Kauko Röyhkän Olen Messias -boksi esittelee ikuisesti ulkopuolisen lauluntekijän

Kimmo K. Koskinen analysoi Kauko Röyhkän tuoreen kuuden cd:n boksin annin.

Teksti: Kimmo K. Koskinen, kuva: Nauska

Kauko Röyhkä: Olen messias
Stupido

Räyhähengen kattavat muistelmat.

Cooperin testi -kappaleen rivi ”mä en juokse teidän paskakisoissa” voisi olla Kauko Röyhkän tunnuslause. Aina luokittelemattomaksi jäänyt artisti on tehnyt aivan omanlaistaan musiikkia koko uransa ajan. Olen Messias -boksi kattaa Röyhkän koko tuotannon vuoden 1980 debyytistä viime vuoden julkaisuihin. Kuusi täyteen pakattua levyllistä – pitkälti toistasataa kappaletta – antavat oivan kuvan Röyhkän ilmaisun tyylikkäästä omaehtoisuudesta.

Rakkaudella laaditun boksin tekstikirjanen sisältää antoisaa luettavaa haastattelun, esseen ja biisikohtaisten kommenttien muodossa. Ne valottavat esimerkiksi Nartun aikaisia ristiriitoja tyylipoliittisine taisteluineen ja motivaatiovaikeuksineen. Mutta kuten Röyhkä itsekin huomauttaa, levyt on aina saatu kuulostamaan hyvältä alkuaikojen vähistä tuotantoresursseista huolimatta.

Musiikki puhuukin vahvaa kieltään. Tokihan Röyhkän neljännesvuosisadan aikajänteellä ja noin 24 albumilla julkaiseman materiaalin kokoaminen neljälle cd:lle on vain pintaraapaisu, mutta pätevä sellainen. Tyylit vaihtelevat kitarapopista maaniseen rockjyystöön ja tangosta bossanovaan, mutta ote pysyy esimerkillisesti hanskassa. Useista miehistömuutoksista huolimatta aina mahtavan bändin soitto on komeaa kuultavaa, oli tyylilaji mikä tahansa.

Viidennellä levyllä luodataan menestyksekkään Röyhkä & Mattila -yhteistyön tuloksia. Julkaistua antia täydentää nippu kaksikon mielenkiintoisia akustisia kotiäänityksiä.

Kuriositeetteja sisältävä kuudes levy on paketin oudoin. Se luotaa Röyhkän valmiutta heittäytyä niin orkesteriversiointeihin, huikeisiin free jazz -tulkintoihin kuin Rättö & Lehtisalo –kaksikon kanssa viriteltyjen todella huuruisten elektro-iskelmien pariin. Kaikki tämä ei todellakaan ole kuuntelukelpoista tavaraa. Perinteisimmillään anti on muutaman kokoelmakappaleen ja jokusen uuden bändisovituksen parissa.

Sulavan omaleimaiset, mutta alati vainoavaa ulkopuolisuutta hehkuvat sanoitukset ovat Röyhkän tavaramerkki. Tuotannon läpileikkaavan boksin perusteella kirjallinen paletti on ollut hallussa aina Steppaillen-debyytistä lähtien: ”Vaikka punkit näyttää keskisormeaan, minä poika steppailen vaan.