On ollut aikoja ja musiikinkuluttajapolvia, jotka ovat pitäneet suomalaista rockmusiikkia suoranaisena junttimusana. Silti suomirock ei ole koskaan kuollut, vaan se palaa pinnalle yhä uudelleen toistuvissa sykleissä.
Tällä hetkellä suomirock ratsastaa jälleen suosionsa aallonharjalla. J. Karjalainen, lajin klassikko, julkaisi viime vuonna paluulevynsä Et ole yksin. Se saavutti suurta suosiota niin kriitikoiden kuin yleisönkin keskuudessa. Vuotta myöhemmin Jukka Nousiainen vei Juice Leskisen siivouskomeroon ja äänitti nerokkaan Huonoa seuraa -albuminsa. Siitä tuli yksi vuoden parhaista julkaisuista.
Uusista bändeistä hype on vuoden aikana kohdistunut erityisesti turkulaiseen Pöllöt-orkesteriin, jonka musiikki kumartaa kohti Eppu Normaalin uran keskivaiheen tuotantoa.
Lupaava helsinkiläinen Kesä-bändi puolestaan manifestoi Facebook-sivullaan seuraavasti: ”Mä rakastuin musiikkiin ajassa, jolloin suomalainen rock oli mielenkiintoista ja monimuotoista. Siinä oli taikaa. On sanottu, että se musiikki, mihin me rakastutaan ensimmäisenä, määrittää sen, mikä vetoaa meihin loppuelämän ajan. Tässä bändissä ollaan tämän äärellä.”
Saman asian äärellä ollaan myös Saijaa Saijaa -yhtyeen kappaleissa. Kotikaupungissaan Porissa bändiä on kiitelty jo sen perustamisesta vuonna 2011 asti, mutta hieman suuremman yleisön tietoisuuteen se nousi vastikään julkaistulla Mitäs me sankarit -debyyttialbumillaan.
”Meille suomirock ei ole mikään trendi-ilmiö, vaan omat musiikilliset juuremme”, selittää bändin laulaja Pasi Salmi.
”Suurin osa meistä on nuorena kuullut Hassisen konetta, Eppuja ja Kauko Röyhkää.”
Saijaa Saijaa sai alkunsa, kun Salmi kyllästyi muiden bändiensä epäaktiivisuuteen.
Postrockia tehnyt Magyar Posse, jossa Salmi soitti koskettimia, oli hyytymässä ja lopetti toimintansa tyystin vuonna 2012. Työ vinoa suomenkielistä poppia tekevän Eleanoora Rosenholmin parissa oli vain projektiluontoista. Visiona oli aloittaa uusi ja suoraviivainen rock-bändi, jossa ei olisi turhaa kikkailua.
Tästä eteenpäin Saijaa Saijaa rakentui intuition kautta. Salmi halusi laulaa itse, koska ei ollut sitä aiemmin tehnyt. Kitaraan hän pyysi Rosenholmin Tuomas Niskasta. Kakkahätä-77:ssä soittanut basisti Juuso Laine, Porin skenestä tuttu rumpali Mikko Grönlund ja Salmea kymmenen vuotta nuorempi kitaristi Erik Ekholm liittyivät mukaan.
Nimi napattiin bändikämppävitsistä. Niskanen oli kuullut nuorena poikana, että brittibändi Kula Shakerin sanskriitin kielellä lauletussa Govinda-pikkuhitissä (1996) laulettaisiin: ”Pallit hakkaa saijaa saijaa”.
Saijaa Saijaan jäsenet tulevat siis hyvin erilaisista musiikillista taustoista. Kenties juuri siksi se linkittyy niin monipuolisesti suomalaiseen traditioon.
Se on samanaikaisesti klassinen ja vaihtoehtoinen. Se on leimallisesti suomenkielinen, mikä Salmen mukaan oli täysin luonnollinen valinta. Yhtyeen molemmat kitaristit soittavat Stratocasteria ja ovat mieltyneet yläpäävoittoiseen, napakkaan ja lämpimään sointiin, jota Salmi kutsuu ”kudelmasoundiksi”. Seurauksena bändiä on verrattu muun muassa Liekkiin. Joissain kappaleissa on puolestaan kuultavissa skaalan toinen pää: Circlen junnaavuus, Nartun ärhäkkyys sekä Peer Güntin ja Hurriganesin jytä.
2010-lukulainen kuuntelija löytää bändin lämpimästä soinnista yhtymäkohtia myös sellaisiin yhdysvaltalaisiin indiebändeihin kuin Real Estate tai Grizzly Bear. Salmen mukaan jenkki-indien esikuvat löytyvät kuitenkin paljon kauempaa:
”The Feelies, vanha R.E.M. ja Guided By Voices ovat isoja bändejä kitaristillemme Erikille”, hän kertoo.
Salmi ja kumppanit ovat kokeneita toimijoita suomalaisella musiikkikentällä. Heidän uransa aikana taiteen tekemisen realiteetit ovat muuttuneet. Uuden kokoonpanon kanssa ei ole enää illuusiota rocktähteydestä. Työ ja sen palkkio ovat yhtä suuria keskenään – toiminnan tavoitteena on soittaa keikkoja ja tehdä levyjä.
Levyjä, jotka eivät enää myy. Salmi muistelee aikoja, jolloin indiebändin uuden albumin menekki saattoi olla 2000 kopiota. Nykyään luvusta voi ottaa nollan pois. Hänen mukaansa suomalaisen vaihtoehtomusiikin laatu ei myöskään korreloi esimerkiksi keikkojen yleisömäärien kanssa.
”Minulla on haikea olo siitä, ettei ihmisiä enää kiinnosta, vaikka täällä tehdään korkeatasoista kamaa”, hän huokaa.
”Ympäröivä informaatio- ja virikemäärä on niin valtava.”
Saijaa Saijaa päätti kuitenkin jääräpäisesti tehdä albumin. Mitäs me sankarit julkaisi porilainen levy-yhtiö Karkia Mistika, jonka ympärille on kerääntynyt iso osa Porin energistä skeneä. Siitä skenestä on puhuttu mediassa säännöllisin väliajoin 2000-luvun puolivälistä asti, jolloin kaupungissa hääräsivät Kuusumun profeetta, Circle ja Salmen Magyar Posse.
Mikä meininki Porissa on nykyään?
”Lehtisalon Jussi kantaa edelleen hulluuden soihtua”, Salmi naurahtaa.
”Mutta jatkuvasti täältä tulee uusia, mielenkiintoisia kokoonpanoja. Voin suositella esimerkiksi Afrofunk-bändi Mama Longhornia.”
Saijaa Saijaan jäsenet osallistuvat aktiivisesti myös muihin porilaisprojekteihin. Salmi on paraikaa säveltämässä musiikkia Mika Rätön tulevaan Samurai Rauni Reposaarelainen -elokuvaan.
”Tulossa on suomalais-japanilainen ristisiitos, jossa on hyvin räävitön meininki.”
Haastattelu on julkaistu Rumbassa 10/14.