Kun kojootti söi Miley Cyrusin koiran – Wayne Coyne kertaa kokemiaan kauhun hetkiä

The Flaming Lipsin höyryinen keulakuva Wayne Coyne kertoi Rumbassa 9/14 sekavahkoja asioita tornadon liepeiltä.

18.11.2014

”Haloo!? Hei!? Olen Oklahomassa autossa lähellä tornadoa. Jos linja katkeaa, olen luultavasti kuollut.”

Wayne Coyne aloittaa haastattelun cliffhangerilla. Se on myös jännittävin kommentti, jonka tällä kertaa Flaming Lips -laulajalta saamme. Iloisen tajunnanlaajennuskulttuurin ikoni on nimittäin opetellut puhumaan kuin poliitikko, kuten niin moni muusikko bändien hiottujen viestintästrategioiden aikakaudella.

Toisaalta moni pitäisi samassa tilanteessa kielensä keskellä suuta. Coynen ja hänen yhtyeensä ympärillä on kuohunut sitten The Terror -levyn (2013).

Tänä sekasortoisena aikakautena keski-iän kriisistä oireileva Coyne (53) on eronnut 25 vuotta kestäneestä avioliitostaan vaimonsa Michellen kanssa, alkanut seurustella reilusti nuoremman Katy Weaverin kanssa, twiitannut kokaiiniviivakuvan Keshan levytysstudiolta ja erottanut viime keväänä bändinsä pitkäaikaisen rumpalin Kliph Scurlockin.

Tuolloin Scurlock syytti Coynen ystävää Christina Fallinia rasistisesta käytöksestä, kun Fallin kuvautti itsensä perinteisen intiaanipäähineen kanssa. Coyne vastasi kritiikkiin kuvaamalla koiransa samassa päähineessä ja teilasi Scurlockin tämän potkujen jälkeen vielä patologiseksi valehtelijaksi.

Kaiken muun hyvän lisäksi Steven Drozdilla, bändin luovalla moottorilla ja multi-instrumentalistilla, on jälleen ollut ongelmia kovien huumeiden kanssa.

Ettei homma vaan olisi lähtenyt lapasesta?

”Nääh, haluamme vain pitää hauskaa”, Coyne toteaa ja ottaa esimerkiksi bändin huumeiden käytön.

”Okei, joillain jäsenillämme on ongelmia kovempien aineiden kanssa. Onneksi en käyttänyt niitä liikaa nuorempana ja nyt yli 50-vuotiaana voin irrotella. Huumeet ovat kivoja.”

Kaiken tämän keskellä Flaming Lipsin taiteellinen käyrä on ollut laskussa sitten vuoden 2006 At War with the Mysticsin. Nyt yhtye jatkaa coverlevyprojektiaan, jonka puitteissa se on aiemmin julkaissut version Dark Side of the Moonista (2009) ja kuratoinut ystävineen tulkinnan Stone Rosesin debyyttialbumista (2013). Tällä kertaa vuorossa on The Beatles.

Onko bändi etsinyt luovassa alhossa ratkaisua levystä, joka toiselle korkeampia tiloja etsineelle sukupolvelle oli kenties se tärkein?

”Emme ajatelleet asiaa noin vakavasti”, Coyne selittää ja kertoo pitäneensä vuoden 1988 Sgt. Pepper Knew My Father -kokoelmasta, jolla Beatlesin klassikkoon tarttuivat muun muassa Sonic Youth ja The Fall.

”Harjoittelimme yhtä keikkaa varten Lucy in the Sky with Diamondsin. Sitten Miley Cyrus tuli studioon laulamaan sen ja päätimme tehdä koko levyn. Halusimme vähän pelleillä sen kustannuksella.”

Tosiaan, myös Miley Cyrus on hypännyt Coynen ja Weaverin bilejunaan. Lisäksi Flaming Lips esiintyi Cyruksen Bangerz-kiertueella ja bändin huhutaan osallistuvan laulajan uuden albumin tekoon.

”Miley, jota tuolloin kutsuimme vielä Hannah Montanaksi, kertoi kauan sitten olevansa bändimme fani. Eräänä syntymäpäivänäni ystävystyimme”, Coyne sanoo.

”Miley on hullu. Keith Richards on konservatiivinen häneen verrattuna.”

Coyne, Cyrus ja Weaver ottivat jopa samanlaiset tatuoinnit, joissa on Coynen piirtämä kuva Cyrusin kuolleesta koirasta ja Lipsin uuden albumin nimi With a Little Help From My Fwends.

”Kojootit söivät Mileyn koiran, joten vedimme kännit ja lähdimme Losiin tatuoijalle.”

Ehkä Coynesta ei sittenkään ole vielä poliitikoksi.

Entä muistatko, kun mäyrän pahoinpitelemäksi joutunut E-Type kertasi haastattelussa kokemiaan kauhun hetkiä? Lue aiheesta täällä.

Lisää luettavaa