Festaritunnelmoiva French Films: ”Tänä kesänä ehkä huudatamme yleisöä kuin Manowar”

07.06.2012

French Films on noussut vajaassa parissa vuodessa blogosfäärin siivillä kotimaisen indiepopin kärkiryhmään ja plokannut harteilleen myös vientituotteen lupauksen. Bändi on ehtinyt soittamaan jo pitkin Eurooppaa ison läjän keikkoja, mutta Provinssirockissa odottaa ensimmäinen iso Suomen-festarikeikka. Millä mielellä bändi odottelee Provinssia ja keikkakesää?

Kuva: Valtteri Väänänen

Espoolais-järvenpääläinen French Films käynnistyi alunperin laulaja-kitaristi Johannes Leppäsen sooloprojektina, mutta nykyiseen muotoonsa viiden miehen yhtyeenä bändi asettui vuoden 2010 helmikuussa.

Jo perustamisvuoden loppupuolella bändi julkaisi ensimmäisen Golden Sea -ep:nsä, joka lähti blogosfäärin avulla sellaiseen lentoon, että bändi nappasi itselleen jo pelkän ep:n jälkeen liudan keikkoja Euroopasta.

Debyyttialbumi Imaginary Future julkaistiin sitten viime syyskuussa. French Filmsin äänimaailmassa kohtaavat kolkko postpunk, kaiutetuin lauluin esitetty lämmin surfpop ja Interpolin ja The Drumsin henkeen retroileva kitararock.

Bändissä soittavat Leppäsen lisäksi kosketinsoittaja Santtu Vainio, rumpali Antti Inkiläinen sekä kitaristi Joni Kähkönen ja basisti Mikael Jurmu, jotka laulavat myös taustoja.

Keikkoja bändi on ehtinyt soittamana vasta reilun parin vuoden olemassolostaan huolimatta kasapäin, ja yksi oiva mahdollisuus nähdä bändi livenä toteutuu reilun viikon päästä, kun French Films esiintyy Provinssirockin Rumba-lavalla lauantaina 16. kesäkuuta.

Millaisia tunteita häämöttävä Provinssin-keikka ja kesäauringon kuumentamat tunteet herättävät French Filmsissä? Otetaanpa selvää.

Kysymyksiimme vastaili laulaja Johannes.

• Millaisella mielellä odotat tulevan kesän festarikeikkoja? Ovatko ne sinulle keikkavuoden kohokohta vai esiintymisiä muiden joukossa?

”Me soitetaan ekaa kertaa kaikilla isoilla Suomen kesäfestareilla (viime vuonna oltiin ainoastaan Flow’ssa), joten tietysti odotetaan innolla alkavaa festarikautta. Toki me pyritään soittamaan joka keikka hyvin, oli se keikkapaikka sitten mikä tahansa.”

• Miten festivaalikeikat eroavat normaaleista klubikeikoista?

”Lavalla meininki ei eroa juurikaan. Vedetään niin hyvin kuin osataan ja that’s it. Ei me harrasteta kummemmin mitään yleisöhuudatteluja tai muuta sellaista. Toisaalta ehkä tänä kesänä pitäisi ottaa kunnon Manowar-meininki sen suhteen? Onhan klubikeikat tietty intiimimpiä, mutta kyllä festareilla se yleisönpaljous tuo ihan oman fiiliksensä.”

• Viihdytkö festareilla esiintymisen lisäksi myös katsojana? Millaisia reissusi ovat: non-stop sekoilua vai piknikkiä ja brunssia?

”Kyllä viihdyn. Onhan se aika pitkälti sitä sekoilua ollut. Kai sitä on joku brunssikin joskus tullut syötyä jossain.”

• Onko sinulla erityisiä muistoja Provinssirockista? (esiintyjänä tai vierailijana)

”Vuonna 2009 olin katsomassa ainoastaan Justicen keikan koko festareilla, mutta pakko sanoa ettei muuta kaivattukaan. Se oli helvetin kova. Tänä vuonna tulee varmasti katsottua se uudestaan.”

• Tänä vuonna festivaalin esiintyjälistassa on monenlaista menijää Slayeristä Pendulumiin ja Eläkeläisistä Bat for Lashesiin. Kenet kollegasi haluaisit mieluiten tavata backstagella, ja mistä haluaisit hänen kanssaan keskustella?

”Kyllähän Slayerin tyypit olisi huikeaa tavata. Keskustelisimme splitistä. Tai jos sitä vaikka pääsisi fiittaamaan niiden seuraavalle levylle.”

Kuuntele alta vielä kolme biisiä bändin debyyttialbumi Imaginary Futurelta ja katso musavideo biisistä You Don’t Know:

Lisää luettavaa