jotka hän äänitti viime kesänä? Missä on edes Bitch Better Have My Money? On vain luonnollista, että Yhdysvaltojen Hot 100 -listan historian menestyneimpiin ja maailman suurimpiin julkkiksiin kuuluvalta artistilta odotetaan hittejä.

Antin antipopideologia ilmenee parhaiten levyn sanoituksissa: niissä Rihanna suoraan ilmaisee tyytymättömyytensä aiempaan uraansa ja siihen, miten häntä on kohdeltu. Avausbiisi Consideration on hyvin suorapuheinen (“I got to do things my own way, darling”) ja Didoa lainaavalla Never Endingillä hän laulaa ”I can’t find my body now/Separate from here and now”. Mainiolla Desperadolla Rihanna julistaa yksinäisyyttään ja Close to You on suorasukainen selvitys hänen tarpeestaan olla rakastettu.

Anti yrittää antaa vaivihkaa kuvaa Rihannasta ennen kaikkea taiteilijana, mutta kontrasti vielä vuosi sitten lähes pakkomielteisesti hittejä metsästäneeseen poppariin on valtava. Kanyepäissään Rihanna on jotenkin unohtanut, että näistä aiheista hän on tosiasiassa laulanut jo Rated R -albumista (2009) alkaen, kuunnelkaa vaikka Russian Roulette. Siksi on hämmentävää, että Rihanna kertoi taannoin MTV:lle haluavansa levyttää nimenomaan Antille kappaleita, joita voi esittää 15 vuoden kuluttua ja samalla siirtyi vaivihkaa täysin eri aaltopituudelle niiden ihmisten kanssa, joiden mielestä esimerkiksi Umbrella, Take Care ja We Found Love jos mitkä ovat ajattomia klassikoita. Ikään kuin pophitit ja syvällisyys olisivat toisensa poissulkevia asioita.

Mutta samalla pitää muistaa, että nyt on trendikästä kuulostaa pohdiskelevalta siten kuin olisi koko ajan hieman aineissa. Ja senhän Rihanna osaa – kuten myös trendien kanssa taiteilun. Ehkä Anti onkin Rihannan käsitys pophiteistä vuonna 2016, sillä Anti ei ole yhtään rennompi levy kuin hänen aiemmat hittialbuminsa. Päinvastoin: sen ”katsokaa tälläinen minä olen!” -julistamisessa on jotain vastenmielistä, sillä se tehdään hyvin alleviivaavasti.

Kaiken tämän negatiivisen vispilöinnin ohessa on todettava, ettei Anti tietenkään ole huono tuotos – ei se yksinkertaisesti VOI olla näillä panoksilla. Levyn ehdoton kohokohta on Nuno Bettencourtin kitaroinnin maustama huikea slovari Kiss It Better, joka on jopa Rihannan koko uran parhaita kappaleita ja aivan varma toinen single, mikäli sellainen päätetään joskus lohkaista. Ensimmäinen maistiainen Work paranee joka kuuntelulla, mutta Rihanna kuulostaa sillä lähinnä siipirikolta ankalta – mikä toisaalta on parempi kuin Higherin hirvittävä Amy Winehouse meets Adele -kie’unta. Suurimmalla osalla levyn kappaleista hän laulaa kuitenkin erittäin hyvin ja Love on the Brainilla on mahdollisuuksia kohota tämän albumin Radio Nova -hitiksi.

Same Ol’ Mistakes on cover Tame Impalan viimevuotisesta New Person Same Old Mistakes -kappaleesta ja käytännössä yksi yhteen alkuperäisen kanssa, mutta sopii Rihannalle erinomaisesti. Se paljastaa tahattomasti jotain oleellista albumin tekoprosessista: vuosia kestäneen biisien metsästyksen jälkeen Antin avainraidaksi muodostuukin cover suhteellisen tunnetun australialaisbändin suhteellisen hyvästä kappaleesta.

Anti on vaivatta soljuva albumi, mutta ei lainkaan odotusten mukainen definitiivinen taiteellinen jättipotti. Sen muutamat loistavat kappaleet saavat liian raskaan vastapainon yhtäältä Woon ja Needed Men kaltaisista täydellisen yhdentekevistä r&b-vedoista ja toisaalta James Jountin ja Higherin kaltaisista ”miksi ihmeessä tuhlasit megatavuja tähän” -yritelmistä. Siten Anti jää seilaamaan hänen diskografiassaan Talk That Talkin (2011) pophittipotpurin ja Rated R:n kylmän ja poukkoilevan r&b-sirkuksen välimaastoon. Tottakai se tukee kiertuetta, Samsung-kampanjaa ja Rihannan asemaa teini-idolina, mutta henkilökohtaisuudestaan huolimatta kattaa lopulta hyvin pienen hetken Rihannan elämästä: Antia ei olisi tässä muodossa voitu julkaista viime keväänä Four Five Secondsin jälkimainingeissa eikä sitä todennäköisesti juuri kuunnella enää ensi syksynä. Se on Rihanna tässä ja nyt ja kiertueella nähdään!

Markus Hilden