Levyarvio: Nightwishin uutuus on vaikuttava paketti myrskyä, kiihkoa ja kylmiä väreitä

27.03.2015

”Yleistunnelma on aiempia levyjä onnistuneemmin vimmainen, kohtalokas, välillä jopa pirullinen, kuten Alpenglow’n bridge-osuudessa. Toisaalta puolivälissä tuleva, vanhempien rakkautta kunnioittava Our Decades in the Sun on kenties Nightwishin tuotannon herkin ja koskettavin kappale, vähintään Oncelta löytyvän Kuolema tekee taiteilijan -herkistelyn veroinen itkettäjä”, kirjoittaa Toni Keränen arviossaan.

Lue Floor Jansenin ja Marco Hietalan pitkä haastattelu tästä.

Nightwish
Endless Forms Most Beautiful
(Nuclear Blast)

Arvosana: 9,0

Nightwish_kansiNightwishin ensimmäiset kolme levyä olivat pyrkimyksiä suuruuteen ja sinfonisuuteen, mutta esteenä olivat muun muassa keskinkertaiset soundit ja Tarja Turusen oopperamainen tulkinta, joka ei kunnioitettavista aikeista huolimatta väkevöittänyt ilmaisua. Pikemminkin päinvastoin.

Century Childilla (2002) alkoi aitojen orkesterisoitinten käyttö, ja lopulta Oncesta (2004) lähtien Nightwish on tehnyt yhteistyötä Lontoon filmarmonisen orkesterin, kapellimestari-kuoronjohtaja James Shearmanin ja orkesterisovittaja Pip Williamsin kanssa. Suuret puitteet ovat kuitenkin johtaneet puolestaan siihen, että levyillä on välillä ollut materiaalia, joka on ollut suuruutta ja paisuttelua niiden itsensä vuoksi.

Yksi kahdeksannen Nightwish-levyn etukäteen odotetuimmista asioista oli se, kuinka uusi laulaja Floor Jansen suoriutuu ensimmäisestä studiolevystään yhtyeen kanssa. Jo ensimmäisellä kuuntelukerralla huomaa, että Jansen laulaa suurimmaksi osaksi varsin kevyellä otteella. Hänen edellisten bändiensä After Foreverin ja Revampin levyillä sekä Nightwishin keikoilla on totuttu astetta voimallisempaan tulkintaan.

Ratkaisu on kuitenkin onnistunut. Laulu liukuu luontevasti tunnelmasta toiseen, ja kun se välillä saa raivokkaimman muotonsa, vaikutus on vahva. Jansenin sävykäs tulkinta toimii myös oivana vastapainona levyn yleiselle mahtipontisuudelle. Toisaalta silläkin puolella on löydetty nyt aivan uudenlainen tulkinnan taso.

Orkesterisoittimet kuulostavat jälleen järisyttävän hyviltä, mutta kaikki osatekijät toimivat nyt melodioiden ehdoilla – tärkeintä ovat tarttuvat sävellykset. Johtohahmo Tuomas Holopainen on kertonut, että tällä kertaa jätettiin demonauhoitukset väliin ja siirryttiin harjoitteluvaiheesta suoraan levyttämiseen, ja tämä kuuluukin rennompana soittamisena. Hikinen bändirunttaus on selkeämmin läsnä, vaikka se näin majesteetillisissa tunnelmissa saattaakin tuntua ristiriitaiselta ajatukselta.

Ei ole mitenkään yllättävää, että ennakkomaistiainen Élan on levyn pop-henkisintä antia. Sen ohella Edema Ruhissa ja My Waldenissa on ehkä selkeimmät hittikertosäkeet, mutta silti viimeksi mainittuunkin on saatu mukaan progressiivisia sävyjä tempomuutoksineen ja folk-jamitteluineen.

Myös aitoa myrskyä ja kiihkoa löytyy vaikka muille jakaa. Yleistunnelma on aiempia levyjä onnistuneemmin vimmainen, kohtalokas, välillä jopa pirullinen, kuten Alpenglow’n bridge-osuudessa. Toisaalta puolivälissä tuleva, vanhempien rakkautta kunnioittava Our Decades in the Sun on kenties Nightwishin tuotannon herkin ja koskettavin kappale, vähintään Oncelta löytyvän Kuolema tekee taiteilijan -herkistelyn veroinen itkettäjä.

Kymmenes kappale, kuulas instrumentaali The Eyes of Sharbat Gula ajaa asiaansa välisoittona alkuosan noin viisiminuuttisten kappaleiden ja massiivisen päätösteoksen, The Greatest Show on Earthin välillä. Muutamaa sekuntia vaille 24-minuuttinen ja levyn yleistä evoluutio-teemaa julistava finaalibiisi on täysin oma lukunsa.

Välillä kappale on langeta aiemmin mainittuun itsetarkoitukselliseen pateettisuuteen, mutta etenkin loppupuolella siinä on paljon maukkaita osioita. Ja kun kertojaääneksi hankittu evoluutioguru Richard Dawkins lausuu sanoja Unweaving the Rainbow -kirjastaan, kuulija kokee kylmiä väreitä.

We are going to die, and that makes us the lucky ones. Most people are never going to die because they are never going to be born.

Toni Keränen

Lisää luettavaa