Melankoliaa hyvinvointivaltiossa – jäähyväiset jättävän Kentin uran kohokohdat ja heikoimmat hetket

Kentin yli kaksi vuosikymmentä kestänyt ura saa päätöksensä tämän vuoden lopulla. Yhtye oli heti alussa poikkeuksellinen tapaus: se otti The Curen, The Smithsin ja Sueden kaltaisten bändien melankolisen, melodramaattisen kitarapopin ja lokalisoi sen ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan oloihin aina laulukieltä myöten. Kent on yhtye, joka on tarpeeksi tyylikäs elitistisille musadiggareille mutta myös riittävän helposti lähestyttävä suurelle yleisölle. Asetimme orkesterin valikoituja levyjä kronologiseen järjestykseen ja tutkimme, mitkä ovat sen uran kohokohdat ja heikoimmat hetket.

Kent jäähyväis
Peter Gehrke

kent
Kent (1995)
8,4/10

Nuori bändi voi tehdä ensimmäisen levynsä vain kerran, ja Kentin nimetön debyyttialbumi onkin äärimmilleen latautunut paketti vakuuttavaa kolmatta vuosikymmentään elävän ihmisen angstia. Tällä levyllä asiat ovat joko mustia tai valkoisia, elämältä saadaan kaikki tai ei mitään ja kitaran säröpedaali on joko täysillä tai ei päällä lainkaan. Tämä albumi ja sitä seurannut Verkligen (1996) ovat Kentiä kiihkeimmillään ja ehdottomimmillaan.

Isola
Isola (1997)
9,3/10

Kentin kolmas albumi on malliesimerkki siitä, miten yhtye voi kehittää ilmaisuaan kypsempään ja jalostuneempaan muotoon ilman, että tämän tarvitsee merkitä musiikin tylsistymistä. Kappaleiden tempoja on tiputettu ja musiikki on ajoittain hyvinkin maalailevaa, mutta tunteet ovat vielä entistäkin suurempia. Isola on Kentin paras levy ja kuuluu kiistatta pohjoismaisen melankoliapopin historian korkeimmalle huipulle aina A-han Scoundrel Daysin (1986) viereen. Levyn päättävä eeppinen 747 on edelleen hyvänä päivänä maailman paras biisi.

Hagnestahill
Hagnesta Hill (1999)
8,6/10

Hagnesta Hill jatkaa tyylikkäästi Isolan kehityssuuntaa. Balladivoittoisella levyllä kuullaan ajoittain jopa countrysävyjä, minkä ansiosta yhtye kykenee päivittämään soundiaan entistä omaperäisempään suuntaan. Levy olisi parempi, jos siltä olisi tiputettu pari kappaletta pois, ja ajoittain yhtye tuntuu toistavan edeltäjänsä menestys­­­­reseptiä­ hiukan turhan orjallisesti, mutta levy sisältää monia Kent-klassikoita. Yhtye julkaisi Hagnesta Hillistä, aivan kuten Isolastakin, myös englanniksi lauletun version, joka lauluraitoja lukuun ottamatta on identtinen skandiversion kanssa. Nämä levyt toimivat lähinnä osoituksena siitä, miten suuri osa yhtyeen voimasta perustuu ruotsin kieleen. Vain laulaessaan äidinkielellään Joakim Berg pystyy lataamaan kappaleet täyteen tunnetta.

Vapen&Ammunition
Vapen & ammunition (2002)
7,5/10

Yhtyeen omien sanojen mukaan Vapen & Ammunitionista oli tarkoitus tehdä levy, jolla on kymmenen potentiaalista hittisinkkua. Tämä on epäilemättä sekä levyn suurin vahvuus että sen pahin heikkous. Koukkuja täynnä olevat kappaleet tarjoavat välitöntä nautintoa ja tekivät albumista valtavan myyntimenestyksen, mutta syvempiin vesiin bändi on uinut monilla muilla levyillään. Onkin mielenkiintoista, että Kentin kaupallisesti menestynein levy on sen kuudesta ensimmäisestä albumista heikoin.

du_jag_doden
Du & jag döden (2002)
8,0/10

Vapen & ammunitionin jälkeistä menestyskrapulaa Kent paranteli jopa omalla asteikollaan poikkeuksellisen synkällä Du & jag döden -albumilla. Ehkä juuri edellislevyn menestyksen ansiosta albumilla esiintyy entistä itsevarmempi yhtye, joka ei kuitenkaan vaikuta yhtään aikaisempaa onnellisemmalta. Levyn parhaat hetket kestävät vertailun yhtyeen uran aiempiin kohokohtiin, mutta ajoittain albumi kuulostaa siltä, että hiukan radikaalimpi uusiutuminen ei olisi ollut pahitteeksi.

Rod
Röd (2009)
7,9/10

Radikaalimpi uusiutuminen saavutettiinkin heti seuraavalla levyllä Tillbaka till samtiden (2007), ja Kentin ura jatkui aiempaa konevetoisemmissa soundimaailmoissa. Kentin myöhäiskauden paras levy on Röd, jolla bändi osaa yhdistää koneet melodisesti vahvoihin kappaleisiin. Tavallaan Röd osoittaa, että monien muiden myöhäisvaiheen levyjen vaisuus ei johtunut uusiutuneesta soundimaailmasta vaan siitä, että bändin biisinkirjoituskynä ehti jossain vaiheessa tylsistyä. Siinä missä Röd on tasokas kokonaisuus, bändin kolmella seuraavalla levyllä on korkeintaan tasokkaita yksittäisiä kappaleita. Olisi liioittelua sanoa aikuistumisen pilanneen Kentin, mutta monet yhtyeen loppu-uran kappaleista eivät vain kuulosta sydänverellä kirjoitetulta.

kent_da_som_nu_for_alltid_cover
Då som nu för alltid (2016)
7,6/10

Entä sitten se kaikkien aikojen viimeinen Kent-levy, tämän vuoden toukokuussa ilmestynyt Då som nu för alltid? Kent on aina ollut parhaimmillaan silloin, kun se on kuulostanut siltä kuin bändi olisi tehnyt viimeistä levyään. Niinpä nyt, kun se on oikeasti laittamassa kitaroita lopullisesti laukkuun, tekee yhtye kunnon ryhtiliikkeen ja kuulostaa inspiroituneemmalta kuin aikoihin. Albumi ei ehkä kokonaisuutena haasta Kentin varhaisvaiheen tähtihetkiä, mutta esimerkiksi jo nimillään kuvaavat Vi är inte längre där ja Den sista sången olisivat äärimmäisen koskettavia kappaleita vaikka ei tietäisi, ettei tämän jälkeen uusia levyjä ole luvassa. Se oli siinä, kiitos ja hyvästi.

Kent konsertoi 28.10. Hartwall Arenalla Helsingissä ja 29.10. Vaasa Arenalla Vaasassa.