Etsi
Aaro630 julkaisi lisää maistiaisia seuraavalta albumiltaan.
Yhtyeen kolmas pitkäsoitto on nyt kuunneltavissa.
Sami Yaffan toinen sooloalbumi on ilmestynyt.
Viimeinen single neljänneltä albumilta.
Toisen singlensä perjantaina julkaissut Julia Delgado on tunnettu läsnäolevan ja hyväksyvän keikkailmapiirin luomisesta.
Satama-kappale tarjoilee esimakua kolmannelta albumilta.
"Haluttiin tehdä tälle biisille musavideo, joka asettuu osaksi mun tulevan albumin tarinaa."
Yhteiskonsertit Helsingissä ja Tampereella lokakuussa 2024.
Lipunmyynti alkaa perjantaina.
Weekend julkisti esiintyjiä.
325 Median artistitulokas Ebbe tarjoilee debyyttisinkullaan esimakua tulevasta.
Ellaella kertoo Rumban haastattelussa tehneensä nuorena kovasti töitä ujoutensa voittamiseksi, jotta uskaltaisi esiintyä ja tehdä musiikkia.