Futishuuma ja Christina Aguilera valtasivat brittilistat

13.06.2010

Jalkapallon MM-kilpailut aiheuttivat uusien ja vanhojen futisbiisien tulvan brittilistalle. Albumipuolella kärkeen porhalsi Christina Aguileran Bionic.

Teksti: Markus Hilden, kuva: RCA.

Suurin osa listanousijoista ja -tulokkaista oli tällä viikolla futisaiheisia. Esimerkiksi ehkä kaikkien aikojen futishitti, New Orderin ainoa listaykkönen World in Motion kipusi 46-22.

Dizzee Rascalin parin viikon takainen ykkönen Dirtee Disco sukelsi 4-12, mutta hän on mukana Shoutilla, joka oli tämän viikon ostetuin kappale. James Corden juontaa ITV:n futisohjelmaa ja biisin tuotti Simon Cowell. Shout on cover Tears for Fearsin jenkkiykkösestä vuodelta 1984.

Three Lions -versioista parhaiten pärjäsi ensimmäinen eli vuoden 1996 Englannin kotikisoihin levytetty David Baddielin, Frank Skinnerin ja The Lightning Seedsin versio. Three Lions on nyt käynyt Top 10:ssä vuosina 1996, 1998, 2006 ja 2010.

Shakiran virallinen kisabiisi Waka Waka (Time for Africa) puolestaan aloittaa listauransa sijalta 38.

Nuori rap-artisti Tinie Tempah on avannut listauransa hienosti ykkös- ja kakkoshitillä. Keväällä ykköseksi noussut debyyttihitti Pass Out on ollut alkuvuoden ostetuimpia singlejä Britanniassa.

19-vuotiaan Pixie Lottin esikoiselta on lohkaistu kaksi ykköstä ja kolme pienempää hittiä, joista tuorein Turn It up hyppäsi näyttävästi sijalta 25 11:nneksi. Albumin paras sijoitus toistaiseksi on kuudes.

Kaikkein kiinnostavin listatulokas lienee entinen Englannin valmentaja Terry Venables, joka versioi Elviksen kappaleen If I Can Dream sijalle 23.

Britannian singlet viikolla 24, Top 20
1. (-) Shout for England feat. Dizzee Rascal & James Corden – Shout
2. (-) Tinie Tempah featuring Labrinth – Frisky
3. (16.) K’naan – Wavin’ Flag
4. (1.) David Guetta & Chris Willis feat. Fergie & LMFAO – Gettin’ Over You
5. (6.) Eminem – Not Afraid
6. (11.) Usher featuring will.i.am – OMG
7. (3.) Jason Derülo – Ridin’ Solo
8. (2.) B.o.B featuring Bruno Mars – Nothin’ on You
9. (7.) Alicia Keys – Try Sleeping with a Broken Heart
10. (53.) Baddiel/Skinner/The Lightning Seeds – Three Lions
11. (25.) Pixie Lott – Turn It up
12. (4.) Dizzee Rascal – Dirtee Disco
13. (15.) Ke$ha – Your Love Is My Drug
14. (5.) Aggro Santos featuring Kimberly Wyatt – Candy
15. (9.) Sean Kingston & Justin Bieber – Eenie Meenie
16. (13.) Miley Cyrus – Can’t Be Tamed
17. (8.) N-Dubz featuring Bodyrox – We Dance On
18. (18.) Rihanna – Te Amo
19. (28.) Lady Gaga – Alejandro
20. (10.) Iyaz – Solo

Christina Aguileran ensimmäinen studioalbumi neljään vuoteen, Bionic, debytoi Britannian albumilistan paalupaikalla ollen hänen toinen ykkösensä, ensimmäinen oli Back to Basics (2006). Aguileran menestyneimmän albumin mantteli Britanniassa kuuluu Strippedille, joka ei ikinä yltänyt kärkeen, mutta jota on ostettu yli 1,9 miljoonaa kappaletta. Bionicilla kuullaan muun muassa M.I.A.:aa sekä Peachesiä.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että toinen vuosituhannen vaihteessa breikannut poptähti Britney Spears ei ole koskaan yltänyt Britannian albumilistan ykköseksi.

Alicia Keysin tuorein levy on kääntänyt muutamassa viikossa suuntansa vahvasti kohti kärkeä. Siitä tuli talvella Keysin ensimmäinen ykkönen.

Glenn Milleriä soittava Royal Air Force Squadronaires sai seurakseen Top 10:iin myös maestron itsensä. Toisessa maailmansodassa menehtyneen Millerin korkein brittilistasijoitus on vuodelta 1977, jolloin kokoelma The Unforgettable kävi neljäntenä.

Brooklyniläisbändi The Drums rummutti blogi-indiensä sijalle 16, ja varttuneempaa osastoa edustaa Steve Winwood, jonka tuorein kokoelma aloittaa sijalta 18. Sijalle 29 ilmaantui jälleen uusi Jimi Hendrix -kokoelma Fire – The Collection.

Britannian albumit viikolla 24, Top 20
1. (-) Christina Aguilera – Bionic
2. (5.) Alicia Keys – The Element of Freedom
3. (2.) Michael Bublé – Crazy Love
4. (3.) Glee Cast –  Glee: The Music Volume 3: Showstoppers
5. (6.) Lady Gaga – The Fame
6. (1.) Jack Johnson – To the Sea
7. (9.) Royal Air Force Squadronaires – In the Mood
8. (12.) Glenn Miller – The Very Best of
9. (4.) Pendulum – Immersion
10. (17.) Pixie Lott – Turn It up
11. (11.) Justin Bieber – My World
12. (7.) Katie Melua – The House
13. (15.) Mumford & Sons – Sigh No More
14. (8.) Plan B – The Defamation of Strickland Banks
15. (16.) Billy Joel – Piano Man: The Very Best of
16. (-) The Drums – The Drums
17. (10.) Florence & The Machine – Lungs
18. (-) Steve Winwood – Revolutions: The Very Best of
19. (34.) Usher – Raymond V Raymond
20. (13.) Dizzee Rascal – Tongue n’ Cheek 

Kirjoittaja pitää lista-aiheista Kuningasburgeri-blogia.

Lisää luettavaa