Roolipelaajat vaihtoivat miekat kitaroihin.
Tämän bändin nimestä voisi luulla, että heidän metallissaan on rutkasti ironiaa, kuten vaikkapa Isoa-Britanniaa valloittavalla Turisaksella, jonka viikinkimetallin pelastaa kirkas pilke silmäkulmassa.
Kivimetsän Druidin meininki on kuintenkin aivan toista. Kannessakin poseerataan aivan kuin kymmenpäinen örkkilauma olisi juuri käymässä kimppuun, ja kymmentahoiset nopat olisivat vierineet piiloon Taru sormusten herrasta -figuurien taakse.
Kuten niin usein suomalaisten metallibändien kohdalla, tekninen osaaminen Kivimetsän Druidilla on moitteetonta. Eeppiset, örinälaulun ja pseudoklassisen naisäänen vuorolauluun perustuvat tarinat soljuvat eteenpäin aivan niin kuin pitääkin.
Omien ideoiden puute ja tietty rutiinimaisuus hallitsevat silti kuulokuvaa, sillä esimerkiksi samoilla poluilla tarpova Battlelore on aina osannut uusien vivahteiden lisäämisen.
Shadowheart on hampaat irvessä tehtyä, tahattoman koomista metallia, jonka kiemuroista kykenee nauttimaan vain hetkittäin.