Henkilökohtaisuus on tunteita, ei asioita – Ismo Alanko kertoo uudesta levystään, Siekkareista ja muustakin

Topias Hirvonen

Perjantaina saatiin kuultavaksi uusi Ismo Alanko -single Mikrokosmos. Kokonainen Ismo Kullervo Alanko -albumi on puolestaan luvassa 9. lokakuuta. Alanko vieraili viimeisimmässä Rumbassa Jean Ramsayn jututettavana Kysymys & vastaus -palstalla, ja toimittajaa kiinnosti muun muassa saada tietää, merkitseekö artistin nimikkolevy jonkinlaista käännekohtaa pitkän uran tehneen laulajan uralla. Lue juttu alta.

Teksti: Jean Ramsay

Uuden levyn on tuottanut Rubikista tuttu Artturi Taira. Miten päädyit työskentelemään hänen kanssaan?

”Tiesin Rubikin kyllä ennestään. Oltiin oltu yhteisellä keikallakin ja olin kuunnellut bändin levyt, mutta idea taisi oikeastaan lähteä Fullsteamin Niko Kankaalta.”

”Harkitsimme useampiakin tuottajia, ihan nuoremmista huomattavasti vanhempiin alan konkareihin. Minulla oli jo kappaleet valmiina, joten lähetin neljän kappaleen demon jokaiselle ehdokkaalle ja katsottiin sitten siitä, minkälaisia ideoita alkoi nousta mieleen. Tavallaan tunnusteltiin, kuka sai oikeamman henkisiä ideoita. Juteltiin tosi monen kanssa, mutta Artturi ymmärsi täysin, mitä ajoin takaa ja oli tosi innoissaan.”

Levyn soundi on poikkeuksellisen rikas. Miten tämmöinen bändi on syntynyt?

”Tein biisejä helvetin kauan eri paikoissa, sellaiset puolitoista vuotta. Nämä ovat syntyneitä biisejä eikä tehtyjä. Soitettiin keväällä kymmenen keikkaa, joilla vedettiin noita biisejä. Kasarimeiningillä harjoiteltiin biisit keikoille, joilla ne herätettiin henkiin. Bändi on sama, joka oli viime vuoden konserttisalikiertueella. Kokosimme sen edellislevyä varten Jussi Jaakonahon kanssa. Sillä levyllä oli meidän lisäksemme vain rumpali ja basisti. Juho Viljanen soittaa pasuunaa, perkussioita ja koskettimia.”

”Kun on tuollainen bändi, jonka kautta on käytettävissä noinkin laaja soitinten kirjo, niin jos kappale vaatii jousia, ei oteta jousisektiota. Yhtyeessä on saksofonia ja huiluakin soitttava Joakim Berghäll, joka soittaa sen sellolla. Näin levy pystytään soittamaan livenä ongelmitta.”

Monasti on niin, että jos artisti antaa jollekin levylle oman nimensä, on kyseessä jonkunlainen uusi alku tai artistia poikkeuksellisella tavalla määrittävä musiikillinen kokonaisuus. Päteekö tämä uuden levysi kohdalla?

”No joo, onhan se niin, että ’jokainen levy on uusi alku’ (sanoo sarkastisesti). Kyllä se itse asiassa on, henkisessä mielessä. Ainahan sitä kuulostaa väistämättä itseltään, mutta kyllä tässä haettiin uusia sävyjä, määriteltiin uudelleen kauneuden käsitettä. Ennen kuin oli ääntäkään äänitetty, oli selkeä ajatus, että laulu ja tekstit ovat framilla ja keskiössä.”

”Ehkä pikemminkin olen hakenut tyylilajin ääripäitä ja pyrkinyt siihen, että tekstit puhuttelisivat enemmän henkilökohtaisella tasolla kuin psykedeelisesti maalaillen. Ajatus oli, että teen kappaleita, joissa on henkilökohtaisia tunteita. Eikä se tarkoita, että tilittäisin henkilökohtaista elämääni, vaan sitä, miten olen itse kokenut asioita yhteiskunnassa ja elämässä. Ja miten ne vaikuttavat ihmisen tunnemaailmaan.”

Jossain mielessä levy on konkreettisestikin uusi alku. Iltapäivälehdet uutisoivat kevättalvella pitkän, 1980-luvulla alkaneen parisuhteesi ja avioliittosi päättymisestä. Onko Ismo Kullervo Alanko erolevy?

”Tuohon minulla ei ole vastausta hahmoteltuna muistikirjassani. Se toki varmasti kuuluu sieltä, mutta ei tarkoituksella. Se ei ole päällimmäinen asia tuolla levyllä. Enhän minä voi sitä haastatteluissa sivuuttaakaan, koska se on ollut iltapäivälehdessä.”

”Haluan kuitenkin pysyä siinä henkilökohtaisuudessakin tavallaan omissa tuntemuksissani enkä sotkea mukaan niitä ihmisiä, jotka niihin tuntemuksiin liittyvät. Tämä levy on lopulta henkilökohtaisten tunteiden, mutta ei henkilökohtaisten asioiden käsittelemistä. Se on tärkeä selvennys. Se myös tekee lauluista ajattomia – ja ylipäätään musiikia. Jos ne ovat liian arkisia tai väärällä tavalla kertovia, huomio keskittyy pelkästään tekstiin. Silloin se ei ole enää musiikkia.”

Miten parin vuoden takainen Sielun Veljien paluu näyttäytyy sinulle nyt?

”Oli helvetin hyvä, että tehtiin se juttu vielä, kun kaikki ovat hyvässä kunnossa. Sehän on aika fyyysistä ja intensiivistä musiikkia. Meno on nykyään paljon skarpimpaa, eli mikä totalitäärisessä hulluudessa hävittiin, se tiukassa yhtyesoitossa voitettiin. Oli tosi hauska soittaa niitä biisejä, antoisa ja vapauttava kokemus.”

”Sitten siinä on myös se aspekti, että kun ne Siekkarien viimeiset vaiheet olivat aika ankeita, oli hauska saada toisenlainen päätös sille tarinalle. Siinä oli sellaista lopunajan tuntua, eikä meidän sukseekaan ollut mainittavaa loppuaikoina. Meillä oli vähän velkoja ja kaikkea. Bändin henki ei ollut paras mahdollinen.” 

”Ja eihän me noin suosittuja oltu koskaan silloin! Ehkä L’Amourhan (1985) aikoihin joskus. Sehän lähti isosti, sitten väki kaikkosi, sitten tuli L’Amourha ja sitten se siitä hiipui. Kun me lopetettiin, ei me koskaan ilmoitettu, että ollaan lopetettu. No, ei me sitä nytkään tehty! Mutta henkisesti minusta tuntuu, että se oli siinä. En kuitenkaan rupea vannomaan!”

Eli uutta Sielun Veljien levyä ei ole tulossa?

”Jos sellaisia ajatuksia oli, se hiipui sen kiertueen myötä. Oli hyvä soittaa, mutta samalla tuntui, että tämä on tässä. Se on tarpeellista ja hyvä asia. Tuli sellainen olo, että tämä kortti on nyt katsottu.”

Olet aikaisemminkin käyttänyt voimasanoja kappaleissasi (Haista Vittu!, Vittu kun vituttaa). Uuden levyn Aivokääpiö-biisi on suorastaan katarttinen litania voimasanoja. Biisistä suorastaan haistaa sen hetken, kun se on kirjoitettu peiliin tuijottaen.

”Just näin, tällaisena hetkenä se on syntynyt. Minulla on tapana levyä tehdessä kääntää kaikki kivet, vaikka monet asiat ovat syntyneet spontaanisti ja niiden kanssa käy läpi spekulaatiota siitä, voiko tämän nyt laittaa levylle vai onko se myötähävettävää. Tulin siiheen lopputulokseen, ettei kusipäälle ja mulkulle yksinkertaisesti ole synonyymejä. Alkuperäinen fiilis vesittyi.”

Nousit keskikesällä julkisuuteen, kun median mukaan tytöttelit kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosta haastattelun yhtyedessä. Mikä oli reaktiosi ihmisten tuohtumiseen tai vaikka Helsingin Sanomien Ilkka Mattilan aiheesta kirjoittamaan kolumniin?

”Tein sen virheen, että kävin lukemassa sen, mitä ihmiset kirjoittelivat minusta keskustelupalstoilla. Sen jälkeen se Mattilan kolumni ei tuntunut miltään, vaikka jotkut läheiset ihmiset ovat loukkaantuneet siitä puolestani.” 

”En tiedä, kyllähän siinä vähän tuli sellainen ’yksi sana ja 35 vuoden ura ei enää merkitse mitään’ -tyyppinen tunnelma. Kaikki, jotka minut tuntevat ja ovat vähänkään uraani seuranneet, tietävät, etten suhtaudu naisiin väheksyvästi. Tilanne oli spontaani, ja yritin karrikoida hänen hahmoaan siinä esittäessäni kysymystä. Siis ikään kuin korostaa äärimmäisyyksiä, luonnostella hänen hahmoaan vastapainona sille hallituksen äijäköörille, joka sekin on karrikoitu ilmaisu.”

”En kuitenkaan onnistunut siinä improvisoidessani ilmaisemaan itseäni haluamallani tavalla. Tiesin jo heti, kun sana pääsi ilmoille, että tuon olisi voinut jättää sanomatta. Mutta eihän näitä takaisin saa. Pyysin heti anteeksi ja sain, mutta eihän sitä siinä haastattelussa näy.”

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 4/15.